Home » Harrastuksen voimalla voit kannatella lasta

Harrastuksen voimalla voit kannatella lasta

by Iida Åfeldt

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ SOS-LAPSIKYLÄ

Jo ihan pienenä lapsena nautin esiintymisestä. Puin rooliasun päälle ja pyysin perheenjäsenet yleisöksi esitykseeni. Vanhempani pääsivät kauttani osallistumaan balettiin, moderniin nykytanssiin, lauluesityksiin, stand uppiin ja monologeihin. Kyseessä oli aina mieletön leikki, jota edelsi katsomon viritys, pääsylippujen teko ja pikkuveljen värvääminen lippujen tarkastajaksi. Isä tapasi kutsua minua mannekiiniksi. Taisin olla aikamoinen showmimmi ja kameran edessä keimailija.

Miettiessäni omaa harrastustaivaltani, tunnen suurta kiitollisuutta vanhempiani kohtaan. Olen aina saanut tehdä asioita, joista olen nauttinut. Asioita, joita kohtaan olen kokenut luontaisesti kiinnostusta. Olen saanut kokeilla erilaisia asioita ja löytää omaa juttuani. 

Vanhempani selvästi huomasivat kiinnostukseni taiteita kohtaan, sillä nautin itseni ilmaisusta monin tavoin. Kävinkin tanssiopiston tanssitunneilla 8-vuotiaasta aina 16-vuotiaaksi. Mikään ei ollut niin hienoa kuin tanssiopiston kevätnäytökset isolla lavalla valtavan yleisön edessä. Koulussa rakastin joulu- ja kevätjuhlia. Oli parasta päästä esiintymään. Mieleeni onkin jäänyt kuudennenluokan kevätjuhla, jossa sain pääroolin. Silloin muistan ajatelleeni, että minusta tulee näyttelijä. Unelmasta tuli kantava ajatus.

Tuo kevätjuhla antoikin kimmokkeen teatteriharrastukselle, joka sopi todella hyvin tanssin oheen. Aloitin 13-vuotiaana kansalaisopiston ilmaisutaiteen kurssilla. Lisäksi osallistuin koulun näytelmäkerhoon. Pääsin Helsingin kaupungin teatteriin TET-jaksolle. Sain järjestää pukuja ja seurata näytelmäharjoituksia. Hurahdin teatteriin aivan täysillä ja se vei mukanaan. Oli aivan mahtavaa harjoitella esiintymistä, työstää näytelmää, käsikirjoittaa, pukea asuja, valmistella esityksiä ja esiintyä. Aivan mahtavaa oli jännittää verhon takana ja miettiä, että missä ne vanhemmat katsomossa istuvat.

Sain tuntea olevani hyvä ja taitava. Se oli todella tärkeää ja teki hyvää itsetunnolle. Minulla oli usein se tunne, että olen koulussa jotenkin huono vaikean lukihäiriöni takia, mutta harrastuksissa sain loistaa. Ne vahvistivat minua ja sain onnistumisen kokemuksia, hei minä olen hyvä ja minä osaan! Teatteriharrastus veikin Kallion ilmaisutaidon lukioon, joka tuntui silloin suurelta saavutukselta. Taideaineisiin painottunut lukio mahdollistikin paljon, sillä koulussa oli tarjolla hyvin monipuolinen katsaus taiteen kursseja. Olin haljeta onnesta kaikkien ihanien kurssien edessä, kirjallista ilmaisua, puheilmaisua, teatteria, tanssia, kuvataidetta! Valittavaa oli paljon ja kurssien sisällöt olivat aina vain parempia. Tuntui, että olen lähempänä unelmaani kuin koskaan! Olin varma, että minusta tulee näyttelijä. Ja siltä se tuntuikin, kun sain ylioppilaslakkini päähän Helsingin kaupunginteatterin päänäyttämöllä vuonna 2011. Näyttämöllä, jossa olin vain katsellut muiden esiintyvän ja nyt minä esiinnyin siellä itse!

Tuntui todella hienolta saada positiivisia kokemuksia myös koulusta. Erityisesti mieleeni on jäänyt teatteritaiteen opettajani, joka monesti kehui ja piti minua lahjakkaana. Muistan kertoneeni hänelle, etten aio hakea teatterikorkekouluun ja hän sanoi “onpa harmi, lahjakkuus menee hukkaan”. Nuo sanat on jääneet mieleeni vahvasti. Hieman on myös jäänyt kaivelemaan tuo teatterikorkeakoulu! Olisiko pitänyt, pitäisikö ehkä vielä?

