Home » HYVÄÄ SINKKUJEN PÄIVÄÄ!

HYVÄÄ SINKKUJEN PÄIVÄÄ!

by Iida Åfeldt

Tänä syksynä vietin sinkkuuteni 2-vuotis synttäreitä. Olen siis ollut yhtäjaksoisesti sinkku kaksi vuotta ja nyt vasta ensi kertaa kuulin sinkkujen päivästä! Mahtavaa sanon minä. Kyllähän sinkutkin oman päivän tarvitsevat, kun kaikilla muillakin omat päivät löytyvät. On lastenpäivää, isovanhempienpäivää, naistenpäivää, äitien- ja isänpäivää.

Sinkkujen päivää vietetään 11.11., koska ykköset kuvastavat yksin eläviä. Tänä vuonna se sattuu isänpäivän kanssa päällekkäin. Blogissani isänpäivä ei saa huomioita, sillä minulle se ei ole kovinkaan merkitsevä päivä omassa elämässä, vaan yksi niistä päivistä, joilloin ainakin tulee käytyä hautausmaalla. Toki voi olla, että lähivuosina oman lapsen kautta se tulee elämässä näyttäytymään. Isänpäivän sijaan sinkkujen päivä saa blogista tilaa! Se todella koskettaa. Onhan sitä tullut oltua enemmän elämässä yksin kuin suhteessa. 

Aina erojen jälkeen on ollut ihanaa olla sinkku! Sääli niiden miesten, jotka kohtasin aina eron jälkeen. En todellakaan ollut valmis mihinkään vakavaan ja oli aivan mahtavaa sopia treffejä joka viikolle ja tehdä mitä haluaa, milloin haluaa. Tuntui mahtavalta olla vapaa toisen ajattelemisesta ja jatkuvasta joustamisesta yhteisien asioiden hyväksi. Harmittaa näin jälkikäteen niiden tapaamieni miesten puolesta, jotka olivat tuolloin enemmän vakavissaan, kuin minä. Karma tosin on pitänyt huolta siitä, että minä olen saanut tielleni näitä juuri eronneita, kun itse olisin ollut valmiimpi sitoutumaan. Koskaan ei tunnu olevan hyvä eikä ainakaan oikea paikka ja aika, sen olen oppinut. Toinen oppimani asia on se, että kaikki mikä alkuun on mahtavaa, ei ole sellaista ikuisesti.

Toki tähän kahteen vuoteen mahtuu kaikenlaista yritystä. Ja siihen yrittämiseen ne onkin sitten jääneet. Tavallaan vähän naurattaa, että vietin sinkkuuteni vuosipäivää ja toisinaan ei naurata yhtään. Toisinaan tuntuu todella raskaalta olla sinkku. Tämän sinkkujen päivänkin alkuperäinen tarkoitus on hemmotella itseään ostamalla lahjoja itselleen ja yritykset tarjoavat alennuksia sinkuille, koska kukaan muu ei ole sinulle niitä lahjoja ostamassa. Ja sekös näin ennen joulua tuntuukin mukavalta! Ehkä samalla voisi ostaa ne joululahjatkin itselleen tarjoushintaan, kun ei ole ketään kelle ne toiveensa esittää. 

Kaikkien yritysten jälkeen nousee kuitenkin vain parempana pystyyn. Lupaa itselleen, ettei miehiä nyt hetkeen. Keskityn vain nyt itseeni, omaan hyvinvointiin ja ystäviin. Tuona hetkenä on täynnä itsevarmuutta ja asenne on optimistinen, kumppani tulee, kun vähiten odottaa. Harvoin tuota vaihetta jatkuu kovin pitkään, usein aivan toisenlaiset ajatukset ovat edessä jo viikonlopun koittaessa. Pahin on ehkä sunnuntai heti lauantai-illan jälkeen! Jos uskaltautuu ulos kodistaan, näkee vain pariskuntia iltapäiväkävelyllä. Sitten voikin palata kotiinsa sohvan nurkkaan synkistelemään yksinään. Viikonlopun jälkeen onneksi tulee aina maanantai, jolloin voi taas ottaa optimistisen asenteen käyttöön. Ennen kuin tulee juhlapyhät pilaamaan kaiken! 

Kun tällä kaavalla jatkaa vuosia, niin sinkkuus ei ole enää nautinto. Kuulen usein kommenttia, että nauti nyt, kun olet sinkku. Meni aika pitkään, kun tajusin, etten oikeasti nauti sinkkuudesta ja ei tarvitse. Ei kaikki tykkää yksinolosta, olemme erilaisia. Minä olen sellainen, joka on mielummin seurassa, kuin yksin. Minä haluan tarvita miestä, haluan parisuhteen ja haluan ostaa joululahjoja kumppanille, enkä itselleni vuodesta toiseen. Minä haluan läheisyyttä, haluan naisellisuuteni täydentyvän miehen maskuliinisuudella. On luonnollista, että ihminen haluaa toista ihmistä, läheisyyttä ja rakkautta. Ne ovat perustarpeita. Ja tietty niitä kaipaa, ne ovat tunteita muiden joukossa ja ne ei pysähdy siihen, että joku sanoo sinulle, että mies tulee, kun vähiten odotat, nauti itsestäsi ja keskity itseesi. Entä, jos haluaisi jo itsensä sijaan keskittyä toiseen?

Optimistina näin sunnuntaina ja vielä pyhäpäivänä, joudun toistamaan itselleni tylsiä latteuksia, jotten täysin romahda. Eli se aika tulee vielä, kaikkea hyvää ei saa samaa aikaa! Nyt on pieni mies ja isompi tulee elämään kun aika on sopiva. Sopivaa aikaa odotellessa voi olla vielä muutama sinkkuuden vuosipäivä edessä! Tai sitten olenkin vuoden päästä jo menossa naimisiin! Tiedä sitä, enhän vuosi sitten ajatellut kirjoittavani tätä vauva sylissä. 

”Everything will be okay in the end. If it’s not okay it’s not the end.”

-Iida

36338181_10217010150304787_8812897588559740928_n.jpg

Sinkun on helppo hymyillä, kuva Tiia Nyholm (joskus ehkä keväällä 2017 tai aiemmin, jka tapauksessa yksi omia suosikki kuvia itsestäni)

4 kommenttia

NanaVanilla 11.11.2018 - 15:00

Itsekin kuulin sinkkujen päivästä vasta nyt tänä vuonna -vaikka olen ollut ihan koko elämäni jan marraskuussa aina sinkku 😀

Vastaa
Iidaafel 11.11.2018 - 16:36

Eikä!! Kamalaa olla sinkkuna vuoden pimeimpään aikaan 😀 kyllä meidän pitää tällä sinkkujen päivällä vastedes hemmotella itseämme!

Vastaa
vilhelmiinah 11.11.2018 - 16:07

Rohkaiseva postaus :)!

Vastaa
Iidaafel 11.11.2018 - 16:36

Kiitos <3

Vastaa

kommentoi postausta