Kaksi viikkoa uutta arkea takana ja kolmas viikko kohta alkamassa. Ennen ensimmäistä työpäivääni, en juuri pystynyt nukkua. Stessasin miten aamu tulee sujumaan, heräänkö herätyskelloon, pääsemmekö lähtemään ajoissa ja osaanko töissä mitään. Aamulla on oikein pystynyt syödä. Vatsa oli jännityksestä sekaisin. Ajatukset pelonsekaisia.
Eemin päiväkodin tullessa näkyviin, silmäni täyttyi kyynelistä. Tuntui, että romahdan. Rintaa puristi ja jalat halusivat tehdä täyskäännöksen. Kyyneleet silmissä katsoin lastani, joka ei tajunnut asiasta yhtään mitään. Hän ei ymmärtänyt minne oli menossa ja kuinka pitkäksi aikaa. Eemi jäi itkemään perääni ja minä lähdin itkuisin silmin töihin.
Työpaikalla törmäsin tuttuihin työkavereihin, jotka toivottivat iloisesti minut tervetulleeksi. Halasimme ja minä itkin. Itkin pitkin päivää ja ajattelin kuolevani. Se tunne oli aivan kamala. Sillä hetkellä tuntui, että se oli hirveintä, mitä olen elämässäni joutunut kokea. Käytävillä näin vanhempia, jotka muistivat minut. He iloitsivat paluustani. Näin lapsia, jotka olen ottanut vastaan vuonna 2015 ja siinä he nyt olivat isoina, taitavina ja iloisesti höpöttävinä.
Ensimmäinen työviikko oli minulle todella vaikea. Seuraava viikko oli jo vähän helpompi, enkä enää itkenytkään. Onneksi työni on todella intensiivistä ja hetkistä. Lapset imaisevat mukaansa, eikä usein muista käydä vessassa tai ehdi kunnolla tauolle, joten en ole ehtinyt kovinkaan montaa kertaa ajatella Eemiä. Töissä elää hetkessä, se on lasten kanssa työskentelyn etu. Aika pian tuntui, etten ole ollut poissa ollenkaan, en ainakaan 1,5 vuotta. Kaikki oli kuten ennenkin. Myös ne huonot puolet, kuten henkilökuntavaje, sijaiset ja joustaminen.
Uskon, että vielä helpottaa entisestään, kun viikot kuluvat. Toistaiseksi koen neljä työpäivää aika raskaina ja koen olevani todella väsynyt. Aamulla heräämme Eemin kanssa samaa aikaa. Minä yritän hoitaa aamutoimiani ja Eemi pistää paikkoja uusiksi. Taitamme matkan yhdessä. Eemin päiväkodilta kävelen töihin. Töiden jälkeen haen Eemin ja olemme viideltä kotona. Silloin haluisin lässähtää sohvalle, mutten voi. Kun saan Eemin nukkumaan illalla, alan siivota keittiötä ja valmistamaan seuraavaa päivää laittamalla aamupalat ja välipalat valmiiksi, vaatteet valmiiksi ja pakkaan reput. Omaa aikaa ei olekkaan kuten ennen ja sitä tosiaan kaipaisi. Ei ole helppoa hoitaa tätä koko palettia yksin, töitä, päiväkotia, kodinhuoltoa ja ruoanlaittoa. Ajan kanssa tähän varmasti muodostuu hyvä rytmi ja toimintatavat.
Eemi on jäänyt päiväkodille pääasiassa itkemään. Mutta yhtenä aamuna kurkkasin lähdettyäni vielä ikkunasta ja Eemi oli jo lopettanut itkun. Hän on kuitenkin protestoinut aloitusta kieltäytymällä aamupalan syömisestä. Lounas on sitten aina maistunut, koska nälkä on ollut varmasti jo kova. Ulkoiluissa Eemi on todella reipas ja touhuilee itsekseen. Hän kulkee isompien poikien perässä ja ihailee heidän menoaan. Kotileikki on päiväkodissakin Eemin suosikkileikki kuten kotona. Päiväkodissa päiväunet ovat jääneet vähiin. Eemi kokee turvattomuutta ja on hälytystilassa. Hän herää pieniinkin ääniin ja on nukkunut 20 minuutista enintään tuntiin.
