Miltä minusta tuntuu? Pahalta. Ei muuta. Tiesin, että tulisi tuntumaan pahalta, mutten tiennyt miltä se paha tunne tuntuu. Nyt tiedän.
Mitään pahaa ei ole tapahtunut. Minun vain pitää mennä töihin ja sinun päiväkotiin.
Miksi sitten tuntuu pahalta? Olenhan minä sinut ennenkin jättänyt hoitoon. Sulkenut oven kiinni ja mennyt menoilleni tyytyväisenä. Silloin ei ollut pakkoa, ei herätyksiä eikä arjen pyöritystä.
Heräät 01.00 huutoon. Niin kuin kaikkina öinä parin viikon aikana. Huudat niin kauan, kunnes luovutan ja otan sinut viereeni. Nukahdat rintani päälle. Kello on 01.33 ja herätykseen on enää neljä ja puoli tuntia. Alkaa ahdistaa. En saa riittävästi unta. Kauankohan tätä mahtaa jatkua? Kuinka jaksaa tehdä töitä vähillä unilla? Nyt jo väsyttää ja ei olla vielä päästy alkua pidemmälle.
Alan stressata tulevaa herätystä ja nukahtaminen on vaikeaa. En voi liikkua, koska nukut päälläni. Hartiat on kipeänä jo edellisestä yöstä ja sitä edellisestä. Oltiin niin upeassa rytmissä. Heräsit seitsemältä aamulla, mutta nyt heräät kuudelta minun herätyskellooni ja kömmit tiukemmin kainalooni ottaen paidastani kiinni.
Se siitä, että saisi aamuisin laittaa ensin itsensä rauhassa kuntoon. Meikata vessassa ja syödä aamupalan hiljaisuudessa. No ehkä se tästä. Tämähän on vasta alkua. Tämä menee ohi. Palaat entisellesi kuhan tämä tästä rutinoituu.
Nousen sängyn reunalle istumaan sinä sylissäni. ”Olet äidin rakas poika, rakastan sinua” sanon hiljaisella äänellä ja suukotan päätäsi.
Nyt mielessä on paljon tunteita. Ei vain sinun jättäminen toisten käsiin. Minusta tuntuu pahalta, koska koen, että on pakko mennä töihin. Koen, että minun on tehtävä jotain mitä en haluisi tehdä. Pakko. Koska täytyy. Minulla oli niin ihanaa sinun kanssasi kotona. Niin ihanaa. Nautin elämästä ja olin niin onnellinen. Tuntuu, että nyt se viedään pois. Minua pelottaa työ. Pelottaa, että en jaksa. Pelottaa, että uuvun. Se oli todella vaativaa ja kuormittavaa ennen sinuakin. Jatkuvaa joustamista ja venymistä.
Minusta tuntuu pahalta. Sinun päiväkodissa kaikki on uutta, kesken ja sekaisin. Parakeista kasattu rakennus avasi ovensa helpottaakseen vaikeaa hoitotilannetta. Siellä kukaan ei ole konkari. Kaikki lapset ja aikuiset ovat uusia. Kaikilla on paha mieli, ikävä ja surua. Kaikki haluavat lohdutusta. Miten aikuisten sylit riittävät tarvitseville? Eihän ne riitäkään. Mitenkään. Miten sinä saat lohdutusta, kun minä lähden? Miten kukaan voisi osata hoitaa sinua yhtä hyvin kuin minä? Muistaa jokaisen asian sinusta, tietää sinusta kaiken? En tiedä. Tiedän, että kaikki yrittää parhaansa, sinäkin.
Minä en ole lohduttamassa sinua, kun heräät päiväunilta. Et näe minua. Tiedän, että herätessä yrität etsiä tuttuja kasvoja ja hätäännyt. Ja minusta tuntuu pahalta. Kirjoitan tätä yksin kahvilassa ja pidättelen kyyneliä, jotka ovat kostuttaneet silmäni. Kukaan ei tiedä minun edes olevan äiti. Kukaan ei tiedä sinusta. Kukaan täällä ei tiedä miltä minusta tuntuu.
