Välillä se hävettää. Että olen lihonnut.
Voi kun ei olis tätä löllykkä mahaa ja arpia. Voi kun ei olisi näitä pursuavia alleja. Voisipa käyttää sortseja, ilman, että reidet tursuaa yli. Voi kun kehtaisi pukea bikinit, nyt ajatuskin saa epämukavan olon. Olisipa se niin yksinkertaista, että voisi vaan pukea bikinit ja bikinivartalo olisi siinä.
Tiedän, että olen lihava. Sen näkee ja sen tuntee.
Välillä tekee mieli piiloutua, ettei kukaan näkisi, katsoisi tai sanoisi mitään.
Hävettää sekin, että häpeää itseään.
En sano tätä siksi, että joku sanoisi ”ethän sä näytä lihavalta”, ”no ainakin sulla on kauniit kasvot”, ”sulla kilot ainakin jakaantuu tasaisesti” tai ”pystyt kyllä laihduttamaan”.
Olen lähes koko elämäni tuntenut olevani vääränlainen.
Muistan lapsuudesta mummon aina kommentoineen leveitä hartioitani ja sanoneen, että minun pitäisi olla uimari. Muistan ala-asteen terveydenhoitajan sanoneen, että tulevalla kesälomalla voisin jättää jätskit väliin. Muistan jo 8-vuotiaana itkeneeni äidilleni, että miksi minä olen näin pullea. Muistan jo 12-vuotiaana aloittaneeni laihduttamaan.
Laihdutin ennen rippileiriä. Olihan siellä poikia ja tärkeä näyttää hyvältä. Laihdutin myös ennen vanhojen tansseja. Muistan kenraaliharjoitukset ikuisesti. Kaikki muut tytöt näyttivät upeilta mekoissaan, mutta minä en näyttänyt. Myös ylioppilasjuhlissa tunsin itseni lihavaksi, hartiani leveiksi ja tissini pieniksi.
Muistan ensimmäisen poikaystäväni, joka sanoi, että voisin vähentää sokeria ja voisimme alkaa käydä yhdessä kuntosalilla. Muistan ystäväni sanoneen, että voisi esitellä minut kivoille pojille, jos olisin laihempi. Muistan seuraavan poikaystäväni, joka aktiivisesti kannusti laihduttamaan. Lopulta olin hänen mielestään jo liian laiha ja tissini liian pienet. Ylävartaloni näytti leveiden hartioiden ja rinnattomuuden vuoksi ihan miehen ylävartalolta hänen mielestään. Muistan 18-vuotiaana marssineeni apteekkiin ostamaan laihdutusvalmisteita.
Tälläkin hetkellä koen olevani vääränlainen. Olenhan lihavampi kuin aiemmin. Raskauskiloni eivät lähteneet kokonaan ja lähteneetkin tulivat tuplana takaisin. Imetys ei laihduttanut, kun se ei edes onnistunut, eikä taaperon perässä juokseminen ole vaikuttanut. Puristelen röllöttävää mahaani ja huokaan.
Olisinko parempi, jos olisin jotain muuta? Vähän vähemmän lihava? Jos saisinkin miesystävän helpommin? Jos saisin parempia yhteystöitä? Olisin suositumpi? Ehkä halutumpi? Miksen pysty siihen? Miksi muut pystyy? Haluanko edes oikeasti?
Vaikka miten haluaisin olla ajattelematta, ajattelen kuitenkin olevani vähän vääränlainen. Se vain on niin syvään juurtunut minuun. Olenhan aina kokenut olevani vääränlainen. Elämme kuitenkin kulttuurissa, jossa laihduttamista arvostetaan ja laihuutta ihannoidaan. Kulttuurissa, jossa naisvartalon ihanteet on miesten määrittelemiä ja naisen tulee olla hoikka, jotta hän on miesten mielestä viehättävämpi. Kulttuurissa, jossa lihava joutuu häpeämään olomuotoaan ja piiloutumaan suojellakseen itseään kommenteilta. Kulttuurissa, jossa olisi parempi ihminen, jos laihduttaisi, sillä osoittaisi edes haluavansa muuttua, omaavaansa itsekuria ja olevansa muutakin kuin laiska. Lihavuuteen liitetään valtavasti ennakkoluuloja, joiden perusteella tehdään valmiita oletuksia ihmisestä.
Saan jatkuvasti kommentteja ulkonäöstä. Olen jo monta vuotta saanut somessa kuulla olevani lihava. Selvästi olen ollut someen aina liian lihava. Onhan somen vartalotyyppi pitkään ollut hyvin yksipuolinen. Viime aikoina ulkonäkökommenttia on tullut kuitenkin enenevässä määrin.
