Home » Näistä haaveilen

Näistä haaveilen

by Iida Åfeldt

Pitkän aikaa minusta on tuntunut siltä, että elän haaveittani todeksi. Että mistä ihmeestä voisin muka haaveilla seuraavaksi? Niin kauan haaveilin parisuhteesta, lapsista, omistusasunnosta ja nyt minulla on se kaikki. Pitkään haaveilin myös siitä, että pääsisimpä joskus elämässäni naimisiin ja sekin haave on rakentumassa todeksi. Nämä kaikki ovat olleet suuria haaveita monien pienten haaveiden rinnalla, sellaisia sydämestä lähteviä haaveita.

Monia pieniäkin haaveita on matkalla toteutunut ja sitten on haaveita, jotka eivät ole toteutuneet. Joistain haaveita olen myös huomannut, ettei ne enää tunnukaan omilta haaveilta, kun aikaa on kulunut. Etten enää haluakkaan jotain mistä joskus haaveilin. Monesti mietin mistä haaveilla seuraavaksi? Mitä haluan tavoitella? Mitkä on omia haaveitani, mitkä meidän perheen yhteisiä haaveita? Tuntuu, että juuri nyt mitään yhtä suuria ja selkeitä haaveita ei ole, eikä tarvitsekaan olla. Olen toteuttanut suurimmat haaveet ja elän nyt nauttien siitä.

Haaveita varmasti tulee ja menee. Niiden äärelle on ihana pysyhtyä yksin ja yhdessä. Tällä hetkellä minulla on muutama lähitulevaisuuden haave, joita tavoittelen todeksi ja uskon niiden lisäävän myös perheen onnea. Sitten on sellaisia haaveita, joista en osaa ihan sanoa. Ne on sellaisia pitkän ajan haaveita, sellaisia haaveita, joita vähän varovasti sanon ääneen, sellaisia, jotka ehkä tuntuvat mahdottomilta. Kun kysyn itseltäni mitä haluaisin, jos kaikki olisi mahdollista -haaveita.

Isompi koti

Meillä on todella ihana koti ja välillä mietin, että sopiiko tässä edes toivoa vielä paremmasta. Kyllä me tässä kuitenkin haaveilemme isommasta kodista. Kahdesta vessasta, isosta kodinhoitohuoneesta, tilavasta eteisestä ja ainakin neljästä makuuhuoneesta. Tulisipa meitä vastaan omakotitalo, jossa olisi mielellään kaksi kerrosta ja enemmän tilaa, josta juuri nyt haaveillaan. Olisipa siellä sähköauton latausmahdollisuus. Olisipa siellä rönsyävä puutarha, jonne saisi sitten hiekkalaatikkoa, leikkimökkiä, upean kesäkeittiön ja vaikka pihasaunan. Olisipa se sellainen pitkän ajan koti, ehkä loppuelämän paikka. Sinne olisi kaikki aina tervetulleita. Keittiössä olisi iso pitkä pöytä, jonka äärelle istua syömään ja olohuoneessa iso sohva, jonne kaikki mahtuisi käpertymään.

Kuukausi Italiassa

Mieheni nauttii matkustelusta ja hänellä on paljon reissuhaaveita. Itse taas en haaveile matkustelusta samalla tapaa. Meillä on kuitenkin yksi yhteinen reissuhaave lähitulevaisuuteen. Meistä olisi aivan ihana viettää kuukausi Italiassa koko perheen voimin. Olemme vähän miettineet, että voisimme toivoa tähän reissuun rahaa häälahjaksi ja se olisi sitten meidän perheen häämatka. Alustavasti olemme miettineet reissun ajankohdaksi alkukesää 2026. Silloin meidän lapsetkin olisivat jo 7,5v, 3,5v ja 2,5v.

Meistä olisi ihana vuokrata kuukaudeksi asunto Gardajärven alueelta sekä tietysti auto, joka mahdollistaisi meille päiväretket alueella. Sen lisäksi olisi ihana käydä ainakin Roomassa ja Napolissa. Amalfi on myös yksi omista lempipaikoistani. Itse olen seurustellut nuorena italialaisen miehen kanssa ja viettänyt Italiassa pitkiä aikoja. Suhteen aikana Italiassa tuli myös reissattua ja kieli tuli opittua kaiken ohessa. Italia tuntuukin hyvältä kohteelta lähteä pidemmälle reissulle, kun osaan kieltä ja tunnen jonkun verran paikkoja. Toki en ole käynyt Italiassa sitten vuoden 2015, eli paljon on myös varmasti muuttunut tässä ajassa. Miestäni kiinnostaa Italian ruokakulttuuri. Hän on koulutukseltaan kokki ja fiilistelee italialaista ruokaa. Hän on todella intohimoinen tekemään kotona itse pastaa sekä pizzaa.

Kesäkoti

Aina välillä ajattelen, että olisipa ihanaa, jos olisi ihan oma mökki. Todellisuudessa mökki ja omakotitalo voisi olla pienten lasten kanssa vähän raskas kombo tässä elämänvaiheessa. Löydän kuitenkin usein itseni haaveilemasta jostain ihanasta kesäkodista kohtuullisen ajomatkan päässä. Se voisi olla mökki tai se voisi olla myös siirtolapuutarha. Sekin olisi aivan ihana! Mutta aivan hyvin se voisi olla pieni asunto jostain kesäkaupungista kuten Naantali tai Hanko. Joka kerta käydessäni jossain Suomen kesäkaupungissa, ihailen vanhoja puutaloja veden äärellä ja ajattelen, että olisi ihana omistaa sellainen kesäkotina. Samalla sitä voisi sitten vuokrata muille, kun siellä ei itse ole. En tiedä tuleeko tämä haave toteutumaan koskaan, mutta aina kesäisin tämä haave palaa mieleeni!

