Kärsittekö te muut tästä? Podette ilmastoahdistusta, ihailette mimilistista elämäntyyliä ja päättätte olla ostamatta yhtään uutta pikamuodinvaatekappaletta samaa aikaa, kun kävelette vaatekaupan ohi tai selaatte instagramia keksien asioita, joita teidän on pakko saada? Asioita, joita te muka oikeasti tarvitsette?
Minulle tämä on tuttua.
Minulla on usein se tunne, että haluaisin räjäyttää koko kotini. Haluaisin karsia tavaraa. Vaikka minulla on aika selkeä tyyli ja vähän turhaa tavaraa, niin silti tavara ympärillä alkaa usein ahdistamaan. Oman lisän siihen tuo lapsi, jonka mukana on tullut paljon tavaraa ja joka levittää tavarat ympäriinsä jatkuvasti. Tuntuu, että tavaraa on kaikkialla.
Minun olisi helpompi siivota ja lapsen leikkiä, jos tavaraa olisi vähän. Ihailen useitakin ystävien koteja, jotka ovat selkeitä ja hyvin minimalistisia. Ihailen heidän kapselivaatekaappeja. Heillä on rajattu määrä huolella ostettuja vaatteita, joita voi huoletta yhdistellä keskenään. Sama koskee heidän lapsien vaatteita. Sama koskee jopa astiakaappia! Muutamia huolella valittuja kauniita astioita, jotka ovat tyylillisesti ajattomia, sellaisia joita voi rakastaa loppu elämän. Heillä ei ole kymmenen hengen astiastoa, kuten minulla, jos joku sattuu tulemaan kylään.
Usein päätän, että en osta enää yhtään mitään. Tai jos ostan, niin ostan huolella ja harkiten vain mitä todella tarvitsen. Ostan vain vastuullisien brändien tuotteita ja kotimaisilta brändeiltä.Ostan vain käytettyä ja kirppiksiltä. Hukumme tavaraan, tämä maapallo hukkuu siihen ja se todella ahdistaa. Kulutamme aivan liikaa. Ylikulutuksen ongelmat ovat jokaisen vastuulla. Kuluttamista on vaikea tässä yhteiskunnassa lopettaa, mutta sen voi tehdä monella tapaa. Ja se on jokaisen vastuulla.
Vaikka olen materia-ahdistuksen kourissa, olen silti hyvin taipuvainen houkutuksille. Saatan kävellä keskustassa useamman liikkeen ohi ja nähdä kaikkea ihanaa vilaukselta. Joku saattaa houkutella pysähtymään ja jopa palaamaan toisena päivänä. Usein myös ostan pikamuotia, sillä ajattelen, että ostan tuotteen väliaikaisesti, kun ei ole nyt varaa ostaa neljä kertaa kalliimpaa kotimaista tuotetta. Että käytän tätä halpaa sen aikaa, kun se kestää ja sen aikaa, kun raaskin ostaa vastuullisemman tuotteen. Tai toisinaan ajattelen, että ostan sen vastuullisemman brändin tuotteen, kun olen laihtunut ja käytän sen aikaa pikamuotia. Liian usein hinta ratkaisee. Vaikka todellisuudessa lopputulos tulee kalliimmaksi.
Saatan selailla kotisohvalla Instagramia. Näin jonkun feedissä aivan ihanan vaatteen, jossain aivan ihania sisustusesineitä. Alan googletella ja päädyn verkkokauppoihin. Hetkessä keksin jo kaikkea mitä tarvitsen. Yhtäkkiä haluan taas ihan valtavasti.Sitten alan stressata sitä, että miten saan kaiken haluamani.
On ihan kamalaa elää materian ympäröimänä ja olla koko ajan haluamassa jotain. Haluaminen on toki ihan normaalia, se tunne, joka tulee. Mutta aikuisena pitää myös olla aikuinen itselleen ja laittaa rajat. Tunteen ei voi aina antaa voittaa, vaan on ajateltava järjellä. Kaikkea haluamaansa ei tarvitse. Se on yleensä hetkellinen mielihyvä, joka tyydyttyy ostamalla ja pian vaihtuu taas ahdistukseksi. Pian se haluttu asia on turha ja sitä yrittää myydä kirppiksellä kenenkään tarttumatta siihen. Nykyaikana on vaikea hillitä itseään, kun houkutuksia on kaikkialla. Sama pätee niin moneen, kun meillä on ihan kaikkea ja mahdollisuus ihan kaikkeen. Tätä menoa tosin ei kauaa.
Uskon, että kaupungissa asuminen vaikuttaa vielä tähän jatkuvaan materian haluamiseen. Huomaan, että aina liikkuessani kaupungilla, keksin koko ajan jotakin mitä tarvitsen. Kun taas olen kotona ja kodin lähialueilla, sama tunne ei vaivaa yhtään! Pienemmillä paikkakunnilla ei ole ihmisiä ja kauppoja samalla tavalla. Olenkin monta kertaa miettinyt, että olisipa ihana asua maalla rauhassa kaupungin sykkeestä. Heräsin tähän ajatukseen yksi päivä, kun stressasin takin ostoa. Tarvitsen talveen sopivan takin, sillä minulla on vain kevytuntuvatakki. Ajattelin mielessäni, että sen pitäisi olla myös sellainen, että kehtaan liikkua siinä kaupungilla ja samassa ajattelin, että voi kun asuisin maalla, jossa tälläisellä ei olisi väliä.
Toinen asiaan vaikuttava tekijä on sosiaalinen media ja media ylipäätään. Asuit missä tahansa, niin siitä onkin vaikeampi päästä eroon. Monesti olen miettinyt sometonta elämää, olisiko se onnellisempaa? Vähentäisikö se haluamista? Some ja kaupunkiasuminen luovat myös paineita tiettyyn elämäntyyliin. Tulee se illuusio, että minunkin. Myös lapsen kanssa tulee sama illuusio, minunkin lapsi tarvitsee, kuin muidenkin lapsilla on. Hirveää. Nykypäivänä vaaditaan todella paljon itsehillintää ja itsekuria. On helppoa laittaa rajoja muille, vaikeaa laittaa rajat itselleen ja pysyä niissä.
-Iida
15 kommenttia