Home » Häämatkalle Espanjaan

Häämatkalle Espanjaan

by Iida Åfeldt

Olemme varanneet meidän perheelle häämatkan! Iik, ihanaa! Tai siis ostaneet lennot ja majoituksen. Lähdemme pian häiden jälkeen syyskuun puolella Espanjaan. Lennämme Málagaan ja jatkamme siitä Benálmadenaan, jossa lomailemme viikon ajan.

Miksi juuri Espanja?

Mietimme mikä olisi kiva kohde lasten kanssa. Haluaisimme ehdottomasti rannalle, eli pitäisi olla lämmin. Lentomatka ei saisi kuitenkaan olla kovin pitkä, sillä kolmen lapsen pitäminen paikallaan käy työstä. Lisäksi haluaisimme olla lähellä palveluita ja päästä julkisilla liikkumaan näppärästi paikasta toiseen. Iso plussa, jos lentokentältä voi jatkaa matkaa kohteeseen junalla. Näin vältyttäisiin siltä, että joutuisimme vuokraamaan autoa ja ottamaan mahdollisesti kolme turvaistuinta mukaamme Suomesta.

Espanjan Aurinkorannikko on juuri tätä.

Aurinkorannikko on täynnä kivoja kaupunkeja, Torremolinos, Fuengirola, Marbella, Málaga ja pienempiä paikkoja. Me olemme päätyneet Benálmadenaan, jota suuri määrä seuraajiani suositteli. Itse en ollut paikasta koskaan ennen kuullutkaan. Googlailujen jälkeen se vaikuttaa todella hyvältä kohteelta lapsiperheen näkökulmasta. Kaunista rantaa, leikkipuistoja ja hieman vähemmän turisteja kuin lähellä olevissa suuremmissa kaupungeissa. Ja Malagan lentokentältä sinne pääsee junalla vain 15 minuutissa!

Haave Italiasta elää yhä

Meillä on ollut jo jonkin aikaa haaveena lähteä koko perheen kanssa kuukaudeksi Italiaan. Alunperin olimme miehen kanssa suunnitelleet reissua hänen vanhempainvapaan ajalle. Miksei jopa häämatkaksi. Päädyimme lykkäämään kyseistä haavetta useammastakin syystä. Nyt tuntuu, että meillä olisi aikaa ja mahdollisuuksia, muttei niin paljoa rahaa, kuin tuollainen pidempi reissu vaatisi. Esikoinen aloittaa syksyllä ekaluokan, jonka takia kuukauden reissu olisi melkein pitänyt jo tehdä hänen eskarivuoden aikana. Ei se mahdotonta olisi nytkään, mutta tuntuisi tylsältä ekaluokan syksynä olla pois pidempään. Se on tärkeää aikaa ryhmäytymisenkin kannalta. Ja ehkä se suurin syy oli lapset. Mietimme, että he nauttivat kyllä enemmän ihan vain siitä, että pääsevät lotraamaan vedellä ja tekemään kakkuja rannalla. Ei kaupungeissa kiertelystä ja autolla matkustamisesta ympäri Italiaa. Totesimme, että Italia odottaa, me menemme sinne mielummin muutaman vuoden päästä, kun lapset on vähän isompia. He saavat matkasta sitten itsekin enemmän irti. Ja meidän ei tarvitse kuskata kahden lapsen vaippoja, eikä ehkä tuplarattaita, eikä kolmea istuintakaan!

Mitä odotamme lomalta?

Espanjan Aurinkorannikolla me aiomme vaan olla ja löhötä viikon. Meille riittää upeat rannat ja hyvä ruoka. Tulemme asumaan Airbnb -asunnossa, joka tuntuu lasten kanssa helpoimmalta vaihtoehdolta tällä kertaa. Pystymme kokkailemaan ruokia, tekemään eväitä tai syödä aamupalaa asunnolla omaan tahtiin. All-in-clusive hotellimajotuksessa on myös oma helppous, mutta siellä tietysti on sidotut ruoka-ajat. Sellasta ei tällä kertaa nyt haluttu. Onpahan syy käydä paikallisissa ruokakaupoissa ja ostaa kaikkea uutta ja erilaista kokeiluun. Muutenkin me aikuiset varmaan kaikkein eniten odotetaan ruokaelämyksiä, churroja ja jäätelöä, tapaksia ja paellaa!

Alue on täynnä tekemistä. Olenkin jo vähän laittanut ylös mitä voisimme mahdollisesti tehdä. Vesipuistot ja tivolit jää meiltä aika varmasti väliin, mutta sellaiset Benálmadenasta löytyy kyllä. Esikoinen varmasti voisi tykätä, mutta 2- ja 1 -vuotiaiden kanssa vähän turhia kohteita. Meille rannat itsessään jo riittää ja tarjoaa paljon tekemistä. Benálmadenan parhaat rannat ovat nimeltään Playa Malibu, Playa Arroyo Honda ja Playa Bonita.

