Muistan eron jälkeen olleeni ihmisriekale. Itsetuntoni oli nollissa. Ajattelin, etten koskaan löytäisi ketään, vaikka minä olin se jättäjä. Olin ihan varma, että kukaan ei huolisi minua. Väheksyin omaa ulkoista olemustani, suhtauduin kaikkeen tekemiseeni kriittisesti ja pidin itseäni muita huonompana. Olin todella epävarma itsestäni ja mietin todella paljon mitä muut mahtavat minusta ajatella.
Kaksi kuukautta velloin itsesäälissä, kunnes yksi junamatka muutti kuitenkin kaiken. Lähijunassa minua vastapäätä istui nörtihkö nuori mies. Hänellä on rusehtava taipuisa tukka, hieman kiharalla ja silmälasit. Jalassa farkut ja khakin värinen paitis, jonka hihat oli rennosti käärittynä. Hän alkoi puhua minulle. Hän pyysi minut kanssaan leffaan samaisena iltana ja antoi puhelinnumeronsa minulle. Minä kieltäydyin. Kun suljen silmät, näen tuon hetken. Enkä voi sanoa itselleni kuin helvetti, mies pyytää ulos ja minä kieltäydyn.
Olin niin epävarma, etten kyennyt suostua. Olin seurustellut koko nuoren aikuusuuteni, enkä ollut käynyt ollenkaan todellisilla treffeillä tai deittailut, se oli todella uusi juttu ja pelottava ajatus. En tiennyt miten treffeillä oltaisiin, tai puhuttaisiin, tuntui, etten osaa.
Tuo kohtaaminen antoi kuitenkin ajateltavaa ja niinpä päätin ladata paljon puhutun Tinderin. Silloin Tinder eli vielä kultakauttaan ja minä asuin Töölössä, sinkkujen paratiisissa. Yhtälö oli täys kymppi. Matchejä tuli, viestejä tuli ja tseffikutsuja sateli. Se imarteli itsetuntoa. Ensimmäiset, toiset ja kolmannet treffit tuli ja huomasin, että koko ajan jännitti vähemmän ja varmuus kasvoi.
Hullaannuin sinkkuudesta. Oli todella koukuttavaa saada ihastelua osakseen ja huomata miten paljon tarjontaa oli. En ollutkaan niin surkea ja ruma, kuin olin kuvitellut omassa päässäni. Osasinkin keskustella ja olla kiinnostava. Sain osakseni ihanaa kohtelua, kehuja, arvostusta ja kunnioitusta. Itsetuntoni nousi silmissä. Ihmisriekaleesta kasvoi jumalatar. Tai ainakin minulla oli sellainen olo, tunsin itseni niin upeaksi kaiken sen keskellä.
Voi miten edelleen muistelen tuota aikaa hyvällä. Ja olen todella kiitollinen muutamalle erityiselle miehelle siitä, miten he kohtelivat minua ja auttoivat minua ymmärtämään niitä kauniita asioita minussa. He vaikuttivat itsetuntoni korjaantumiseen ja parantumiseen takaisin sellaiseksi, mitä se oli joskus ollut.
Parhaillaan sinkkuus nostaa itsetuntoa, se suorastaan hivelee itsetuntoa. On mieletöntä huomata, että kelpaa, että on hyvä ja haluttava jonkun toisen silmään. Deittailu on omalta osaltani vahvistanut itsetuntoani, mutta opettanut myös sen, että kehujen varaan sitä ei voi rakentaa. Ne auttavat hetkellisesti, mutteivät korjaa kaikkea. Niistä saa hetkellistä apua heikkoon itsetuntoon. Itsetunto ei kuitenkaan voi rakentua pelkästään kehujen varaan. Ne nimittäin voivat loppua yhtä nopeasti kuin ovat alkaneetkin. Ne lohduttavat väliaikaisesti, mutta eivät ole ratkaisu.
Vaikka sinkkuus on vaikuttanut itsetuntooni positiivisesti, on se myös asia, joka aika ajoin syö itsetuntoani hetkittäin. Miten joku asia voikin voimaannuttaa ja vahvistaa ja samalla liiskata ja horjuttaa? Olen kulkenut ihmisriekaleesta jumalattareksi ja jumalatteresta takaisin ihmisriekaleeksi. Sinkkuus saa myös epävarmaksi ja tekee itsetuntoon kolhuja.
