Home » Syksyn suunnitelmia

Syksyn suunnitelmia

by Iida Åfeldt

Syksy on täynnä juhlan aiheita

Meidän perheessä syksy ja loppuvuosi muutenkin on yhtä juhlaa. Minä ja kaikki kolme lasta vietetään syntymäpäiviä tässä kuluvien kuukausien aikana. Ensimmäisenä on 6-vuotisjuhlat, sitten 2- ja 32-vuotisjuhlat ja viimeisenä 1 -vuotisjuhlat. Sitten on myös isänpäivä, jota myöskin juhlimme. Se tuo valoa pimeään marraskuuhun.

Esikoinen odottaa syntymäpäiviään kuin kuuta nousevaa. Kesäkin meni syksyä odottaen ja elokuun vaihtuessa syyskuuksi esikoinen totesikin: ”Menihän tämä kesä lopulta nopeasti ohi”. Hän on toivonut pihajuhlia, mikä on mielestäni todella ihana idea. Ja helppo, ei tarvitse pahemmin siivoilla ennen eikä jälkeen juhlien. Huonolla säällä toki juhlat siirtyy sisällä pidettäväksi.

Minusta on ihanaa, että kotisynttärit vielä kelpaavat. Olen kuullut joiltain vanhemmilta, että kotisynttärit ei lapselle kelpaa ja olisi pidettävä juhlat esimerkiksi Hoplopissa. Meillekin on tullut jo monet kutsut Hoplopsynttäreille. Itseäni hirvittää synttäreiden hintalappu ja toisaalta myös lapsijoukon vahtiminen isossa tilassa. Toki ymmärrän sekin, ettei kaikilla ole mahdollisuutta kutsua kotiin juhlimaan. Tuntuu että kynnys järjestää synttäreitä lapselle, ja toisaalta kynnys osallistua synttäreille, kasvaa koko ajan. Se vaatii jo aika paljon taloudellisesti. Itseni tekee kovasti mieli uida tässä vastavirtaan, vaikka samalla toki sitä haluaa lapsen toiveita kuunnella.

Onneksi taaperolla ja vauvalle ei ole vielä mitään sanottavaa omiin juhliinsa. Kahvittelemme sukulaisten ja kummien kanssa kotona. Taapero rakastaa Muumeja, joten olen miettinyt vähän Muumiteemaa juhliin. Vapulta säästetty Muumi-foliopallokin odottaa kaapissa valmiina.

Jokaisten synttäreiden jälkeen sanon aina, että nyt en järjestä enää ikinä mitään ja tässä sitä taas huomaan suunnittelevani ihan innoissaan teemaa ja tarjottavia!

Kylpylään koko perhe

Esikoinen esitti toiveensa syntymäpäivälahjaksi. Hän sanoi toivovansa yötä hotellissa. Kyselin häneltä, että halusiko hän mennä hotelliin kaksin minun kanssani vai ehkä minun ja miehen kanssa kolmisin. Hän totesi heti, että hän haluaa mennä koko perheenä. Lapsen lahjatoive on toki kallis, mutta minusta oli erityisen ihanaa, että hän toivoi jotain elämyksellistä ja jotain yhteistä tekemistä. Isompi lahjatoive on myös hyvä kimppalahjatoive, johon voi osallistua sitten muutkin. Olemme varanneet meillä yhden yön kylpylähotellista, niin päästään koko porukka sitten poreisiin! Muita koko perheen reissuja meillä ei olekaan tiedossa. Lähteminen tällä porukalla on pienoinen projekti ja taloudellinen satsaus. Tällä hetkellä säästämme häitä varten.

Mökkeilyä ja ystävän vierailua

Esikoinen, mies sekä miehen isä lähtevät syksyllä vielä viikonlopuksi mökille. Miehen perheen mökki on pidemmän matkan päässä. Esikoinen jaksaa kuitenkin matkan todella hyvin ja on ollut pienestä asti helppoa matkaseuraa. Hän myös nauttii, kun saa jakamatonta aikaa tärkeiden aikuisten kanssa. He olivat samaisella porukalla myös keväällä mökillä. Kesällä kävimme koko perhe mökillä. Matka on taaperolle ja vauvalle pitkä ja vaatii pysähdyksiä, joka pitkittää sitä entisestään. Niinpä minä jään pienten kanssa sitten kotiin ja saan ystäväni Kuopiosta meille seurakseni. Odotan jo nyt meidän yhteisiä hetkiä iltasella, kun lapset ovat nukahtaneet yöunille!