En kuitenkaan usko lahjojeni menneen hukkaan, vaan todellakin päässeen käyttöön! On myös täysin okei, että unelmat muuttuu ja vanhojen tilalle tulee uusia unelmia, jota kohti kulkea.

Uskon vahvasti, että harrastuksilla on ollut yhteys omaan työuraan. Niiden kautta olen löytänyt vahvuuksiani ja huomannut missä asioissa olen hyvä. Ne ovat johdattaneet sellaisten työtehtävien pariin, joissa olen saanut toteuttaa itseäni luovasti. Tällä hetkellä sisällöntuottajana saan esiintyä, tehdä videoita, puhua, kirjoittaa ja valokuvata! Eli oikeastaan ihan kaikkea sitä mitä olen aina halunnutkin! Tunnen valtavaa kiitollisuutta myös vanhempia kohtaan, jotka ovat aina tukeneet minun tekemistäni ja pyrkineet kaikin tavoin mahdollistamaan harrastamisen.

Harrastaminen on monella tapaa merkittävää lapselle ja nuorelle. Harrastaminen voi vaikuttaa positiivisesti lapsen minäkuvaan ja vahvistaa itsetuntoa. Harrastuksesta saa iloa ja onnistumisia. Harrastus yhdistää ja luo yhteenkuuluvuutta. Se on myös tärkeä asia ihmissuhteiden luojana. Jokaisella lapsella tulisi olla mahdollisuus harrastaa niin halutessaan riippumatta perheen taloudellisesta tilanteesta. Jokaisella lapsella tulisi olla mahdollisuus tavoitella unelmiaan ja saada aikuisen tukea unelmien tavoitteluun.

SOS-Lapsikylä tukee lasten harrastamista, jotta jokaisella lapsella olisi mahdollisuus maksulliseen harrastukseen ja pyrkii näin tasa-arvoistamaan lasten osallistumismahdollisuuksia harrastuksiin. SOS-Lapsikylä haluaa kannatella lapsia ja ehkäistä syrjäytymistä harrastustuen avulla. SOS-Lapsikylä on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tuotot ohjataan lasten ja perheiden hyvinvoinnin tukemiseen. Lue lisää tästä.

Haluan kannustaa sinut mukaan SOS-Lapsikylän harrastustukijaksi lahjoittamalla 20€ harrastustuki -kampanjaan. Syyskuun tavoitteena on mahdollistaa 200 lapselle harrastus vuodeksi ja yhdessä voimme onnistua tässä. Mikä upeinta tässä kampanjassa, niin lahjoitukset menee 100% harrastustukiin! SOS-Lapsikylä tekee kyllä niin upeaa työtä tämän kampanjan kanssa!

Lahjoita 20€ tekstaamalla SOS20 numeroon 16155

tai haluamasi summa MobilePaylla numeroon 42455

Lahjoittaa voit myös sivulta unelmista.fi/sos-lapsikyla-harrastustuki

Harrastustukea myönnetään 7-17-vuotiaille lapsille. Sitä saa vuosittain yhteen ohjattuun ja säännölliseen harrastukseen ja sen osallistumismaksuihin. Tukea myönnetään lapsen toiveen mukaiseen harrastukseen. SOS-Lapsikylä tekee yhteistyöstä kuraattorien ja perhesosiaalityön kanssa, jotta tuki kohdistuisi eniten sitä tarvitseville. Tukia on myönnetty jo yli 600 ja yli 30 eri harrastusmuotoon. Voit lukea lisää harrastustuesta unelmista.fi -sivulta

-Iida

10 kommenttia

Anonymous 9.9.2021 - 22:38

Olen kokenut harmilliseksi näiden, sinänsä ihan hyvien, keräysten markkinoinnin. Paljon kun on näitä ”lahjoita nyt hyvän asian puolesta” – juttuja, mutta kun lähtee tarkemmin selvittämään, miten apua ja tukea voisi itse hakea tai saada, törmää usein keräysten yleiseen ongelmaa: tuen hakemisesta ei ole jaossa lainkaan tietoa tai tuen hakeminen on rajattu – esimerkiksi kuten tässä tapauksessa maantieteellisesti – vain pienen porukan jutuksi. Jos et satu asumaan nyt näiden kuuden kaupungin alueella, et voi tukea hakea.

Korona-aikana, varsinkin aluksi, kerättiin paljon lahjoituksia lapsiperheiden ruoka-apuun. Samaan aikaan, kun eräs iso ja merkittävä toimija keräsi näyttävästi rahaa, heidän toimintansa oli kesän ajan suljettuna eli sitä mainostettua ruoka-apua ei oikeasti voinut mistään edes hakea tällainen vähävarainen lapsiperhe mistään hakea. Tuli typerä olo, kun hyväntahtoiset ihmiset lahjoittivat ja antaessaan varmasti ajattelivat, että nyt saa joku lapsi lämpimän ruuan syödäkseen… Ei saanut.

