Home » Mansikkajäätelö

Mansikkajäätelö

by Iida Åfeldt

CSC_0614.JPG

Kesä, mansikat ja jäätelö ovat aika loistava kombo. Tein ensimmäistä kertaa itse jäätelöä ja juurikin mansikoista. Pelkkä ajatus omatekoisesta mansikkajäätelöstä luo mielikuvan, että kyseessä on herkku. Tosin, jos tätä herkkua tekee mieli, saapi odotella muutaman tunnin. Tämän vuoksi seuraava henkintani tulee olemaan jäätelökone. Ei kukaan täysjärkinen kykene odottamaan jäätelönsä valmistusta 3-4 tuntia, kun jäätelökoneella tulee valmista 15 minuutissa. Jäätelöhimo voi vaikka mennä tuossa odotellessa ihan ohitse! Tai jäätelön olemassaolon unohtaa. Ainut mitä jäätelökoneessa mietin, on sen käyttö. Tuleeko sitä sitten käytettyä? Osaako joku jäätelökoneellinen kertoa vinkkejä ja suosituksia?

CSC_0616.JPG

CSC_0619.JPG

CSC_0620.JPG

Mansikkajäätelö

noin 0,5 l jäätelöä

(gluteeniton, maidoton)

 

2 tlk (400 ml) kookosmaitoa

2 kananmunan valkuaista

2 dl mansikoita

0,5-1 dl makeutusta (hunaja, vaahterasiirappi, kookossokeri)

 

Laita kaksi kookosmaitotölkki yöksi jääkaappiin ylösalaisin. Tuolloin kookosmaidon kova osa valuu pohjalle, eli kohtaan, josta purkki avataan. Aloita jäätelön valmistus kaapimalla kookosmaito tölkeistä valkoinen kova osa kulhoon. Nesteen voit säilöä ja käyttää vaikka smoothieen. Vatkaa kookosmaidosta kookoskermaa, se onnistuu blenderissä tai sähkövatkaimella. Lisää joukkoon mansikat ja makeutus ja sekoita. Erottele valkuaiset kananmunista ja vatkaa valkuaiset vaahdoksi omassa kulhossa sähkövatkaimella. Keltuaiset voi säästää seuraavan aamun munakasta varten! Yhdistä valkuaisvaahto ja kookosmaito toisiinsa. Kaada seos muoviseen laakeaan astiaan, eväsrasia tai vanha jäätelörasia yms. Laita rasia pakkaseen 2-3 tunniksi. Sekoita seosta 30 minuutin välein voimakkaasti, jotta siihen ei muodostu jääkiteitä. Seosta kannattaa sekoittaa sähkövatkaimella. Kun seos on tarpeeksi jähmeää, siitä voi tehdä jäätelöpalloja tarjoiltavaksi vohveleiden kera!

Jos sinulla on jäätelökone, valmista seoksesta jäätelö koneen ohjeiden mukaan.

Gluteenittomia vohveleita on monissa suuremmissa ruokakaupoissa.

 

 

CSC_0621.JPG

Ihanaa kesäpäivää!

-Iida

2 kommenttia

Regina J. 28.6.2016 - 15:48

Oi namskis! Olen monesti ajatellut, että olisi kiva kokeilla tehdä jäätelöä itse, mutta ajatellut sen olevan vaikeaa. Tällä ohjeella kyllä testaan joku päivä! Kiitos reseptistä! 🙂

Vastaa
Suvi K. 29.6.2016 - 08:35

Kiitos ohjeesta!
Jäätelökoneella jätskistä tulee lähinnä pehmiksen kaltaista, ja se pitää silti vielä pakastaa, jos haluaa ”kunnollista” jäätelöä. 🙂

Vastaa

kommentoi postausta