Kiitos tämän vuoden

1,3K

Tänä vuonna olen saanut elää tasaista ja onnellista arkea. Tänä vuonna olen saanut nauttia edellisen vuoden toteutuneista unelmista.

Vuosi 2022 toteutti lähes kaikki siihen astiset suuret unelmani. Aloin odottaa toista lastani yksin itsellisenä äitinä. Se oli ollut vuosien haave ja pitkä projekti, johon lopulta päädyin, kun olin ollut sinkkuna vuosia. Parisuhderintamalla ei ollut tapahtunut mitään, mutta vuosi 2022 muutti senkin. Tapasin miehen, joka ei suostunut lähtemään, vaikka sanoin, että kannattaisi. Sen sijaan hän kerta toisensa jälkeen todisti, että haluaa olla minun ja lasteni elämässä. Lopulta myös minun oli uskottava se. Ostin myös ensimmäisen omistusasuntoni, jonka olin ajatellut olevan mahdoton haave yksinhuoltajalle.

Tämä vuosi ei sisältänyt yhtä suuria muutoksia, mutta kyllä tämäkin vuosi sisälsi huippuhetkensä. Ennen kaikkea tämä vuosi hitsasi meidän jengin yhteen.

Tämän vuoden tammikuussa muutimme kaikki yhdessä tuohon ostamaani taloon, minä, kaksi lasta, koira ja mies.

Muutimme remontin keskelle, eikä meillä ollut ollenkaan juoksevaa vettä. Haimme läheisiltä vettä kanistereihin. Sähkölaitteet toimivat, kuten jääkaappi, liesi ja mikro. Niiden avulla saimme sitten vettä lämmitettyä, jos siihen oli tarvetta. Pesuilla kävimme uimahallissa tai mummilassa. Siitäkin ajasta selvittiin, remontista, muutosta ja keskeneräisyydestä.

Siitä alkoi yhteisen elämä. Tai oikeastaan sen harjoittelu, joka ei lopu tähän vuoteen. Vaikka kaikki on sujunut yllättävän luonnollisesti, on kahden aivan erilaisen elämän yhdistäminen vaatinut kuuntelua, joustamista, kommunikointia ja kompromisseja. Tämän vuoden aikana meistä on tullut tosi hyvä tiimi ja olemme tehneet hyvää arkea yhdessä. Tämä vuosi on painottunut tosi paljon meidän kotiin ja perusasioiden äärelle kotona.

Tänä vuonna olen kokenut itsenikin tasapainoisemmaksi ja rauhallisemmaksi kuin ehkä koskaan. Vaikka tänä vuonna elämässä on ollut enemmän sisältöä kuin koskaan, on elämä tuntunut kevyeltä. Tänä vuonna en ole joutunut olemaan vastuussa arjesta yksin, vaan ensimmäistä kertaa minulla on ollut kumppani, joka on halunnut jakaa vastuun kanssani. Ensin toki piti oppia antamaan toisen ottaa vastuuta. Se onkin ollut tänä vuonna isoin opettelun paikka itselleni. Minun on pitänyt luottaa toiseen ja antaa toiselle tilaa ja mahdollisuuksia ottaa koppia arjesta, kuten myös lapsista. On pitänyt tietyllä tavalla luovuttaa ja todeta, etten voi enää pitää kaikkia lankoja omissa käsissä. Tällä hetkellä koen, että olemme todella tasavertaiset kumppanit ja vanhemmat. Minun harteilta on hävennyt valtavasti kuormitusta ja nykyinen arki tuntuu joskus ihan luvattoman kevyeltä. Minun ei tarvitse enää tehdä kaikkea yksin, vaan voin tukeutua kumppaniin. Minun ei tarvitse aina kannatella itse itseäni, vaan saan olla kannateltavana. Olen niin äärimmäisen kiitollinen miehelleni enkä pidä häntä tai meitä itsestään selvyytenä.

