Meidän märkätilojen remontista tulee kohta jo kuluneeksi vuosi! Viime vuoden joulukuussa remontti päästiin viimein aloittamaan ja valmista tuli sitten tämän vuoden tammikuussa. Remontti vei likimain kahdeksan viikkoa, kun joulunaika pyhineen tuli väliin. Ostamassani asunnossa märkätilat vaativat jo vähän remonttia, sillä ne olivat saavuttaneet teknisen käyttöikänsä. Märkätilat olivat alkuperäisessä kunnossaan, eli vuosimallia 2004 tässä tapauksessa.
Märkätilojen, eli vessan, kodinhoitohuoneen ja pesuhuoneen , remontti oli kokonaan ulkoistettu. Onneksi löysin todella hyvän tekijän hommaan ja kaikki sujui alusta loppuun todella hienosti. Remontin teki Huolto ja asennus Uotila. Lopputulos on todella hyvä ja olen kyllä ollut enemmän kuin tyytyväinen.
Vanha vessa oli kokonaan laatoitettu seiniä ja lattiaa myöten, vaikkei vessa virallisesti ollut märkätila. Remontissa laatoitus purettiin ja uusia laattoja ei laitettu kuin lattiaan ja hanan taakse. Seinät sai laattojen sijaan maalia pintaan. Suurin syy tähän oli raha, sillä laatat ja laatoitustyö on kallista ja näin kustannuksia sai vähän alaspäin. Lopulta tämä ratkaisu tuntui hyvältä myös muista syistä. Pieni vessa tuli valoisemmaksi ja näennäisesti tilavammaksi, kun seinät maalattiin.
Vessan kalusteet on tilattu Onbella -nimisestä yrityksestä, joka toimittaa Hämeenlinnassa valmistettavia Juliska -kalusteen tuotteita. Vaikka vessa sai uudet kalusteet ja päivitetyn ilmeen, pyrittiin säilyttämään säilytettävissä olevia asioita vanhasta. Peilikaappi, hana ja bideesuihku säästettiin, sillä ne olivat edelleen toimivia ja hyvässä kunnossa. Peilikaapin valaistusta vain tuunattiin poistamalla halogeenivalo ja laittamalla tilalle kolme led-valoa.
Vessasta tuli mielestäni todella kaunis ja siellä on ihana sävymaailma. Se on neutraali ja tietyllä tapaa ajaton tai ainakin tyylinsä puolesta aikaa kestävä.
Vessan seinissä on Tikkurilan sävy Mulperi. Maalilla maalattiin meidän olohuone ja sitä jäi paljon yli. Niinpä yli jääneet maalit hyödynnettiin märkätilöihin. Mulperi on sävyltä lämmin ja pehmeä, joten se sopi hyvin lattialaatan ja kalusteiden kanssa.
Lattian laatta on rtv:stä. Laatta on nimeltään Fox Floor 10x10cm himmeäpintainen ja väriltä beige. Välitilassa altaan takana oleva laatta on Bauhausista ja nimeltään Mosaiikki Fliesen Hexagon Calacatta.
Kodinhoitohuone ja pesuhuone ovat yhteydessä toisiinsa. Siitäkin huolimatta kodinhoitohuone ei ole virallista märkätilaa. Kodinhoitohuone oli kuitenkin laatoitettu lattiaa ja seiniä myöten. Tilassa ei ollut vesipistettä ja kaappitilaakin hyvin vähän. Oikeastaan koko tila oli mielestäni epäkäytännöllinen ja halusin ehdottomasti tehdä siihen parannuksia.
Remontin yhteydessä halusin lisätä kodinhoitohuoneeseen vesipisteen. Halusin saada enemmän kaappitilaa ja hyödyntää tilaa muutenkin paremmin. Niinpä tilaan suunniteltiin parempi kaappikokonisuus vanhan tilalle ja sen avulla tila tuli mielestäni toimivammaksi. Säilytystilaa tuli enemmän ja siitäkin huolimatta kodinhoitohuoneesta tuli tilavamman näköinen! Allas on ollut todellinen pelastus ja sen yläpuolelle laitettu tanko hyvin toimiva! Siihen saa kuivumaan kurahuosut tai kauluspaidan! Vaikka tila kokonaisuudessaan on pieni, on se nyt paljon parempi!
Kodinhoitohuoneen kalusteet on myös tilattu Onbellan kautta. Seinissä on Tikkurilan Mulperi, kuten vessassa. Myös lattialaatta on sama kodinhoitohuoneessa ja pesuhuoneessa kuin vessassa. Välitilassa sen sijaan on K-raudan Cello seinälaatta Lanse 5×25 valkoisen värisenä.
Pesuhuoneesta on tosi vähän kuvia ennen remontin alkua. Mutta ehkä muutamasta kuvasta saa jotain käsitystä. Pesuhuone oli varmasti kaikkein työläin osa remonttia. Se piti purkaa, vesieristää ja laatoittaa uudelleen. Sauna jäi ennalleen, mutta lattialaatat vaihtui sielläkin. Saunan sekä pesuhuoneen ovet vaihtuivat. Myös kattopaneelit uusittiin niin kodinhoitohuoneesta kuin pesuhuoneestakin. Vaikka saunaa ei tässä yhteydessä uusittu, on se tarkoitus uusia seuraavan vuoden aikana.
Pesuhuoneen seinissä on rtv:stä ostettu laatta nimeltään Extra Wall 30×60 cm himmeäpintainen ja väri Ivory.
Itse olen märkätiloihin todella tyytyväinen. Ne ovat yhtenäiset, tunnelmaltaan lämpimät ja sävyiltään pehmeät.
Sopivat hyvin yhteen myös muiden kodin tilojen kanssa!
Alta voit vielä katsoa keittiön kuvat, sillä sekin meni täysin uusiksi remontin yhteydessä!