Ollaan jo tovi saatu ihastella meidän hääkuvia ja ihanaa videota. Tää oli yksi asia mihin häissä satsattiin. Se oli itselleni erityisen tärkeä juttu. Miehelle ei niinkään, mutta jälkikäteen hänkin on …
häät
-
-
Koko kesä on tullut enemmän ja vähemmän odoteltua omia polttareitaan. Joka viikonloppu on ollut vähän varpaillaan. Olen myös kuulostellut läheisten menoja ja tehnyt koko kesän laskelmia niiden pohjalta polttareiden ajankohdasta. …
-
Häät ne vaan lähenee, jännäksi käy! Häihin on nyt 2,5 kk ja kyllähän tässä koko ajan kärkymme kummatkin miehen kanssa polttareitamme. Että koska koska! Minulla on kaksi kaasoa, Nina ja …
-
mainos / hääkutsut saatu yritykseltä Papershop Meidän hääkutsut ovat täällä! Ja ne ovat aivan ihanat. Olemme mieheni kanssa ihailleet ja hypistelleet niitä monena iltana. On jotenkin todella kutkuttavaa pitää kutsua …
-
Tuntuu ihan ihmeelliseltä, että meidän häihin on enää vajaa puoli vuotta aikaa! Niin jännittävää ja ihanaa samana aikaan! Ajattelin, että nyt olisi hyvä aika käydä läpi missä mennään hääsuunnitelmien suhteen. …
-
Meidän häihin on tänään tasan 7kk, niitä vietetään elokuun viimeisenä lauantaina. Ja se ei ole kyllä pitkä aika. Nämä kuukaudet tulevat hurahtamaan, sen tiedän jo nyt. Paljon on kuitenkin häiden …
-
Kaupallinen yhteistyö: Villa Ahlberg Tunnelmoin elokuun pimeneviä iltoja. Ikkunasta tulee jo viileää ilmaa makuuhuoneeseen ja tekee mieli kääriytyä peittoon. Mies ottaa minut kainaloon ja sanoo: “Minusta on niin ihana mennä …
-
Nyt kun häät ovat itselleni ajankohtainen teema, on tullut juteltua paljon myös hääjärjestelyistä sellaisien ystävien kanssa, jotka ovat menneet jo naimisiin. Missä häät vietettiin? Minkä verran rahaa meni? Ketä kutsuttiin …
-
Alkuvuodesta aloimme mieheni kanssa pohtimaan häitä ja hääjuhlaa vuodelle 2025. Huomasimme, että meillä oli todella erilaisia ajatuksia, toinen halusi toista ja toinen toista. Pallottelimme kaikenlaisia ideoita. Voit lukea lisää postauksesta …
-
Mieheni kosi minua joulukuussa muutama päivä lapsemme syntymän jälkeen. Olimme puhuneet kosimisesta ja häistä jo etukäteen. Meille molemmille oli selvää, että haluamme mennä toistemme kanssa naimisiin ja mieheni koki, että …