Sisälläni on maailmanloppu. Rintaa puristaa. En kestä sitä, että sinulla on ikävä ja olet surullinen. En kestä sitä, että olet hämilläsi uuden edessä. Ethän sinä ymmärrä mihin olet joutunut ja koska sinua haetaan. Se tekee minut niin surulliseksi. Sinä olet kaikki mitä minulla on. Minulla ei ole muuta. Ilman sinua ei ole mitään. Nyt minulta viedään sydän. On vaikea saada happea. Osa minua on poissa. Siltä se tuntuu.
Siltä se rakkaus tuntuu. Kun rakastaa niin paljon, että eroaminen sattuu.Yritän ajatella, että ikävä ei ole pahasta. Se vain kertoo suuresta rakkaudesta. Joku on niin tärkeä. Meillä on jotain niin tärkeää.
He sanovat, että aika auttaa. Kevät ja valo. Päivät pitenee ja pian aurinko hymyilee meille. He sanovat, että työ ja päiväkoti voivat olla voimavara. Pian se on uusi normi, osa arkea ja ihan tavallista. Minun on pakko. Koska minulla on sinut ja sinä tarvitset minua. Siksi minun on pakko jaksaa. Pakko tehdä tämä, vaikka minusta tuntuu pahalta. Minä saan voimaa sinusta. Minä haluan sinulla olevan kaiken hyvin. Ja minä tsemppaan sinua jaksamaan. Tehdään tämä yhdessä. Kaikki menee hyvin. Lupaan sen sinulle. Tulen aina hakemaan. Äiti tulee aina.
Alku on rankkaa ja tuntuu pahalta. Kun jaksaa tammikuun, niin helmikuussa voi ehkä jo hengittää. Sitten tulee jo kevät ja valoa. Sitten tämä on takana päin.
-Iida
49 kommenttia
Voi miten sydäntäriipaiseva ja kaunis kirjoitus. Tuli itku. Olen kokenut nuo tunteet jo kaksi kertaa ja näillä näkymin vuoden kuluttua koen ne samat tunteet vielä kerran, kun kuopus aloittaa päivähoidon. Ei siihen ikinä totu ja varsinkin kun on tämmöinen yltiöherkkis muutenkin. Mutta alku on pahin ja sitten helpottaa. Aina. Hurjasti tsemppiä teille tähän uuteen vaiheeseen! Kaikki menee hyvin. ❤️
Kiitos todella paljon <3
Niin kaunista, mutta myös surullista tekstiä. Kyyneleet silmissä luin. Rakkaus lastasi kohtaa on niin suurta ja ihanaa. Se kantaa. Voin vaan kuvitella miltä tuntuu. Itsellä nuo tunteet vielä edessä lähitulevaisuudessa. Tsempit ja voimia ihan hirmusesti!
Kiitos paljon <3
Kyllä se tosiaan helpottaa. Alku on pahin, mutta pikkuhiljaa parempaan suuntaan.
Ja sitten kun lapsen flunssakierre alkaa, niin jäät hyvällä omallatunnolla kotiin hoitamaan sairasta lasta. Otat sen yhteisenä aikana lapsen kanssa.
Oma lapseni on ollut hoidossa jo vuoden, mutta teen edelleen niin, että jätän aamutoimet kotona mahdollisimman vähälle. Käyn suihkussa ym jo illalla, ja meikkaan vasta töissä. Aamupalan teen illalla valmiiksi ja syön sen työmatkalla.
Kiitos!
Kaunis teksti, voin samaistua joka sanaan kolmen lapsen äitinä ja siksi tuli kyllä tippa linssiin tätä lukiessa. Lohduttauduin itse sillä, että juuri kirjoittamasi asiat kertovat suuresta rakkaudesta omaa lasta kohtaan. Alun jälkeen helpottaa, aluksi kannattaa ottaa illat niin rennosti kuin mahdollista ja hyväksyä se väsymyksen määrä ensimmäisinä viikkoina. Kevättä kohti siis!