Eemi vaikuttaa olevan uudesta arjesta yliväsynyt. Hän käy illalla aikasin nukkumaan, mutta heräilee usein yöllä. Ja herää aamuun todella aikaisin. Ennen Eemi nukkui klo 19-08 välisen ajan ja 1,5 h päiväunet. Nyt unimäärä jää paljon lyhyemmäksi. Minun on vaikea nukahtaa öisin uudelleen, kun saan Eemin nukkumaan. Jään jumiin työasioihin tai alan stressata herätystä.
Onneksi meillä on kolme vapaapäivää. Torstai-perjantai yö menee vielä huonosti, mutta sitten Eemi on nukkunut aina loput yöt viikonlopusta hyvin. Kotona hän on nyt nukkunut ennätyspitkiä päikkäreitä ja jopa kahdet päiväunet. Viikonloput on ehdottomasti meidän voimavara tällä hetkellä.
Tässä on vain uskottava siihen, että aika auttaa. Ja elämä tulee tasapainoon, uusi arki osaksi elämää, luonnolliseksi sellaiseksi.
Onhan tämä niin iso mullistus meille molemmille. Olen luvannut itselleni, että jos aika ei tunnu auttavan, niin aina saa perääntyä. Sen ajatteleminen on helpottanut.
-Iida
KUVAT // Siiri Saarela
25 kommenttia
Heips, mitä tarkoitat että aina saa perääntyä? Ootko ajatellut et palaisit hoitamaan eemiä kotona? Miten se rahallisesti onnistuisi? Tsemppiä kuitenkin uuteen arkeen 🙂
En aio jäädä hoitamaan Eemiä kotiin, mutta opiskelut ja muut mahdolliset työtehtävät ovat vaihtoehtona.
Tsemppiä arkeen!
Suuren muutoksen, työn ja päiväkodin aloituksen, edessä voi taas käydä samoin, kuin vauvan syntyessä:
Ensin sitä säntillisesti pinnistää kohti täydellistä suoritusta ja kolmen kuukauden tietämillä uuvahtaa suorittamiseen ihan täysin. Kun mielikin huomaa, että tämä ei ole mikään poikkeustila, vaan todella arkea nyt.
Onneksi olemme menossa kohti kevättä, niin toivottasti pienet keväiset juhlat ja jutut vähän vielä katkovat arkea kohti kesää!
Joo olet ihan oikeassa, niin voi helposti käydä. Onneksi on kevät vastassa!
Helpottaisiko muutto lähemmäs työpaikkaa ja Eemin hoitopaikkaa teidän arkea? Toki muuttokin on aina stressaava tekijä, mutta jos iso osuus arkipäivistä menee paikasta toiseen liikkumiseen, voisi arki sujuvoitua?
Muutto ei ole mahdollinen, sillä missään Helsingissä en saa näin edullista asuntoa (sama koko ja mukavuudet) kuin missä nyt asun. Haaveilen muutosta pois Helsingistä, joten sen vuoksi ei myöskään välimuuttoja. Tällä mennään ja katsotaan mitä tulee eteen 🙂
Huh. Näitä lukiessa voi oikein myötätuntea hektisyyden ja uupumuksen! Oma äitini oli kolmen suht. samanikäisen lapsen yksinhuoltaja ja en kyllä ymmärrä, miten hän selvisi. Paljon tsemppiä teille <3 En tiedä näistä asioista mitään, mutta olisiko mahdollista tehdä kolmipäiväistä viikkoa? Vai olisiko se taloudellisesti mahdotonta? Itse olen mt-ongelmien vuoksi useasti joutunut tekemään osa-aikatyötä ja 3 työpäivää on itselle ollut se optimaalisin jaksamisen suhteen. Myös lyhyemmät työpäivät voisivat toimia. Monilla aloilla tosin ei tätä mahdollisuutta edes välttämättä voida tarjota. Älä kuitenkaan polta itseäsi loppuun!
