tästä voi joulu alkaa

Ensimmäinen joulukuuta! Ihanaa! Pidän joulusta, pidän ruokien valmistamisesta ja lahjojen antamisesta. Pidän siitä odotuksen taijasta. Työssäni päiväkodissa saan onneksi ylläpitää jännitystä ja joulunsalaisuutta. Joulu kuitenkin aiheuttaa ihmisissa kiirettä ja stressiä, jolloin se kaikki ihanuus jää varjoonsa. Toivon, että voisin itse levittää ympärillä olevilleni ihmiselle rauhaa ja hyvää oloa, jota kaikki tarvitsee tähän melko pimeään vuoden aikaan. Joulukuu on hyvä ottaa vastaan lakritsi-smoothiella, jolla on tasoittava ja harmonisoiva vaikutus kehoon!

laku-viikuna -smoothie

1 iso annos/2 pientä annosta

 

4 dl mantelimaitoa

1 banaani

2 kuivattua viikunaa

0.5 dl mateleita

0,5 tl vaniljajauhetta

2 tl lakritsijauhetta

 

Sekoita kaikki aineet keskenään blenderissä tai tehosekoittimessa. Sekoita niin kauan, että smoothie on tasaista. Kaada lasiin ja nauti pehmeästä ja rentouttavasta smoothiesta!

 

 

 

-Iida

 

Related posts

Herkullinen vadelmabrownie

Suolainen pannukakku

Ihana juhlaviikonloppu

2 kommenttia

verbeliini 1.12.2015 - 11:30

namm näyttääpä hyvälle!! mistä olet muuten ostanut tuota lakritsijauhetta? itsellänikin ollu jo pitkään ostoslistalla...

Iidaafel 2.12.2015 - 05:29

Kiitos, herkullista onkin! Olen ite ostanut Urtekramin lakritsijauhetta ihan ruokakaupoista saa, mutta toki myäs Punnitse ja Säästä, Ruohonjuuri, Ekolo... yms. myyvät.

Add Comment