Meidän häihin on tänään tasan 7kk, niitä vietetään elokuun viimeisenä lauantaina. Ja se ei ole kyllä pitkä aika. Nämä kuukaudet tulevat hurahtamaan, sen tiedän jo nyt. Paljon on kuitenkin häiden …
Vuosittaiset arkistot
2025
-
-
Olen aina nauttinut todella paljon kirjoittamisesta ja kokenut sen omana juttunani. Aloitin blogin kirjoittamisen vuonna 2010. Silloin elettiin blogien kulta-aikaa. Ihan kaikilla oli blogi. Oli parasta tulla koulusta kotiin, avata …
-
Uusi vuosi ja uusi kalenteri Itselleni syksy on aina tuntunut vuodenvaihdetta merkittävämmältä taitekohdalta. Jotenkin siihen on kasvanut jo koulumaailmassa, sen jälkeen opiskeluissa ja työelämässä päiväkodissa. Syksyllä alkaa uusi toimintakausi, uusi …
-
Tämä vuosi on päästy aloittamaan uudessa kodissamme! Ei ole kauaa, kun kerroin edellisen kotimme olevan myynnissä. Se meni kaupaksi kuukaudessa, mikä on todella hyvin tässä markkinassa. Vaikka kuukausi todella on …
Edellinen
