Miten kolmas lapsi on muuttanut elämää?

3,4K

Tuntuu, että kilpailen pyykkikorin kanssa.

Yritän saada sitä tyhjäksi, mutta pohja ei vain tule näkyviin. Tilanne päätyy aina sellaiseen väsymystaisteluun, jossa luovutan ja annan olla. Tyhjä pyykkikori tuntuu mahdottomalta yhtälöltä.

Muistan kun esikoisen tuoreena vanhempana jaksoin vaihtaa vaatteita, suunnitella päivän asuja ja pestä pyykkiä! Oli ihania stailauksia ja asukuvia vauvasta. Milloin vauvalla oli söpöt töppöset, milloin ihana haalaripuku, milloin mikäkin päähine ja aurinkolasit. Kaikki sopi yhteen tietenkin!

Toisen lapsen kohdalla muistan naureskelleeni miehelleni, kun hän puki vauvan kirjavaan bodyyn ja kirjaviin housuihin. Body oli vaaleanvihreä, jossa oli marjoja. Housut oli kirkkaan vihreät ja niissä oli keltaisia banaaneja. Asu on piirtynyt verkkokalvolleni. Taisin ottaa siitä kuvankin ja jakaa Instagramiin saatesanoin ”vaikea arvata kuka valitsi vauvan vaatteet”. Koitin opastaa miestäni, ettei kahta eri kuosista kirjavaa vaatetta voi pukea vauvalle. Vaatteiden pitäisi jotenkin sopia yhteen ja mieheni ei ymmärtänyt ollenkaan. Hänhän mielestään vaatteet sopi toisiinsa, koska ne olivat pohjaväriltään vihreät.

Jos joku kysyy miten kolmas lapsi muuttaa elämää, niin voin kertoa, että hän on viettänyt suuren osan elämästään yöpuvussa. Oikeastaan koen häpeää, että olen naureskellut mieheni asuvalinnoille. Se ei tulisi enää mieleenikään. Tätä nykyä iloitsen, jos lapsilla on vaatteet päällä. Se millaiset ne on, on sivuseikka. Oli se sitten kirjavaa ja kuviollista päästä varpaisiin. Kuhan on puhtaita ja aina ei kyllä ole sitäkään. Monesti kuitenkin töiden jälkeen vastaani römyää vaippapeppu tai yöpuvussaan päiväänsä viettävä 1-vuotias. No, eipähän tule pyykkiä päivävaatteista, ajattelen ja nappaan tuon söpöläisen syliin!

Kolmonen ei häviä vain vaatestailauksissa sisaruksilleen, vaan myös muussa. Esikoisella on vauvakirja, joka on täytetty. Keskimmäiselläkin on kirja. Tyhjä kirja tosin. Kuopuksella ei ole edes tyhjää kirjaa, hänellä ei ole kirjaa lainkaan. Koen tästä piston sydämessä. Esikoisen kanssa pystyi olla todella tarkkana ruutuajasta, sokeriherkkujen ja suolan välttelystä. Mutta kolmas löysi suklaajemman jo ennen kuin osasi kontata. Lastenohjelmiakin on tainnut katsoa koko elämänsä muiden mukana. Kolmas pitää huolen, ettei jää mistään paitsi. Mitä isoveljet edellä, sitä pikkuveli perässä.

Äitini kysyy olenko jo ehtinyt katsomaan Queen Of Fucking Everything -sarjaa ja kehuskelee katsoneensa se kahtena iltana läpeensä. Pyörittelen silmiäni. Onko hän unohtanut, että minulla on lapsia? Koska muka ehtisin katsoa kokonaisen kauden kahteen iltaan? 

Puhumattakaan elokuvan katsomisesta.

Tai minkään asian tekemistä rauhassa. Alkaen jo vessakäynneistä. Mies ratkaisee asian laittamalla oven lukkoon ja kuuntelee kitinää oven ulkopuolella, mutta itse on raaski. Niinpä istun siellä yhden kanssa, joka vetää vessapaperia ja toisen, joka lottaa hanalla hihat märkinä. Jostain kuulen kolmannen huutelevan: “Missä äiti on?” No vessassa!

Muistan jo yhden lapsen vanhempana kokeneeni, ettei oikein mitään ehdi kunnolla. Kaikki aika meni kotitöissä ja lapsen hoivaamisessa. Tämän suhteen mikään ei ole muuttunut, vaikka lapsimäärä on kolmikertaistunut. Edelleenkään ei oikein ehdi tehdä mitään loppuun asti ilman keskeytyksiä. Sen sijaan, jos nyt saa mahdollisuuden olla vain yhden lapsen kanssa, tuntuu se siltä kuin ei olisi lasta ollenkaan!  Jos mies lähtee kahden lapsen kanssa mökille ja jään yhden lapsen kanssa kotiin, tuntuu se suurinpiirtein omalta ajalta. Ei voi kuin todeta, että jokaisen lapsen myötä kasvaa hyppysellisen myös itse. Jokaisen lapsen mukana saa ripauksen luovuutta ja ratkaisukeskeisyyttä lisää. 

Ei ole niin justiinsa tyhjätä laatikoita ja levitellä tavaroita ympäriinsä. Tai vähän lotrata vedellä tai vetää vessapaperia. Joskus lasten on ihan okei tehdä tuhmuuksia, jotta saa itse hetken tehdä jotain oleellista valmiiksi. Kuten meikata, ripustaa pyykit kuivumaan tai laittaa ruokaa. Pääasia on, että lapset viihtyvät hetken keskenään. Kolmas lapsi on viimeistään opettanut sen, että lasten uniaika on liian kallista aikaa käytettäväksi siivoamiseen ja kotitöihin. Ellei ole ihan pakko. Eikä tyhjä pyykkikori tee parempaa vanhempaa. 

Kyllä se kolmas lapsi laittaa kaiken uusiksi. Myös rakkauden osalta. Tai eritoten rakkauden osalta.

Vaikka sitä ei välttämättä muista milloin kolmas lapsi oppi kääntymään tai konttaamaan, niin se ei kerro mitään rakkaudesta. Se, ettei kolmannella lapsella ole vauvakirjaa tai upeita asukuvia muistonaan, se ei tarkoita, etteikö hän olisi yhtä rakastettu. Hän taitaa oikeastaan olla rakkaudessa voittaja. Hänellä on ollut kaikkein eniten ihmisiä ympärillään valmiina rakastamaan häntä. Hänellä on kaksi isoveljeä, joita hän saa seurata ja joilta hän saa oppia. He tulevat raivaamaan tietä pikkuveljelle. 

Vaikka usein tuntuu, että eletään kaaoksessa, eikä tiedä minkä osan päälle juuri astui tai mikä märkä tahra sohvalla mahtaa olla, niin ehkä tässä on jotain sellaista elämän ainutlaatuisuutta, jota ei koskaan toiste tule saavuttamaan. Tätä loputonta työmaata ja valtavaa rakkautta ja merkityksen tunnetta me sitten vanhoina muistelemme. Ne oli ne elämän parhaat vuodet. Paitsi, että ne ovat tässä nyt!

kuvat Pinja Mitrovitch