Meilläkin aloitti 2 vanhinta yhtä aikaa väliaikaistiloissa, ja koko ryhmä oli uusi. Nuorin liittyi 1 kk:n päästä vuoden ikäisenä samaan pk:hon, josta 3 kk:n jälkeen väistötiloista uusiin tiloihin. Harmillisesti lähes koko henkilökunta vaihtui, samoin ryhmät ja uuden opettelu alkoi melkein alusta. Ekat puoli vuotta äiti oli sydän syrjällään, mutta ihmeesti vain selvittiin! Paras tunne ikinä oli päästä hakemaan lapsia ekojen päivien jälkeen. <3
Olet niin oikeassa. Tunteet kertoo isosta kiintymyksestä, rakkaudesta <3 Tuskin maltan odottaa, että pääsen lasta hakemaan, päivän paras hetki!
Minäkin olisin aikoinani voinut kirjoittaa juuri noin. Se tuntui juuri tuolta, ja kirjoituksesi sai minut muistamaan tuon tunteen. Se tuntui, ja tuntuu nyt muistaessani, ihan fyysisenä kipuna…Tuli ihan itku lukiessani kirjoitustasi.
Tuo kuristava tunne”pakosta”ja aamut, kun haluaisi vain jäädä. Vierekkäin peiton alle lämpimään, sillä siinä vieressäni oli kaikkeni.
Vaikka juuri nyt ei ehkä siltä tunnu, niin : Sinä selviät, te selviätte.
Ihana sinä ja ihana Eemi!
Kiitos todella paljon <3
Voi ei mikä ihana kirjoitus! Itketti. <3
kiitos <3
Eemi on kyllä maailman onnekkain kun sillä on sut äitinä ❤️ surullista ja vaikeaa, mutta samalla sun rakkaus on niin suurta ja kaunista. Hirveesti voimia väsyneisiin päiviin ja tähän alotukseen ?
Voi kiitos ihanista sanoista <3
Tämä oli kuin suoraan omista ajatuksista. Tulen tässä kuussa palaamaan tähän kirjoitukseen vielä useasti. Että muistaisin sen hymyilevän auringon. ❤️
Voi kiitos <3
Meinasi itkettää tämä kirjoitus ja tunnistan nuo fiilikset kahdeksan vuodenkin takaa. Mutta ne jotka sanovat, että aika auttaa, ovat oikeassa, sillä se on vain tämä muutos, joka on vaikeaa ja tuntuu pahalta, itse päiväkotiarki ja työssäkäynti ovat varmasti ihan positiivisia asioita sinänsä 🙂
Yritä siis pitää katse ”muutoksen” tuolla puolen, Eemi tulee vielä (nopeammin kuin uskotkaan) unohtamaan, että muunlaista arkea on edes ollut ja sinäkin luultavasti muistat mistä työssäsi pidät. Itseäni auttaa myös aina muutosten myllertäessä että sovin itseni kanssa jonkun ajan, joka on vain pakko kestää uutta tilannetta ja että sen jälkeen saan perua kaiken ja palata vanhaan jos vieläkin tuntuu pahalta. Ikinä en ole tätä optiota käyttänyt mutta se on auttanut kestämään muutoksen aiheuttamaan stressiä. ?
Kiitos kovasti <3 alkoi tosin surettamaan, että totta tosiaan, pian lapsi ei muuta arkea muista. Aivan kamalaa, vaikka niin se on.
Niin kaunista rakkautta mutta samalla niin rintaa repivää….parasta ?
Tuntuu että päikyn alotukset kolahtaa äitiin kovemmin kuin lapseen, muistissa on ?
Kiitos <3
Aaaaaa itken täällä, tämä viikko käyty tutustumassa uuteen päiväkotiin. Tänään neiti oli hetken ilman äitiä siellä (eikä mitään hätää ollu) ja ryhmän ope halasi MINUA kun oli niin kamalan kipeää kääntää selkä ja mennä ihan vaan hetkeksi pois. Oon kans ite vaka-ope ja tuntuu just siltä että miksi minun on mentävä lohduttamaan muita lapsia.. Yritän ajatella että mun on oltava töissä niin hyvä kun haluan että siellä tytön päiväkodissa ollaan hänelle ♡ Mutta ajatus just siitä hämillään olevasta omasta pienestä sattuu. Tällä hetkellä. Tsemppiä meille!
Voi onpa ihana kuulla, että teillä on alkanut noin hyvin! Kiitos kovasti <3
Niin hyvin kirjoitettu! Silmät vuotaa.