Vastaa
iidaafel 10.9.2021 - 00:46

Kiitos hyvistä ajatuksista!
SOS-lapsikylän harrastustukea saa 11 eri kaupungissa/alueella. Koko ajan toimintaa halutaan laajentaa, mutta se tarkoittaa lisää resursseja. Moni muu järjestö tarjoaa myös apua harrastamiseen. SOS-lapsikylä toimii yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

Jos itse tarvitsee apua harrastusmaksuihin niin sitä tarjoaa mm. hope, pelastakaa lapset ry, tukikummit, Tukilinja…

Toki en tiedä kertomastasi ruoka-avun mainoksesta, mutta haluaisin uskoa, että lahjoitukset menisi perille vaikka yrityksen lomien jälkeenkin. Eli en usko lahjoitusten olleen suinkaan turhia, toivottavasti niin☺️

Vastaa
vierailija 10.9.2021 - 08:49

Ensinnäkin täytyy sanoa, että ihanan positiivisesti kirjoitettu juttu harrastamisesta. Mieluinen harrastus voi antaa lapselle tosi paljon ja kannatella tosiaan monen vaikeuden yli. Tykkäsin tästä, sillä olen viime aikoina törmännyt tosi usein hyvin negatiivissävytteisiin lasten harrastamista käsitteleviin teksteihin. Siis sellaisiin, joissa nostetaan esiin vain harrastamisen huonoja puolia, kuten ajan- ja rahanmenoa, ja ihmiset oikein ylpeilevät sillä, miten heidän lapset eivät harrasta (eivätkä siis anna mahdollisuutta edes kokeilla).

Mutta oikeastaan halusin kommentoida samaa asiaa kuin tuo aiempi nimetön. Minuakin vähän harmitti, että tässäkin blogitekstissä ollaan hyvin hähmäisiä sen suhteen, miten nuo varat oikeasti kanavoidaan eteenpäin. Kuka tuesta lopulta hyötyy? Tarkoitus ei ole kritisoida Iidaa, sillä teksti on varmasti kirjoitettu sen tiedon varassa, mitä yhteistyökumppani on antanut. Yleisellä tasolla kuitenkin toivosin, että järjestöt avaisivat asiaa enemmän, sillä omien kokemusteni mukaan raha ei aina suuntaudu sitä eniten tarvitseville. Tiedän esimerkiksi paikkakuntia, joissa on ollut viime vuosina lasten harrastusrahaa tarjolla (en tosin tiedä, onko kyse jostain valtion rahoituksista vai järjestöjen), mutta niissä rahaa ei ole saatu oikein kulumaan. Rahaa siis olisi, mutta ei mihin käyttää! Tämä johtuu siitä, että pienellä paikkakunnalla harrastustarjonta on usein niin suppeaa, ettei mieluista harrastusta välttämättä niin vain löydy (etenkin jos on kyse isommasta lapsesta, joille harrastuksia on usein tarjolla rajatummin), mutta myös siitä, että tuen saantiin liittyy lukuisia ehtoja. Esim tuossa tietämässäni tapauksessa sitä sai käyttää vain seurojen yms. järjestämään harrastustoimintaan, ei esimerkiksi yksityisten. Muitakin ehtoja oli. Jos kyse oli esim. hiihtoharrastuksesta, rahalla sai maksaa (minimaalisen edullisen) hiihtokoulumaksun ja ostaa lapsille seura-asuja, mutta ei esimerkiksi suksia tai monoja, joita ilman taas ei voi edes aloittaa harrastusta.

Rajoituksille on varmasti hyvät syyt, halutaan ehkä estää se, että tukirahalla osteltaisiin suksia ja sitten myytäisiin niitä eteenpäin, mutta samalla ehdot voivat vaikeuttaa merkittävästi harrastuksen aloittamista.Tarvitaan melko paljon rahaa omasta pussista, että tukea pääsisi käyttämään (hiihtovälineet ovat tunnetusti kalliita) ja niinpä oikein pienituloiset rajautuvat heti ulkopuolelle. Ja sitten ollaankin paradoksaalisessa tilanteessa. Rahaa olisi, mutta ei ole käyttäjiä. Tuollakin paikkakunnilla rahaa oli lopulta oikein tyrkytetty ja osteltu sitten esim niitä seura-asuja ihan vain siksi, että raha saataisin kulutettua määräaikaan mennessä.

