Home » Rasvaimu

Rasvaimu

by Iida Åfeldt

Kohta on neljä kuukautta ensimmäisestä operaatiostani, jossa reidestä ja vatsasta siirrettiin rasvaa rintoihin rasvaimulla. Eli pian on myös aika seuraavan leikkauksen! Seuraavan leikkauksen voi tehdä aikaisintaan neljän kuukauden jälkeen edellisestä. Sillä todellinen lopputulos vie useamman kuukauden aikaa. 

Vasemmasta reidestäni lähti lähes 3 dl rasvaa. Reiteni ovat eriparia, mutta se korjaantuu pian. Vasemmassa reidessäni voi nähdä ”aukon”, josta rasvaa on viety. Se on yritetty poistaa mahdollisimman tasaisesti. Haava on ollut n. 4-5 mm pitkä viilto, jonka edelleen huomaa ja vie aikaa ennen kuin se tuosta vaalenee. Luulen, että oikeasta reidestä lähtee toisessa operaatiossa enemmän rasvaa, sillä rintoihin mahtuu nyt enemmän rasvaa kuin ensimmäisellä kerralla, sillä kudos antaa enemmän periksi. Eli reidet saattavat edelleen jäädä eri parisiksi.

image.jpeg

Ensisijainen rasvan otto kohta oli vatsa, mutta siitä ei kuitenkaan paksun kudoksen vuoksi voitu ottaa rasvaa. Rasva oli vaikea imea ja oli kokkareista. Vatsassani on nyt kuitenkin arvet vasemmalla ja oikealla puolella. 

image.jpeg

Rintoihin tehtiin kumpaankin 4 viiltoa, eli yhteensä kahdeksan 1-2 mm kokoista. Ne ovat parantuneet parhaiten ja vain muutaman niistä erottaa. Alla olevassa kuvassa näkyy muutama arpi.

image.jpeg

En tiedä tehdäänkö seuraavassa operaatiossa viillot samaan kohtaan rinnoissa kuin edelliset vai eri kohtiin. Siinä tapauksessa arpia on tosin enemmän, mutta se ei kovasti huoleta.

Enemmän minua on haitannut kipu rasvan otto kohdasta, eli vasemmasta reidestä. Alue on arka edelleen ja melko kireä.  Ei auta kun rullailla ja avata lihaskudoksia!

-Iida

2 kommenttia

Pahvikeiju 29.9.2017 - 22:37

Hei!

Uteliaisuutta kyselen että milloin vatsasi sitten oli täysin parantunut? Itse tässä 4kk venannu ja edelleen pömpöttää maha… kiitos jo etukäteen!

Vastaa
Iidaafel 30.9.2017 - 08:38

Nyt täytyy sanoa, että en yhtään muista! Mutta useampi kuukausi siihen meni. Ja täydelliseen parantumiseen vuosi. Että ota vaan rauhallisesti!

Vastaa

kommentoi postausta