Kolmen lapsen vanhempana

3,1K

Muistan sen hetken, kun miehen piti mennä ensimmäistä kertaa töihin vauvan syntymän jälkeen. Olin itkenyt monena iltana etukäteen. Minua hirvitti jäädä yksin kolmen lapsen ja koiran kanssa. Miten ikinä saisin esikoisen päiväkotiin ajallaan tai koiran lenkitettyä? Miten kädet riittäisi vauvan hoivaamiseen ja taaperon perässä pysymiseen? Olisi tehnyt mieli jäädä roikkumaan miehen jalkaan ja estää häntä menemästä töihin.

Nyt elämää kolmen lapsen kanssa on takana jo 10 kuukautta. Ja aika monta kertaa olen ollut itsekseni lasten kanssa ja niin on miehenikin. Enää sitä ei epäröi omaa selviytymiskykyään lasten kanssa. Hieman jo naurattaa ensimmäisten viikkojen paniikinomaiset ajatukset, jotka oli tietysti ihan luonnollisia uuden edessä. Nopeasti uudesta tulikin ihan normijuttu!

Minulta kysytään usein, että kumpi oli suurempi muutos, yhdestä lapsesta kahteen vai kahdesta kolmeen. Omasta kokemuksesta ehdottomasti kahdesta kolmeen. Se oli itselleni suurempi muutos. Yhdestä kahteen ei tuntunut niin isolta muutokselta. Silloin esikoiseni oli 4-vuotias ja monin tavoin jo omatoiminen ja taitava. Kädet ja syli tuntui hyvin riittävän, vaikka alkuun mustasukkaisuutta olikin ilmassa. Tuoreelta isoveljeltä vei hetken aikaa sopeutua vauvaan, mutta ensimmäisen kuukauden jälkeen alkoi sujua. Vauva myös nukkui pitkiä pätkiä ja mahdollisti huomion antamista esikoiselle, joka sitä kovasti uudessa tilanteessa tarvitsi. Kolmannen lapsen syntyessä esikoinen oli 5-vuotias ja keskimmäinen juuri täyttänyt vuoden. Asetelma oli aivan toisenlainen kuin ensimmäisellä kerralla. Vauva ja vuoden ikäinen taapero tarvitsivat aikuista kaikkiin arjen toimintoihin. Yhtäkkiä tuntui, ettei kädet eikä syli riitäkään. Puhumattakaan ruoanlaitosta tai kodinhoidosta.

Esikoinen suhtautui uuteen tulokkaaseen todella ihanasti. Hän oli kiinnostunut vauvasta, halusi hoitaa ja olla avuksi. Siitä huolimatta hän kaipasi aikuista leikkeihinsä. Taapero oli vauvasta ihmeissään ja halusi syliin aina samaan aikaan kuin vauvakin oli sylissä. Uusi ihmeellinen tilanne vaikutti myös hänen yöuniin. Hän saattoi heräillä itkeskelemään jokusia kertoja yön aikana. Onneksi meitä oli kaksi aikuista. Monesti jakaannuimme eri makuuhuoneisiin nukkumaan ja vuorottelimme hääräämisiä.

Jossain kohtaa sitä pysähtyikin huomaamaan, että tässähän mennään eteenpäin! Ja hyvinhän meillä menee! Uusi elämä oli tasaantunut, olimme sopeutuneet, olimme oppineet paljon ja löytäneet uusia toimintatapoja. Piti ehkä laskea vähän tasoa, katsoa monia asioita vain toisella silmällä, luopua tiukoista aikatauluista, hyödyntää puolivalmista ja ennakoida enemmän. Ensimmäisten kuukausien jälkeen olen oikeastaan kokenut elämän aika mukavaksi ja leppoisaksi. Sekä todennut, että koko ajan helpottaa, lapset kasvavat kuukausi kuukaudelta isommiksi, taitavammiksi ja omatoimisemmiksi. Ja aina tulee jotain uutta, jokin vaihe tai muu tilanne, joka peittoaa edellisen. Lopulta aika kuitenkin menee nopeasti, vaikkei se sillä hetkellä tuntuisi siltä. Mikään ei kestä ikuisesti, ei edes viiden herätykset.

Elämä kolmen lapsen kanssa saattaa olla kaaosta ja vähältä piti -tilanteita, mutta se on myös sitä, että joku on aina päiväunilla. Vanhin lapsi ei enää nuku, mutta taapero ja vauva kyllä. Ja heistä jompi kumpi tuntuu aina olevan päiväunilla ja toisinaan he ovat samaan aikaan. On siis ollut monia hetkiä, kun on ollut ihan hyvin aikaa juoda kahvi kuumana tai oikasta sohvalle. Ja koko ajan lapset viihdyttävät enemmän ja enemmän toisiaan. Vauvalla on jo kamala kiire mennä isoveljien perässä. Nykyään saa jo todistaa hetkiä, joissa kaikki kolme lasta leikkivät yhdessä lastenhuoneen lattialla. Siinä voi vain itse katsoa ja ihailla. Toisinaan tuntuu jopa helpommalta kolmen lapsen kanssa kun aikoinaan pelkän esikoisen kanssa. Ja jollain tapaa sitä oppii useamman lapsen myötä ajankäytön mestariksi. Yhden lapsen kanssa toisinaan tuntui, ettei ehdi tehdä mitään. No kolmenkin kanssa on se tunne, mutta silti ehtii ne samat asiat kolmeen kertaan mitä joskus teki yhden kanssa!

Uuden perheenjäsenen myötä perhedynamiikka aina muuttuu. Se voi jännittää ja pelottaakin aluksi. Sitä saattaa miettiä, että mitä on mennyt tekemään ja onko olemassa olevien lasten elämä nyt pilalla tulevan sisaruksen myötä. Se on kuitenkin luonnollista ja vie oman aikansa. Itse koen, että useamman lapsen äitinä parasta on sisarussuhteiden seuraaminen. On aivan ihanaa seurata miten välit sisarusten välillä kehittyy ja muotoutuu. Se on jotenkin todella upeaa, miten tärkeitä he ovat toisilleen ja miten he osoittavat toisilleen tunteitaan. Niin ärsytystä kuin kiintymystäkin.

Minusta on aivan ihanaa olla kolmen pojan äiti ja tunnen olevani hurjan rikas, kun saan kulkea hetken elämästäni heidän kanssaan oppien ja ihmetellen. He antavat minulla niin paljon rakkautta ja merkityksen tunnetta, että välillä se pakahduttaa. Työnnän tuplarattaita suurella ylpeydellä. Monesti toisella puolella rattaita kävelee esikoinen ja toisella puolella tepsuttaa koira. Naurattaa, että ollaan me leveäkuljetus! Siitäkin huolimatta koen suurta ylpeyttä ja ajattelen mielessäni, että katsokaa kaikki millainen jengi minulla on tässä!

-Iida