Tunsin täysin samoin esikoiseni kanssa.
Paljon tsemppiä teille molemmille ?
Iso kiitos <3
Minä aina sanon, että uusien vanhempien pitäisi aloittaa lasten päiväkotiura ehdottomasti jo toukokuussa, päiväkodin kevätjuhlasta. Sillä siellä me äidit itkemme taas, itkemme ihania ihmissuhteita, joita olemme päiväkotiaikana luoneet hoitajiin ja muihin manhempiin. Ihailemme haikeudella niiyä kaikkia ystävyyssuhteita, joita lapsemme on onnistuneet luomaan. Ei ole eskarilaisten kevätjuhlaa, jossa ei haikeasti hionailtaisiin, että eikö tänne päiväkotiin voisi vielä jäädä? Että kun tämä oli niin ihanaa aikaa ja hyvä meldän perheelle.
Aloittaminen on aina rankkaa.
Todella rankkaa.
Mutta tummallakin pilvellä on hopeareunuksensa: voit saada (ja tahtomattasikin saat) tästä hetkestä ammatillisesti ihan valtavan paljon. Tämän jälkeen yksikään elokuu, yksikään päiväkotinsa aloittava, ei tunnu sinusta samalta kuin ennen. Sinä näet sen hädän ja ikävän jokaisen uuden isän ja äidin silmissä ja sinä osaat lohduttaa. Sinä tiedät nyt, miltä se tuntuu. Osaat huomaamattomasti antaa nenäliinan poistuvalle vanhemmalle ja muistat laittaa jänelle ensimmäisen tekstarin jo puolen tunnin päästä. ”Tsemppiä töihin, meillä menee hyvän”.
Ymmärrät, kuinka pieniä asioita vanhemmat haluavat lapsiensa päivästä kuulla. ”Hyvä päivä” tai ”kiva päivä” ei kerro iltapäivälle kenellekään yhtään mitään. Jokainen henkilökohtainen havainto, jonka vanhempien kanssa jaat, kasvattaa sidettä ja suhdetta: en ole tulossa vanhemman tilalle, olen tulossa ammattilaisena tueksi ja rinnalle.
Jokainen ikäväänsä, hämmennystään ja pelkoaan itkevä lapsi sattuu tämän jälkeen sinuun ihan eri tavalla. Ei sillä, että olisit kävellyt heidän ohi ennenkään, mutta nyt se tunne syvenee. Lapsen hätä koskettaa sinussa vain eri kohtaa, syvemmältä, ja saa sinut todennäköisesti toimimaan eri tavalla kuin ennen.
Ja kun arki lopulta lähtee rullaamaan, sinusta tulee ihana vertaistuki jokaisella vanhemmalle, joka aamulla työpisteellesi pöllähtää. Sinä tiedät, mitä se on. Ammatillisuuteen tule mukaan mausteeksi uutta empatiaa. Olette samassa veneessä, vaikkakin tilanteessa vähän eri rooleissa, ja saat niistä kohtamisista paljon voimaa myös itse.
Kaikki menee lopulta hyvin.
Se on raskasta alkuun, muutos, mutta siitä selvitään kyllä.
Vielä tulee se viimeinenkin päiväkotipäivä, joskus tulevaisuudessa, jolloin vuolaasti itket ja ihmettelet, että joko se ja mihin se nyt näin katosi. Että kun on ollut niin ihanaa aikaa (toukokuun valo kun aina peittää marraskuun räntäsateen, sinä tiedät).
Pidänlasta lähellä, pidä ihan liki. Se kantaa ja kannattelee. Muuta ei tarvitse jaksaa tai muistaa, ei muuhun nyt pystyä. Imuroida ehtii myöhemminkin ja ruuan saa vaikka valmiina kaupasta.
Sinä osaat, sinä tiedät, sinä pystyt.
Ja niin te vain selviätte.