En tiedä, miten yleistä tällainen on. Toivottavasti ei kovinkaan. Tuo SOS-lapsikylän harrastustuki vaikuttaa hyvältä, sillä oletettavasti sosiaalityöntekijät ja kuraattorit osaavat kanavoida rahaa. Toisaalta mitä nopeasti vilkaisin, siinäkin välineet on ilmeisesti hankittava yleensä itse eli tukea saa vain harrastuskuluihin. Kaikissa lajeissa tämä ei ole tietysti ongelma, mutta jos kyse on välineurheilusta, kuitenkaan harvoin ongelmia tuottaa itse harrastusmaksu vaan nimenomaan välineet. Eli voiko tuossakin käydä niin, että ilman omaa rahaa ei tukea voi periaatteessa saada?

Tätä kommenttia on hankala kirjoittaa, sillä koen lasten harrastamisen tukemisen ihan älyttömän hyvänä ja tärkäenä asiana, enkä halua kritisoida asiaa. Mutta toisaalta juuri siksi mielestäni pitäisi olla tarkkana rahan kanavoitumisen suhteen, ettei käy niin, että tuesta tulisi vakavaraisten perheiden lasten jonkunlainen lisäbonus.

Vastaa
iidaafel 10.9.2021 - 11:57

Kiitos kommentista! Ymmärrän tosi hyvin. Tässä SOS-lapsikylän harrastuskampanjassa kaikki lahjoitukset menee suoraan harrastamiseen, hallinnolliset kulut he vähentävät muista lahjoituksista esim. yritysten isoista lahjoituksista. Omasta mielestäni heillä on hyvä sivu, josta perhe voi hakea harrastustukea myös itse. Mutta apuna käytetään perhesosiaalityöntekijöitä ja kuraattoria, tyypillisesti nämä lapset pyritään löytämään koulusta ja kohdentamaan oikeasti tarvitseva ja tuki yhteen.

Toki nämä ei ole yksinkertaisia juttuja ja järjestöillä on kuluja joihin osa lahjoituksesta menee. En sitten tiedä olisiko parempi ilman kyseisiä toimijoita. Olisko tilanne vielä pahempi, jos mitään tukia ei tarjoaisi kukaan. Onneksi on Suomen harrastamisen malli ja se on monessa kunnassa käytössä. Kyseessä on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama malli. Kunnat voivat hakea siis tukea. Sen tarkoituksena on tarjota ilmaisia harrastuksia koulupäivän yhteyteen, jolloin nekin, jotka asuvat kauempana, pääsevät harrastamaan.

Vastaa
Roosa-Maria T 11.9.2021 - 07:29

Harrastamisen Suomen mallille iso peukku! Tässä on niin monta kuntaa Suomessa mukana, että se saavuttaa kyllä tosi paljon koululaisia harrastusten piiriin myös niille pienemmillä paikkakunnilla ja kyläkouluissa, toki isoja kouluja unohtamatta.

Vastaa
iidaafel 11.9.2021 - 15:13

Kyllä, se on ihan huikea juttu!

Vastaa
Anonymous 10.9.2021 - 11:05

Tärkeitä pointteja! Samaa mieltä aiemman kommentoijan kanssa, että isoissa keräyksissä kohderyhmä on harmillisen usein isommat kaupungit eikä koko Suomi. Harrastuksissakin pienillä paikkakunnilla valikoima muutenkin suppeampi niin olisi tärkeää luoda sinne mahdollisuuksia.

Myöskin hankalaa on saada selville kuinka paljon rahasta menee hallinnollisiin kuluihin ja kuinka paljon päätyy lasten hyväksi. Erittäin tärkeä tietoa, koska järjestöjen välillä on isoja eroja, joista lehdissäkin on ajoittain juttua. Onpa ikävää kuulla, että ruoka-apu oli suljettuna kesän eli juuri silloin, kun koulutkin suljettu ja tarve ruoka-avulle on suurin.

Vastaa
iidaafel 10.9.2021 - 11:59

Ihan totta, olisi ehdottoman tärkeää saada harrastustoimintaa myös pienille paikkakunnille. Se toki ei ole vain järjestöjen asia, vaan oikeasti monen asian summa. Kunta, koulu ja järjestöt voisivat siinä tehdä yhteistyötä.

Vastaa
Vierailija 10.9.2021 - 15:36

Ihana lapsuuskuva tuo missä olet persikanvärisessä mekossa. 🙂

Vastaa
iidaafel 10.9.2021 - 18:35

Kiitos❤️

Vastaa

kommentoi postausta