Home » Kesäsuunnitelmia

Kesäsuunnitelmia

by Iida Åfeldt

Meidän kesään kuuluu kotoilu, pihapuuhat, kesäherkut ja oleilu. Ehkä käymme rannalla ja jäätelökioskilla! Ehkä vähän grillailemme ja teemme lettuja. Ehkä kastelemme kukkia ja ajamme nurmikkoa. Ehkä teemme hiekkakakkuja isovanhempien kanssa ja ihmettelemme hyttysiä kesäillassa. Ehkä näemme ystäviä, kyläilemme ja teemme päiväretkiä. Joitain suunnitelmia meillä on jo kesän varalle, mutta pääasiassa mennään ihan fiiliksen mukaan. Kun ei ole tarkkoja raameja, tiukkoja suunnitelmia tai aikatauluja, on varaa spontaaneihin suunnitelmiin.

Kesämme on siitä ihana, että olemme suuren osan kesää koko perhe lomalla. Esikoiselta loppui varhaiskasvatus juuri viime viikolla ja hän lomailee elokuun puoleen väliin asti, jolloin aloittaa eskarin. Mieheni on vanhempainvapaalla ja itse teen töitä pääosin kotona. Heinäkuun pidän itsekin lomaa. Sovimme kuitenkin miehen kanssa, ettei tänä vuonna lähdetä ulkomaille tai pidemmille reissuille. Kotoa poistuminen kolmen pienen lapsen kanssa vaatii kuitenkin oman hommansa. Se on oikeastaan aika työlästä 6kk, 1v7kk ja pian 6-vuotiaan kanssa. Vauvalla ja taaperolla on vielä niin paljon tarpeita, jotka tulee huomioida reissussakin. Onneksi jo vuoden päästä tilanne on toinen ja homma helpottuu koko ajan lasten kasvaessa. Vaikka kesä tietysti siinä mielessä helpottaa lähtemistä, kun ei tarvitse pukea kauheita vaatekerroksia kenellekään, riittää, kun nostaa lapset autoon.

Meillä on kuitenkin mahdollisuus jakaantua ja retkeillä eri kokoonpanoilla. Lähialueella on myös paljon nähtävää ja kivaa kesätekemistä, ettei ole tarvekaan lähteä sen pidemmälle. Pienille lapsille riittää pienet seikkailut! Ja vaikka voisi ajatella, että esikoinen toivoisi jo kesältä huvipuistoa ja hoploppia, niin hän esitti lomalleen tasan kaksi toivetta. Hän toivoi pääsevänsä jäätelökioskille ja hän toivoi, että miehen veli voisi tulla meille yökylään. Itse tietysti haluaisin koluta kirppiksiä ja käydä ihanissa kesäkahviloissa. Myös pienet kesäkaupungit houkuttelee päiväretkille, kuten Porvoo, Loviisa ja Fiskars. Katsotaan mitä jaksetaan ja ehditään!

Kuopioon

Hyvä ystäväni, ja keskimmäisen lapsen kummitäti, asuu Kuopiossa. Tänä kesänä teen retken Kuopioon kahden isomman lapsen kanssa. Alustavan suunnitelman mukaan olemme reissussa kaksi yötä. Edellisestä kerrasta on kaksi vuotta aikaa, eli ihan liian kauan! Ihana päästä viimein Kuopioon. Ajomatka pysähdyksineen vie noin 5 tuntia, mutta se on sen arvoista. Matka on osa seikkailua ja eväät tietysti!

Kuopio on todella kaunis kaupunki ja siellä on paljon kaikkea kivaa tehtävää ja nähtävää. Esikoinen on käynyt monet kerrat Kuopiossa, mutta keskimmäiselle tämä on ensimmäinen kerta. Esikoinen odottaa vierailua Partasen lelukaupassa, ajelua katujunalla ja Kallaveden risteilyä Osmo -laivalla. Itse himoitsen Kuopion kirpputoreille! Pakko päästä Kirpputori Citypörssiin, Kaikukids -myymälään ja Kalla Second Hand -liikkeeseen tekemään löytöjä.