Hääpuvun metsästys ja häämessut

Syksyn agendalla on myös hääpuvun löytäminen tai ainakin joku suunnitelma puvusta. Minulla on ollut pitkään jo visio siitä mitä haluan, mutta nyt olen alkanut miettiä, että haluanko sittenkään. Oikeastaan mitä enemmän olen pukuja ja vaihtoehtoja katsonut sitä sekaisempi olo on tullut ja tuntuu etten tiedä yhtään mitä haluan. Nyt olisi tarkoitus mennä rohkeasti katsomaan ja sovittelemaan pukuja. Näin pluskokoisena se vähän jännittää onko mitään minulle sopivaa sovitettavaa. Puvun teettäminen on myös käynyt mielessä. Hinta usein on sama kuin uusi mallistopuku. Erityisesti tykkään Pukuni, Anni Ruuth ja Batel Boutiqué pukujen tyylistä. Pukujen hinnat hirvittävät, kun kyseessä on yleensä yhden päivän vaate ja käytetty puku on myös vaihtoehto, jos vain sattuu tulemaan eteen. Tämä hääpuku asia kyllä vähän nostaa stressiä pintaan tai aika paljonkin. Pitäisi löytää budjettiystävällinen, plussakokoinen ja kaunis puku!

Olen menossa lokakuun alussa järjestettävillä Love me do -häämessuille Helsingin Kaapelitehtaalle. En ole koskaan aiemmin käynyt, mutta nyt odotan kyllä kyseistä tapahtumaa innolla. Jos sieltä saisi vaikka vinkkiä ja inspiraatiota tähän hääpukuasiaankin!

Teatteriin

Olen menossa tällä viikolla Hämeenlinnan Teatteriin katsomaan Ronja, ryövärintytär esitystä ystävän kanssa. Ensi viikolla mieheni menee Tampereelle katsomaan Taru Sormusten herrasta näytelmää. Sitten me olemme menossa vielä yhdessä katsomaan Moulin Rouge musikaalia Helsingin kaupunginteateriin. Lisäksi suunnittelen ystäväni kanssa vielä menoa Prinsessa Ruusunen balettiin. Me olemme sopineet, että annamme toisillemme synttärilahjoiksi elämyksiä, kuten ravintolaruokailun tai teatterin. Synttärisankari saa päättää mihin mennään.

Harrastuksia yhdellä ja toisella

Meidän perheessä ei ole juurikaan harrastuksia aiemmin ollut, mutta nyt on vähän jokaisella jotakin. Mies odottaa tulevaa jääkiekkokautta aivan innoissaan, kyllä penkkiurheilu ihan harrastuksesta menee. Hän on Jokeri-fani henkeen ja vereen. Mies hankki tälle kaudelle kausikortin ja haluaa käydä katsomassa pelejä paikan päällä. Vanhempainvapaalla kun työvuorotkaan ei häiritse peleihin pääsyä. Itselläni jatkuu kesällä aloitettu treeniryhmä läpi syksyn. Meillä on treenit ulkona lähialueen liikuntapaikoilla kerran viikossa. Ryhmästä on tullut itselleni tosi tärkeä ja on ollut erityisen ihanaa liikkua ulkona.

Esikoisella ei ole ollut tähän mennessä mitään harrastuksia varhaiskasvatuksen lisäksi. En ole pitänyt sitä tarpeellisena, sillä arki-illat ovat muutenkin lyhyitä ja päiväkodin päivät kuormittavia. Varhaiskasvatus on jo mielestäni tarjonnut riittävästi. Esikoinen kuitenkin itse alkoi puhua harrastamisesta ja oli innokas kokeilemaan harrastusta. Niinpä hänellä on nyt kiva liikuntaharrastus, josta hän itse tykkää. Myös kotihoidossa olevalla taapperolla on kerran viikossa oma harrastusmenonsa. Se on kuitenkin enemmän aikuisen kanssa yhdessäolemista ja leikkiä.

Kyllä tässä saa tarkkaan katsoa kalenteria nykyään, että kenellä oli mitäkin ja missä!

-Iida

KUVAT: Pinja Mitrovitch

kommentoi postausta