Samaa olen miettinyt, että kuinka oma viiden lapsen yksinhuoltajaäitini on jaksanut. On tämä vaan hommaa!
Olisi ihana tehdä vielä lyhyempää viikkoa, mutta minun työssäni se on hieman haastava järjestää työnantajan puolesta.
Nyt kannattaa tehdä niin kuin sydän sanoo. Et kadu sitä ikinä, vaan olet onnellinen siitä, että kuuntelit sydäntäsi.
Kiitos <3
Kuulostaa rankalta. Mulla on sama edessä ihan pian kun palaan töihin ja lapsi aloittaa päiväkodin. Jännittää ja pelottaa. Mutta uskon myös, että kaikkeen tottuu ajan kanssa. Varmasti se alku on tosi raskas ja yliväsymystä kaikilla. Tsemppiä kovasti teille! Onneksi kevät tulee ja valo lisääntyy, sen uskon auttavan.
Ihan varmasti, kaikkeen totta, tähänkin. Voimia teille tulevaan
Onko jotain, mitä me lukijoina voisimme tehdä, jotta voisit elättää itsesi blogilla ja yrittäjänä? Kommentoida enemmän? Suositella kavereilla? Keksiä kivoja yhteistyöyrityksiä? Haluaisin niin kovasti auttaa ja uskon, että meitä on monta 🙂
Kiitos sun kommentista! Ihanasti ajateltu. Te luette ja se auttaa!
Toivon, että tilanne selkiytyisi. Ettei käy Eemille ja sinulle liian raskaaksi. Peräänny vaan rohkeasti, jos siltä tuntuu. Tsemppiä!
Kiitos ❤️
Voi ei, kuulostaa aika rankalta aloitukselta teille molemmille. Kyllähän sä tietty ammattilaisena tiedät, mut lapset usein aistii äidin hädän.. Jos itse oot allapäin siinä lähtötilanteessa, niin ei ole helppoa Eemillekään. 🙁
Ehkä se vois auttaa jos katsot omaa tilannetta ns. ulkopuolelta ammattilaisen silmin? Jos sulla olisi työoaikalla äiti/lapsi kombo ja molemmilla eroahdistusta, niin mitä neuvoja antaisit äidille lähtötilanteessa, ja miten helpottaisit lapsen eroahdistusta?
Joskus mulla on ollut lapsia, jotka itkee vielä viikkoja hoidon aloittamisen jälkeen. Silloin usein tuntuu, että lapsen itkusta on tullut enemmänkin tapa mihin he on oppineet ja osa sitä lähtörutiinia. Itku myös yleensä loppuu kuin seinään heti kun vanhempi on ovesta ulos. Tässä muutama vinkki miten oon itse yleensä selvinnyt näistä tilanteista:
Oon muuttanut sitä päiväkotiin saapumisen/vanhemman lähdön dynamiikkaa niin että lapsi assosioi päiväkotiin saapumisen positiivisiin asioihin, eikä yksinomaan vanhemman lähtöön. Yleensä se on auttanut, että heti kun vanhempi ja lapsi saapuneet päiväkotiin, olen vastassa ja ohjaan saman tien lapsen huomion johonkin tekemiseen, esim. oon alkanut lukea lapselle kirjaa. Silloin se hyvästien jättäminen ikäänkuin jää taka-alalle, ja huomio on päiväkodin mukavissa asioissa. Joidenkin lasten kanssa on toiminut se, että vanhempi aloittaa lapsen kanssa leikin, ja lapsi jää jatkamaan leikkiä päiväkodin open kanssa. Molemmissa käytännöissä on tarkoituksena murtaa dynamiikka ”päiväkotiin tulo, hyvät huomenet, tarvikkeiden jättö huoneeseen, hyvästit”, koska hyvästien jälkeen leikkiin siirtyminen voi olla lapselle vaikeaa. Eli oon ohjannut dynamiikkaa tähän suuntaan: ”päiväkotiin tulo, hyvät huomenet, leikin aloitus, vanhempi jättää vaihtovaatteet ym. sillä välin kun lapsi jo leikkii, hyvästit, leikin jatkaminen”. Rohkeasti vaan ehdotuksia Eemin hoitajille, jos susta tuntuu et jokin tämmöinen vois toimia!