Kiitos todella kauniista kommentista <3
Tsemppiä! Ja toivottavasti löytyisi pian keino, jossa ei olisi pakko tehdä jotain, vaan valinnat olisi omasta tahdosta ja ilosta. Toivon teille kaikkea hyvää! Halauksia! ❤
Kiitos kovasti <3
Nimet.on -kommentoijalle aluksi kiitos mahtavasta kommentista!! Itkin sitä(kin) lukiessa. Iidalle iso kiitos tekstistä. Varmasti puit sanoiksi niin monen vanhemman tunteet. Itse itkin autossa ensimmäisen hoitoviikon aina aamuisin lapsen vietyä, seuraavalla viikolla enää vain liikutuin ja nyt puoli vuotta aloituksesta ollaan jo lapsen kanssa konkareita. Itse olisin toivonut päiväkodin henkilökunnalta empaattisempaa suhtautumista minuun, koska usea näki tuskani ja kyyneleeni enkä ole ensimmäinen äiti, joka oli suruissaan hoidon aloituksesta. Sen takia uskon tämän antavan sinulle voimaa sekä työssä että arjessa. Rakkaus ei onneksi vähene vaikka ikävä kasvaakin. Nykyään on ihanaa nähdä lapsen kanssa hoitopäivän jälkeen. Molemmat ollaan kuin Naantalin aurinkoja ja se jos mikä antaa voimaa!
Kiitos paljon! Ja hyvä huomio, vanhemmat reagoi niin eri tavoin, mutta ehdottomasti henkilökunnan suhtautumisella, kannustuksella ja rohkaisulla on iso merkitys!
Tosi liikkutavasti ja kauniisti kirjoitettu <3 Toivotan ihan älyttömästi tsemppiä uuteen elämänvaiheeseen! Arvaanko oikein että Eemi meni siihen Kaisaniemeen? (voit sensuroida tämän jos et halua paikkaa tähän julki). Me odotamme päätöstä helmikuussa alkavasta hoidosta (vieläkin! Aikaa päivään on siis enää noin kolme viikkoa!) ja pelkään että tuota tarjotaan meille. Onko se tosiaan niin huono kun kaikki kertovat?
Kiitos todella paljon! Eemi ei ole Kaisaniemessä, mutta vastaanvanlaisessa parikki päiväkodissa. En siksi osaa Kaisaniemestä mitään kertoa. Uskon, että pian saatte päätöksen asiasta!
Voi Iida, miten kaunis, herkkä, haikea ja sydäntä riipaiseva kirjoitus. Voin vain kuvitella, miltä susta tuntuu! Sitä aina ajatellaan, että päiväkodin aloittaminen on lapselle vaikeaa. Kirjoituksesi sanoitti hienosti sitä, miten pahalta/vaikealta/ristiriitaiselta päiväkodin aloitus voi aikuisestakin tuntua.
Valtavasti voimia ja halauksia! <3
Kiitos tosi paljon Hanna <3
En voi muuta sanoa kuin että Eemillä on maailman paras äiti. Ja hänen äitinsä on uskomattoman lahjakas kirjoittaja. <3
Kiitos Saranda <3
Todella riipaiseva kirjoitus ja niin tuttuja tunteita. Oma poikani täyttää jo 15 vuotta, mutta muistissa on hyvin tuo alkutaipaleen äidin tuska. Kaikki meni hyvin ja poikamme sopeutui hienosti päiväkotiin. Voimia sinulle ja Eemille uuteen arkeen! ❤️
Kiitos todella paljon!
Meillä aloitti päiväkodin jokseenkin samanikäisenä ja se oli näin perspektiivissä todella loistava aika aloittaa, lapsi oli vielä tosi joustava, toipui itkuista nopeasti eikä ollut vielä tahtoikäisyyttä päällä. Toki ne ekat hetket voi olla itselle vaikeita, mutta voi sitä touhuamisen määrää ja lapsi ilmiselvästi nautti siitä vaikka aamulla saattoi olla vaikeaa. Raastavinta on tosiaan jos tyyppi jää itkemään, mutta se loppuu minuuttien päästä ja sitten taas touhutaan iloisena. Lapsi sai samalla yli kymmenen ihanaa samanikäistä ”sisarusta”, joiden kanssa on nyt toheltanut suurimman osan elämästään.