Nykyään todellakin huomaan usein miettiväni, että mikä minussa on vikana. Aina vaan olen sinkkuna. Voimaannuttava vaihe meni jo ja alkoi turhautuminen sekä itsetunnon ruotiminen. Mutta siltä ei vain voi välttyä. Jatkuva ghostaaminen käy itsetunnolle. Jatkuva tapailujen päättyminen käy itsetunnolle. Jatkuva treffien peruuttaminen käy itsetunnolle. Ja moni muu asia. Kuten sukulaisten kyselyt ja yhteiskunnan paineet. Selityksiä kokemalleen alkaa etsiä itsestään. Olenko sinkku ulkonäön takia? Olenko sinkku lapsen takia? Olenko sinkku luonteeni takia? Ja kaikki tämä horjuttaa omaa itsetuntoa ja tekee epävarmaksi itsestään. Pidän itseäni nykyään itsevarmana, sillä tunnen itseni, pidän itsestäni ja voin hyvin. Ja siitäkin huolimatta sorrun epäilemään itseäni.
Sinkkuuden vaikutus itsetuntoon on todella ihmeellistä, toisinaan niin hivelevää ja toisinaan niin musertavaa.Tämän takia olen sitä mieltä, ettei sinkkuuden varaan kannata rakentaa itsetuntoaan! Hyvä itsetunto kannattaa rakentaa muista lähtökohdista, jolloin sinkkuuden tuomat pettymykset eivät horjuta sitä liikaa.
Millaisia ajatuksia teillä on?
-Iida
KUVAT / Dom Prantl
11 kommenttia
Moi Iida! Vihdoin kirjoitan sulle kommentin. Oon ollut sun lukija jo pitkään ja moneen postaukseen oon meinannut kirjoittaa jotain mutta ne on jäänyt.
Ensinäkin, kiitos ihanasta blogista! Sulla on taito kirjoittaa sekä arjen pienistä asioista että syvällisisimmistäkin aiheista mukaansatempaavasti.
Ihailen sun kuvia, oot uskomattoman kauniin näköinen ja Eemi on supersöpö.
Oon samaa mieltä ettei itsetunto voi rakentua penkkien kehujen varaan, niin ihana kun niitä kehuja onkin saada.
Mä itse oon vasta 21-vuotta, mutta oon ehtinyt olemaan useamman vuoden sitä mieltä että en varmaan tuu löytämään koskaan ketään poikaystävää itelle. Ympärillä olevat ystävät alkoi löytämään poikaystävät, ja usealla heistä on jo vauva. Vaikka olin ja olen tosi onnellinen heidän puolesta, oli itellä huono fiilis kun toiset sai justiin ne asiat mistä oli ite jo kauan haaveillut ja itsestä ei ollut koskaan kukaan kiinnostunut. Äidiksi tuleminen on isoin unelmani ollut jo pienestä lapsesta.
Elämä päätti kuitenkin yllättää ihan täysin, kun muutin paikkakunnalla eri alueelle asumaan ja vaihdoin lähikauppaa. Sieltä bongasin myyjän, joka oli muista ympyröistä ulkonäöllisesti tuttu mutta muuten aivan vieras. Kiitos instan, koska tänään ollaan tän tyypin kans seurusteltu 7kk. Ensi vuonna ois tarkoitus juhlia meidän häitä <3 En olisi voinut saada parempaa miestä mitä sain.
Tuli fiilis että haluan kertoa tän oman tarinan, ja mulla on sellainen olo että sullekin on jossain se oikea joka odottaa oikeaa hetkeä tulla teidän elämään. On raskasta pelätä että mitä jos ei kelpaa koskaan kellekään ja joutuu olee aina yksin, mutta niille ajatuksille ei voi mitään.
Aurinkoista keskiviikkoa ja kaikkea parasta teille Eemin kanssa, ootte varmasti huipputyyppejä <3
Siis voi miten ihana kommentti, kiitos, kun kirjoitit! Onnea, aivan ihanaa, että sinä olet löytänyt ihmisen rinnallesi, jota haluat rakastaa <3 Kertomasi antaa toivoa <3
Kiitos ihanasta, rohkaisevasta, voimaannuttavasta ja viisaasta tekstistäsi Iida!!<3
Olin itse vuosia sinkkuna ennen kuin löysin oman poikaystäväni. Välillä itsetunto oli tosi matalalla, ja ajattelin, että ”kuka minusta nyt voisi tykätä”. Kun tutustuin itseeni ja vahvistuin, sain elämäniloni ja itsetuntoni takaisin. Silloin aloin rakentaa omaa elämääni, ja tehdä niitä juttuja, joista pidän, nähdä ystäviäni enemmän, ja se mahdollisti myös poikaystäväni löytämisen.