Kannattaa myös keskustella Eemin hoitajien kanssa siitä että jos päiväunijärjestelyt voisi väliaikaisesti hoitaa jotenkin toisin. Eihän se palvele ketään, jos lapsi on aina väsynyt. Olisiko päiväkodissa jokin rauhallisempi paikka missä Eemi voisi nukkua ilman häiriötekijöitä? Onko teillä kotona esim. white noise kone minkä voisi tuoda päiväkotiin? Voisiko Eemi alkutekijöiksi nukkua kahdet päiväunet, jos päiväunet jää aina lyhyeksi?
Tsemppiä jatkoon! Toivottavasti päiväkodin henkilökunnalla on resursseja ja empatiaa sen verran että lähtevät ratkaisukeskeisesti miettimään, että miten saisi helpotettua Eemin eroahdistusta.
Ei varmaan auta syyllistää, että lapsi aistii äidin hädän 😀 Kertoo vaan rakkaudesta ja läheisyydestä että irti päästäminen sattuu. Se pitää vaan elää läpi ja jonain päivänä se on ihan arkea. Mutta tsemppiä, noi on oikeesti raskaita aikoja ja se elämän rytmitys vie hetken.
No en kyllä tarkoittanut ollenkaan tällä syyllistää 😀 Samalla lailla myös lastentarhan opeille iskee joskus hätä, jos tuntuu, että lapsi ei rauhoitu millään. Niissä tilanteissa meillä yleensä vaihdetaan ryhmän toiseen työntekijää, että hoitaja ei omalla hädällään eskaloi lapsen hätää.
Paljon myötätuntoa teille! Kirjoitustasi lukiessani aloin ihmetellä, miten oikein selvisin kahden lapsen kanssa ainoana aikuisena. Emme tosin joutuneet menemään kahdella bussilla, mutta kahteen paikkaan kyllä, koska eskari oli ihan eri kiinteistössä eikä päiväkodin lähelläkään, vaikka olivat hallinnollisesti samaa puljua.
Lapset saivat kuitenkin päiväkodista ihania ystäviä, nyt kun ovat jo koululaisia on niin hauskaa, että ovat tunteneet osan luokkakavereista 2-vuotiaasta asti.
Aika varmaan kuultaa nämäkin muistot. Aika menee kuitenkin niin nopeasti ja arki helpottaa! Kiitos!
Aika todellakin auttaa näissä(kin) asioissa! Meillä on päiväkotiarkea eletty nyt ihan muutama viikko kauemmin kuin teillä ja ihanasti asiat on vihdoin alkaneet sujumaan. Ja äidinkin ahdistus helpottaa pikkuhiljaa ja viimein voi huokaista helpotuksesta. Pystyn niin samaistumaan sun tunteisiin ja ajatuksiin päiväkotiarjesta ja lapsen laittamisesta hoitoon! Kiitos, Iida, hyvistä teksteistä aiheeseen liittyen. Olen saanut niistä hurjasti vertaistukea omaan arkeen. Mukavaa kevään odotusta teille!
Kiitos valtavasti ja aivan ihana kuulla!
Ihanko oikeasti harkitsit yksityistä pk:ta, vaikka sait kunnallisen hoitopaikan kävelymatkan päästä työpaikalta?! Toihan on tosi hyvä sijainti,kun et työpaikkaakaan halua vaihtaa lähitulevaisuudessa.
Kyllä harkitsin kodin lähellä olevaa yksityistä. Ei tarvitsisi kulkea lapsen kanssa ruuhkissa ja jännittää mahtuuko bussiin vai onko siellä jo kahdet rattaat. Ja matka olisi ollut se oma aika ja lepohetki päivässä ennen lapsen kanssa oloa tai työpäivän alkua. Koska hinnassa ei juuri ole eroa yksityisen ja kunnallisen välillä. Mutta nyt päivät ei toki ole niin pitkiä ja sekin on ihan kiva.