“Auttaisi varmaan, jos jättäisit tuon toisen leivän aamupalalta pois”
“Kenelle miehelle kelpaa noin ylipainoinen? Paneeko miehet ketä vaan?”
“ Taitaa jäädä kohdaltasi hedelmöityshoidot väliin, jos BMI tulee olla alle 35.”
Erityisesti viime syksystä alkaen olen saanut toistuvasti kommenttia ulkonäöstäni, kerrottuaniaikeistani hakeutua hedelmöityshoitoihin. Sillä hoitoihin on painoindeksiraja. Vakkei BMIni ole 35 tai sen yli, on asian ajattelu ja saamani kommentit saaneet minut todella stressaantuneeksi.
Olen tämän alkuvuoden vain miettinyt laihduttamista. Todellisuudessa paino ei ole tippunut grammaakaan. Suunta on ollut aivan toinen.
Olen sairastanut syömishäiriötä nuorempana. Vaikka on sairaudesta parantunut, olen jälleen huomannut itsessäni syömishäiriöön viittaavaa käyttäytymistä, kuten paastoamista. Huomaan väärien toimintamallien korostuvan, vaikka tiedän ne vääriksi.
En missään nimessä haluaisi kenenkään kokevan syrjintää ulkonäkönsä vuoksi. En haluaisi, että kukaan joutuu piilottamaan tai pienentämään itseään ulkonäkönsä vuoksi. En haluaisi, että kukaan jättää asioita tekemättä ulkonäkönsä vuoksi tai antaisi sen rajoittaa omaa elämää. En haluaisi kenenkään sairastuvan ja pyrkivän hallitsemaan elämäänsä syömisen kautta. En haluaisi, että kukaan joutuu perustelemaan omaa kehoaan ja kertomaan syitä olemukselleen. En haluaisi itsenikään.
Laihduttaminen ei aina laihduta. Silti ajattelen laihduttamista, haaveilen siitä ja ihailen siihen pystyneitä. Ajattelen, että sitten ostan ne bikinit. Sitten teen sitä ja tuota. Sitten olen. Sitten. Tämä on vaikea henkilökohtainen asia josta minulle on vaikea puhua. Haluaisin olla jotain muuta kuin olen, miksi? Oman terveyden vuoksi vai ulkopuolelta tulevan paineen vuoksi? Laihdutuspuhe vain on todella syvällä ja olen itsekin kasvanut siihen. Mummoni on koko elämänsä jokaisilla juhlilla sanonut kakun kohdalla: “leikkaa vain sellainen kahden sentin siivu”.
Tällä hetkellä kuitenkin olen enemmän kuin stressaantunut koko aiheesta ja tiedostan, ettei se missään nimessä aja terveyttäni oikeaan suuntaan. Toivoisin kehorauhaa itselleni ja muille. Erityisesti kommentit tuntuu tässä aiheessa, kun se on minulle muutenkin herkkäpaikka. Seuraavat lauseet on lainattu Syömishäiriöliiton sivuilta.
- Laihduttamaan kannustaminen viestii aina, että ihmisessä ja hänen kehossaan on jotain vikaa. Ihmisen painon ja koon taustalla vaikuttaa aina eletyn elämän pituinen ja omannäköinen tarina. Oletusten tekeminen ihmisestä pelkän painon ja koon perusteella on siksi kyseenalaista. Ihmisarvo kuuluu jokaiselle painosta riippumatta.
- On tilanteita, joissa on ymmärrettävä ja hyväksyttävä, että laihduttaminen haavoittaa kokonaisvaltaista hyvinvointia enemmän kuin lihavuus.
- Laihduttaminen ei ole jokaisen lihavan ihmisen velvollisuus. Sen sijaan jokainen ihminen ansaitsee tulla kohdatuksi ja kohdelluksi tasa-arvoisena ihmisenä – painosta ja koosta riippumatta.
- Syömishäiriön laukaisevana tekijänä on usein jokin laihduttamiseen liittyvä, harmittomaksi tarkoitettu kommentti. Laihduttaminen sysää liikkeelle tapahtumaketjun, jonka lopputuloksena on hengenvaarallinen ja elämän joka kolkkaan vaikuttava sairaus: syömishäiriö. Laihduttamisen lopettaminen on edellytys syömishäiriöstä toipumiselle syömishäiriön oirekuvasta riippumatta.
LUE MYÖS
66 kommenttia