Myöskään matkailuauto tai -vaunu ei olisi yhtään huono vaihtoehto. Itse asiassa olemme vähän näitä miehen kanssa katselleetkin. Emme ehkä tosissamme, mutta saadaksemme jotain käsitystä hinnoista. Omilla isovanhemmillani oli lapsuudessani asuntovaunu. Reissasin heidän mukana joka kesä. Niistä reissuista on jäänyt ihania muistoja ja karavaanarielämä kutkuttaa. Olisihan se helppo tapa matkustaa lasten kanssa, kun ”oma koti” kulkisi aina mukana!

Sijoitusasunto

Olen monesti ajatellut, että olisipa upeaa, jos joskus voisi ostaa sijoitusasunnon. Tämä on minun ja miehen yhteinen haave. Ehkä joskus voisimme ostaa huonokuntoisen asunnon ja remontoida sitä yhdessä. Tai itse en kyllä osaa muuta kuin maalata, mutta miehellä on enemmän taitoja. Olisi kuitenkin kiva opetella ja tehdä jotain ihan uutta. Ja olisipa hienoa, jos asunto voisi toimia omien lasten asuntona, kun muuttavat ensimmäistä kertaa omilleen tai kun opiskelevat. Mikäli asunto sijaitsisi kaupungissa voisi se toimia eläkepäivillä meidän kakkoskotina. Miten kiva olisi käydä yhdessä ravintolassa syömässä tai teatterissa ja mennä siitä yöksi kaupunkikotiin!

Oma kukkakauppa

Monesti kipuilen sen kanssa, että mikä minusta tulee isona. Jossain kohtaa haaveilin kasvatustieteen maisteriopinnoista ja hainkin opintoihin kahdesti. En kuitenkaan päässyt kummallakaan kertaa opiskelemaan. Olen koulutukseltani varhaiskasvatuksen opettaja, kasvatustieteen kandi. Mutta tällä hetkellä kasvatustieteen maisteriopinnot ei samalla tapaa kiinnosta kuin joskus. Joskus enemmänkin haaveilin maisterin tittelistä ja ehkä haave oli enemmän ulkopuolelta tuleva kuin minusta itsestä lähtevä.

Jos mietin mitä haluaisin tehdä, niin minusta olisi aivan ihanaa omistaa joku pieni liiketila. Olisipa ihana opiskella floristiksi tai sitten ihan vain itse opetella kukkien sidontaa. Tykkään todella paljon kukkasista, ne tuo niin paljon kauneutta ja hyvää mieltä ympärilleen. Floristit tekevät kukista taidetta. Kauniisti sidottu kukkakimppu on esteettinen elämys. Voisin hyvin olla kukkakauppias. Tai ehkä minulla voisi olla lastenvaatekirppis! Tai vaikka kahvila. Tai monitoimitila, jossa yhdistyisi useampi näistä. Olisi ihana tehdä jotain omilla käsillä!

Mieheni haaveilee vanhasta maalaistalosta, jossa voisi toimia kesäkahvila tai tilausravintola. Että ehkäpä joskus tulevaisuudessa sitten asumme talossa, joka toimii myös meidän työpaikkana ja yhdistämme molempien haaveet!

Kuvat Pinja Mitrovitch / Intohimocreates

6 kommenttia

Martta 1.7.2024 - 19:24

Oi mitä unelmia! Entä jos olisikin maalaistalo, isot kukkaviljelmät ja myisi niitä itse kasvatettuja kukkia? Tämä on salainen haaveeni ja unelmani. Ehkä joku päivä 🙂

Vastaa
Iida Åfeldt 1.7.2024 - 20:25

No kyllä, se olisi ihanaa! Aivan mahtava unelma?

Vastaa
Choko 1.7.2024 - 20:47

Mäntsälässä oli juuri myynnissä omakotitalo isolla tontilla ja useilla lisärakennuksilla, joista yhdessä oli toiminut kahvila 😉 aika monta haavetta toteutuisi siinä kohteessa teille <3

Vastaa
Henna 3.7.2024 - 11:09

Tämä tuli jossain vastaan ja mietin, että tässä ois ihan teidän näköinen koti.

https://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/21460454

Vastaa
Anna 2.8.2024 - 13:34

Moi! Kaverini näytti kuvan ihanasta mekosta Instagramissa, ja se olit sinä! Minulla ei ole Instagramia, niin kysyn täällä jos ok: paljonko kuljetus Suomeen oli Daughters of India -mekolle? Otitko midi vai maxi -pituuden (ja kuinka pitkä olet)? Kiitos kovasti vastauksesta, mekko ja sinä olette aivan upeita!

Vastaa
Iida Åfeldt 8.8.2024 - 21:04

Moikka, kiitos! Minulla on midi pituus ja olen 163cm pitkä, tulee itsellä lähelle nilkkaa. En muista paljonko kuljetus maksoi, ehkä 20€? Sen hinnan näkee verkkokaupasta!

Vastaa

kommentoi postausta