Mökille

Mieheni suvulla on mökki, joka on miehelleni rakas paikka. Omassa perheessäni ei ole mökkiä ja nyt miehen mukana pääsen ensi kerran tutustumaan mökkikulttuuriin. Tänä kesänä meidän on tarkoitus lähteä koko porukalla mökille ainakin kerran. Sen lisäksi mies on suunnitellut lähtevänsä isompien lasten kanssa kolmisin mökille ja kertaalleen yksinkin. Itsekin vähän suunnittelin, että voisin ajaa mökiltä Kuopioon ja mennä yhdeksi yöksi ystävälleni ihan yksin tässä kesän aikana. Mökiltä Kuopioon on vajaa kahden tunnin matka. Yhden yön jälkeen voisi sitten ajella takaisin mökille jatkamaan lomailua perheen kanssa.

Äidin kanssa hotelliin

Äitini täyttää tänä kesänä 50 vuotta. Olen menossa äitini kanssa kaksin hotelliin juhlan kunniaksi. Ihanaa viettää äidin kanssa hetki aikaa, käydä jossain syömässä ja kierrellä muutamat kivat kirppikset! Enpä muista koska olisin viimeksi ollut äidin kanssa kahdestaan jossakin. Se on varmasti ollut kauan ennen lapsia. Meillä on äidin kanssa todella hyvät välit ja hän on mukana meidän arjessa.

Omalle lomalle Tampereelle

Minun sekä miehen toive tälle kesälle on viettää muutama päivä itsekseen. Pyrimme mahdollistamaan tämän toisillemme vuorotellen. Mieheni lähtee kesällä mökille kahdeksi yöksi ystäväporukassa ja minä taas olen suunnitellut lähteväni yksin Tampereelle. Tampere on ihana kaupunki, jossa olen käynyt monia kertoja. En ole kuitenkaan kyllästynyt, vaan aina tuntuu jäävän jotain koettavaa seuraavalle kerralle. Tampereella minun on tarkoitus treffata hyvän lukioaikaisen ystäväni kanssa. Lisäksi haluan käydä Tallipihalla, kauppahallissa, Valkoinen Puu -kahvilassa ja ehkä Cafe Pispalassa brunssilla!

Muumimaailmaan

Mökkireissun lisäksi teemme koko perheen reissun Muumimaailmaan. Yövymme yhden yön hotellissa Turussa. Miehen perhe lähtee meidän mukaan, mikä on todella kiva juttu. Saamme sitten apukäsiä lasten kanssa ja voi olla, että pääsemme miehen kanssa vaikka terassille lasten mentyä nukkumaan.

Olen käynyt Muumimaailmassa kolmesti esikoiseni kanssa. Se on ollut meidän perinteinen kesäreissukohde. Olemme samalla vierailleet Naantalissa ja yöpyneet Majatalo Tuiskussa. Olin ajatellut, ettei meidän tänä kesänä kannattaisi Muumimaailmaan lähteä, sillä vauva ja taapero ei kauheasti saa reissusta mitään ja esikoisellekin välivuosi tekee ihan hyvää, mutta mieheni oli toista mieltä. Hän on aivan innoissaan menossa Muumimaailmaan. Mieheni ei ole koskaan käynyt Muumimaailmassa ja odottaakin tätä reissua kovasti.

2 kommenttia

Mimi 3.6.2024 - 22:56

Kuulostaapa hyvältä teidän lomasuunnitelmat ? ihana että saatte viettää kesällä paljon aikaa perheen kesken. Sekin kuulostaa hyvältä että voitte miehesi kanssa vuorotellen viettää aikaa itsekseen, se lataa akkuja ?
Meillä on minun perheen kanssa myös aika samatyyppisiä suunnitelmia. Vietetään aikaa pihaleikeissä, puistoilemassa ja rannalla. Käydään kahviloissa ja shoppaillaan. Myös käydään Suomen Tivoli huvipuistossa, Jukuparkissa ja mahd. Helsingin reissussa, jossa mennään Lintsiin tai Korkeasaareen ja Suomenlinnaan ?? Minun perheeseen kuuluu mies, ja 12.v ja 4.v tyttäret. Pienemmän kanssa leikitään paljon, isompi tykkää piirtämisestä, leffojen katsomisesta ja shoppailusta. Itse nautin rantaelämästä ja pyöräilystä ja musiikin kuuntelemisesta. Toivotaan kesälle kauniita ilmoja, antoisaa kesää teidän perheelle ☀️? Kauniita kuvia sun postauksessa ?

Vastaa
Anna 8.6.2024 - 13:44

Milloin olette Kuopiossa?

Vastaa

kommentoi postausta