Puerto Marina

  • Benálmadenan satama on kuulemma upea nähtävyys. Sen arkkitehtuuri on hyvin poikkeuksellinen ja johdattaa aivan omaan maailmaansa. Satamassa on Sea Life meriakvaario, jossa on helppo käydä samalla. Alue on täynnä palveluita, kuten kahviloita, ravintoloita ja kauppoja. Satamasta alkaa myös upea rantabulevardi.

Benálmadena Pueblo

  • Kyseessä on Benálmadenan vanha kaupunki, andalusialainen valkoiseksi kalkittu kylä. Perhospuisto sijaitsee ihan sen lähellä, jolloin samalla reissulla voisi käydä täälläkin. Pueblo sijaitsee noin 230-270 metrin korkeudella merenpinnan yläpuolella. Erityisesti Plaze de Espanān haluan nähdä.

Parque de la Paloma

  • Paloma on valtava puisto, yksi Aurinkorannikon helmistä. Siellä on ihana viettää aikaa kävellen ja ihaillen kasvillisuutta ja vaikka pysähtyä syömään eväitä. Puistossa on myös lapsille oma leikkipaikka.

Mariposario de Benálmadena

  • Benálmadenassa sijaitsee perhospuisto, joka on Espanjan ykkösnähtävyyksiä. Siellä voi nähdä yli 1500 perhoslajia. Perhoset lentelevät tilassa vapaasti, lepäävät kukkasilla tai lehtien päällä. Ilmeisesti hyvin ainutlaatuinen ja suosittu kohde. Liput maksavat noin kympin henkilöltä ja alle 3 vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Tänne haluan ehdottomasti mennä.

Castillo de Colomares

  • Castillo de Colomares on kuvista päätellen upea monumentti, joka on omistettu Kristoffer Kolumbuksen elämälle ja seikkailuille. Rakennus on valmistunut 1994 ja siinä on jäljitelty erilaisia espanjassa käytettyjä tyylejä. Sen nuori ikä tuntuu vähän tylsältä, mutta kuvissa se on kiehtovan upea rakennus. Uskon, että lapset voisi tykätä ja pääsisivät fantasiamaailmaan.

Päiväretkiä muihin kaupunkeihin

  • Aurinkorannikolla pääsee todella hyvin ja edullisesti kulkemaan niin junalla kuin paikallisbusseilla. Niinpä saatamme käydä Fuengirolassa tai ainakin tehdä päiväretken Málagaan. Alue on toki täynnä pieniä katuja, kapeita ovia ja vuoristoa, jonka takia olemme miettineet kahtien erillisten rattaiden ottamista mukaan tuplarattaiden sijaan. Mietin kaksien Yoyo matkarattaiden vuokraamista, jolloin ne saisi tarvittaessa pieneen kasaan. Tätä täytyy vielä miettiä.

Odotan innolla

Mies on intoillut matkaa jo ennen kuin olimme edes asiasta päättäneet. Olin itse sitä mieltä aluksi, ettei käytetä nyt rahaa häämatkaan. Reissataan sitten joskus. Mies sai minut sitten muuttamaan mieltäni ja lopulta hänen intoilunsa on tarttunut minuunkin. Tuntuu oikeastaan aika kivalta lähteä häiden jälkeen vielä reissuunkin. Niin paljon ihanaa odotettavaa! Ja kyllä sitä eniten odottaa lasten reaktioita. Parasta päästä jakamaan tälläinen kokemus yhdessä, meidän oma seikkailumme.

Saa ehdottomasti kommentoida vinkkejä matkalle pienten lasten kanssa. Olemme kerran olleet Kreikassa, kun odotin kuopusta. Nyt ekaa kertaa matkalle kolmen lapsen kanssa. Lentomatkan sujuvuus hieman jännittää! Ja pakattavien tavaroiden määrä!

t.Iida

2 kommenttia

AE 29.4.2025 - 14:18

Yksi repullinen eväitä, yksi repullinen vaihtovaatteita (plus uikkarit) jos laukku sattuisi jäämään matkalle ja isoimmalle lapselle repullinen kaikkien leluja/viihdykettä. Yksi iso matkalaukku missä kaikkien kamat. Toinen aikuinen vastaa laukusta, kun toinen työntää rattaita. Ottaisin kantorepun varmuuden vuoksi kun on kaksi pientä.. Näin on meillä menty! 😀

Vastaa
Iida Åfeldt 29.4.2025 - 15:16

Hei kiitos! Tässäpä monta hyvää vinkkiä!

Vastaa

kommentoi postausta