Itsetunto ei ole elämäntilanteesta tai parisuhteesta kiinni, mutta kun elää ilman puolisoa, voi joskus olla helpompi tai on valmiimpi tekemään sen matkan itseen, jonka itsetunnon kohottaminen vaatii.
Kun voi hyvin, voi hyvin ja arvostaa itseään riippumatta siitä, elääkö yksin vai parisuhteessa.
Tällaisia ajatuksia tärkeä postauksesi minussa herätti 🙂
Mukavaa torstaivapaata ja kiitos vielä hienosta postauksesta!<3
Ida
http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa
Kiitos ihanasta kommentista ja todella hyviä ajatuksia! Olen kanssasi samaa mieltä <3
Sun kuvat on aivan huikeita! Oot tosi kaunis ja hehkuva. Kyllä se oikea vielä sieltä löytyy. Oot hyvä just noin <3
Voi kiitos sun kauniista sanoista <3
Oon 28 vuotias ja lyhyttä muutaman kuukauden suhdetta lukuunottamatta ollut sinkku kohta 7 vuotta. Tinder on laulanut, mut en jaksa enää niitä ”haluun panna sua nyt” viestejä ja muutenkin, tuntuu ettei kukaan haluu mitään vakavaa tai aina kaikki vaan odottaa et tuleeko joku vielä parempi vastaan. Tää pitkä sinkkuna olo ei oo tosiaan tehnyt hyvää mun mielenterveydelle ja mun itsetunto on täysin nollassa. En käy baarissa enkä muutenkaan notku kaupungilla niin mistä niitä miehiä löytyy jos tinderistäkään ei löydy ketään joka haluis vakavan suhteen? Surullista kyllä mut oon alkanut jo miettiä et ehkä mut on vaan tarkoitettu olee yksin aina. Katon telkkarista hääohjelmia ja itken. Nään kaupungilla pareja ja pidättelen itkua. Aina ku joku mies edes vilkasee mua niin alan toivomaan et ehkä se on kiinnostunut mut ei.
Tämmönen avautuminen, mutta siis pahimmassa tapauksessa jatkuva torjutuksi tuleminen voi ihan oikeesti johtaa tälläseen pisteeseen, jossa käyn terapiassa ja syön lääkkeitä ahdistukseen.
Voi ei, olen niin pahoillani! Siis oikeasti. Pahimpina päivinä itsellä sinkkuus musertaa todella ja kyllä se vaikuttaa itsetuntoon, ei vain voi minkään. Ei siinä tsemppaukset auta. Voimia <3
Olen sinua vanhempi, enkä yhtä nätti, mutta sinkkuus yh-äitinä on kyllä vaikuttanut itsetuntoon. Deittipalstalla tulee ikäviä kommentteja, vaikka yh:n osa ei todellakaan ollut oma valintani. Ja toisaalta järkyttää, mikä määrä varattuja siellä on etsimässä salasuhdetta, perheenisiäkin. Kuulemma siinä ei ole mitään väärää, koska ”ei kukaan saa tietää”. Surullista.
Voi ei, olen todella pahoillani! Itsekin olen huomannut paljon varattuja miehiä liikenteessä. Ainut ero minkä olen huomannut entiseen on se, että tarjonta on lapsen myötä kaventunut. Moni ei tosiaan halua yhmutsia.
”Nykyään todellakin huomaan usein miettiväni, että mikä minussa on vikana. Aina vaan olen sinkkuna.”
Ehkä se voi myös osittain johtua siitä, että viihdyt itsesi seurassa ja olet sinut itsesi kanssa. Mitä tahansa elämässä tapahtuu, on ihan äärimmäisen tärkeää osata olla myös yksin. Sinulla ei ole mitään hävettävää, päinvastoin, olet noussut upeasti ja nyt tunnet itsesi paremmin, olet vahva ja itsenäinen nainen. Olethan tästä kiitollinen itsellesi 🙂