On ollut ihanaa käydä ruokakaupassa itsekseen. Mennä illalla koiran kanssa lenkille yksin. Päästä uimahallille omassa rauhassa kellonajasta riippumatta. On ollut ihana mennä esikoisen kanssa kahdestaan hotelliin yöksi tai käydä yksin nukkumassa kokonaiset yöunet hotellin lakanoissa. Rakkaimpia muistoja tästä vuodesta on kuitenkin arkiset illat miehen kanssa, kun toinen teki toisella iltapalaa ja katsoimme jotain sarjaa yhdessä. Tai valmiiksi ladattu kahvinkeitin, joka piristi aikaisia aamuja lasten kanssa. Tai post-it laput, joissa muistutettiin toista eväistä jääkaapissa tai kotiavaimien mukaan ottamisesta. Mutta myös kaikki yhdessä tehdyt asiat koko porukalla, kuten kirpputoreilla kiertely, lounaat, mökkireissu, retkipäivä Porvooseen ja hattarat Linnanmäellä. Ja ensimmäiset yhteiset ulkomaanmatkat. Kävimme parin päivän reissulla Tukholmassa ja viikon lomalla Kreikassa.

Tänä vuonna toisesta lapsesta tuli taapero. Vauvavuosi kääntyi loppuun. Vietimme 1-vuotissynttäreitä. Samoihin aikoihin esikoiseni täytti 5 vuotta. Hänen syntymäpäivänsä tuntui minunkin juhlapäivältä. Viisi vuotta äitinä tuntui joltain, jotenkin merkittävältä. Se oli paljon enemmän kuin ennen. Miten paljon viidessä vuodessa olin kasvanut! Miten paljon lapsi oli minua muovannut! Miten nopeasti viisi vuotta olikaan kulunut. Toiset viisi vuotta, niin esikoinen olisi kymmenen ja minä 36 vuotta.

Maaliskuun lopussa tein positiivisen raskaustestin. Olimme varautuneet, että raskautumisessa saattaa mennä aikaa, jonka vuoksi yllätyimme, kun kävikin toisin. Kolmas lapsi syntyi nyt joulukuussa, vuoden kääntyessä loppuun. En ollut koskaan haaveillut kolmannesta lapsesta. Mutta uusi elämäntilanne toi elämään uusia unelmia. Kolmas lapsi oli sellaisen unelman täyttyminen tähän vuoteen, josta en ollut edes osannut haaveilla. Saapuessaan se oli enemmän kuin olin osannut haaveilla. Pitkin vuotta myös pelotti. Miten ikinä selviäisimme kolmen lapsen kanssa? Miten ikinä selviäisimme keskimmäisen ja kuopuksen pienen ikäeron kanssa? Yksi vauvavuosi kun päättyisi, alkaisi perään heti toinen. Vuoden aikana on tullut todettua, että yhdessä me selviämme.

Ollessani vauvan kanssa useamman päivän sairaalassa, tuli mies vierailemaan osastolla. Hänellä oli sushit ja sormuspaketti mukanaan. Siinä ihmeen äärellä hän kosi minua ja kysyi menisinkö naimisiin hänen kanssaan. Oli helppo vastata myöntävästi. Juuri tämän miehen kanssa minä tahdon jatkossakin jakaa arkea. Arkinen elämä on hyvän suhteen perusta ja rakkauden kasvualusta.

Tänä vuonna miehestäni tuli isä. Ei vain biologiselle lapselleen, vaan kaikille lapsille. Jossain kohtaa tätä vuotta esikoinen alkoi sanoa häntä isiksi kutsuttuaan häntä ensin pitkään etunimellä. Mies oli tästä todella otettu. Hiljalleen hän alkoi itsekin kutsua itseään isiksi ja pian sana tuli omaankin käyttööni. Nykyään, jos esikoinen kutsuu miestä isin sijaan etunimellä, se tuntuu jo ihan oudolta, että siis kuka! Yksi tämän vuoden upeimpia asioita on ollut seurata miehen kasvua vanhemmuuteen ja hänen suhdettaan lapsiin.

Tämä vuosi tietysti jää mieleen yhteisen elämän alkamisesta, kolmannen lapsen syntymästä ja kosinnasta. Taas yksi upea vuosi lisää elämän kirjaan. Tuntuu, että mitä enemmän elää, sitä paremmaksi tarina vain tulee.

Iloa uuteen vuoteen!

-Iida