Aamuhässäkkä tulee jatkumaan pitkään, mutta siihen tottuu viimeistään lapsen kasvaessa vähän isommaksi ja omatoimisemmaksi. Pidä rima esimerkiksi kodinhoidon suhteen todella alhaalla, ruoaksi voi ihan hyvin syödä eineksiä ja herkkuja, muista kotiintuloherkkuvälipalat molemmille(!) ja lojukaa paljon sohvalla yhdessä 🙂 Tutustu päiväkotikavereiden vanhempiin ja perustakaa joku yhteinen ryhmä, heidän kanssa järkkäät kohta leikkitreffejä vuoronperään ja saat välillä pari tuntia omaakin aikaa. Ja kun totuttelu ohi, niin lapsi voi kans ilahtua tosi paljon siitä, että menette välillä päiväkodin jälkeen vaikka kahvilaan, jätskille tai ravintolaan tms. hassuttelemaan.
Vaikka olisi kuinka kokeneita hoitajia, niin ensimmäiset päivät ja viikot ovat aina hässäkkää ja tutustumista ihan kaikilla, se paranee hetken päästä!
Ainakin itselläni stressi vauvavuodesta selviämisestä purkautui vasta hiljalleen töihinpaluun jälkeen kun lapsen sai edes osaksi päivää irralleen itsestä ja sille tuli muitakin tärkeitä hoitajia ja omaa elämää. Sen vaiheen raskauden ymmärtää vasta paljon myöhemmin kun elämä hiljalleen helpottuu mm. paremman nukkumisen myötä. Kyllä sekin tulee hiljalleen 🙂
Kiitos ihanasta kommentista! Onneksi pienet sopeutuu ja pärjäävät kyllä. Vaikka onkin hurjaa, että kaikki alottaa uusina samaa aikaa, niin varmasti heistä hitsautuu tiivis porukka.
On ollut mukava olla viikko mukana menossa ja juurikin tutustua vanhempiin. Vaikka leikkitreffien kannalta kaikki asuvat hyvin eri suunnissa, kun paikan saa vähän mistä sattuu. Onneksi on paljon ystäviä olemassa ja ollaan muutenkin aktiivisia puuhailemaan. Kuhan arki muotoutuu ja homma alkaa sujua, niin varmasti keksitään kaikkea mukavaa yhdessä!
Minulla 1,5v joka aloittaa päiväkodissa vasta elokuussa 2021,mutta silti huutoitken täällä sitä luopumisen tuskaa, johon ei oikea konkreettinen luopuminen liity lainkaan! Vain lainaan hänet päiväksi kollegoilleni 🙂 Ihana, riipaiseva kirjoitus ja ihania kommentteja. Tsemppiä uuteen – kevät tulee ja jo pääsiäisenä mietit kuinka helppo on hengittää!
Voi miten ihanaa, vaikkei se tuskaa poistakkaan! Iso kiitos ja teille ihanaa aikaa vielä yhdessä <3
Vau. Kertoo jotain sun kirjoittamisen taidosta, kun tällainen lapseton ihminen herkistyy tekstisi äärelle ja havahtuu siihen, kuinka rintaa puristaa.
Tsemppiä! Kohta on valoa. <3
Voi kiitos todella paljon❤️
Aika osuva teksti ?
Itse palasin tällä viikolla töihin ja lapseni meni myös päiväkotiin. Lapseni on jäänyt joka aamu itkien hoitoon ja minä yritän pysyä vahvana lapseni lähellä mutta kun pääsen autoon niin itken vain ja työmatka meneekin siinä kun itken ja mietin että olen tehnyt väärin kun lapseni hoitoon jätin. Tiedän että tämä on vain vaihe ja lapseni varmasti alkaa viihtymään päiväkodissa ja itse olen taas viihtynyt töissä.
Tsemppiä sinne molemmille. ?
No niinpä, ihan varmasti. Lasta jotenkin vaan on helpompi tsempata kuin itseään!
Kyyneleet tuli täälläkin silmiin, varsinkin kun elokuussa sama on edessä täällä. Miten mun pikkuinen elokuussa 1 v 2 kk pärjää? Kun olisikin mahdollista viedä päivähoitoon vasta vähän isompana.
Sanos muuta! Voimia ja ihania yhteisiä kuukausia ennen sitä!
Itkin. ?