Home » MUUTTO ENGLANTIIN

MUUTTO ENGLANTIIN

by Iida Åfeldt

Tulin toisella sairaslomaviikollani lepäilemään Englantiin. Olen käynyt kevään aikana useasti Englannissa ja syy on tosiaan se, että olen tänne pysyvästi muuttamassa. Muutaman kuukauden päästä minulla ei ole enää Suomessa työpaikkaa eikä asuntoa. Minä, blenderini Vitamix, Moccamaster ja muutama huolella valittu tavara lähtee Englantiin. Toki rintaoperaationi Suomessa jatkuu ainakin vuoden loppuun, joten tulen Suomeen useasti.

En ole vielä oikein sisäistänyt tätä tulevaa muutosta. En ole koskaan asunut pitkiä aikoja ulkomailla, eikä minulla sen takia ole kokemusta ulkomailla asumisesta. Salaa olen aina haaveillut olevani niin rohkea, että lähtisin vain. “Enhän minä nyt voi, on opiskelut ja työt ja muumimukit” olen puhunut itselleni. Mahdollisuus asua ulkomailla on ollut jo pitkään, mutta nyt viimein alan olla valmis ja ajatus tuntuu omaan elämään sopivalta. 

Arjen siirtäminen muualle toki jännittää, ensin nyt pitää löytää työ. Sitten vasta sopiva kuntosali. Uudet lenkkireitit ja uusi ruokakauppa. Toisaalta olen valmistellut itseäni tähän jo hyvän aikaa, että kyllä alan olla jo innoissanikin! Blogissa on siis luvassa kesästä alkaen arkeani Englannista. Tässä muutamia kuvia kävelyreitiltäni tänään!

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

 

4 kommenttia

Suvi K. 27.4.2016 - 19:49

Ah voin samaistua! Olen tällä hetkellä Kroatiassa opiskelijavaihdossa. Vaikka tämä reissu kestää vain muutaman kuukauden, oli tänne tulo ehkä jännittävin juttu mitä olen ikinä tehnyt. Ja joo kuntosalit googlasin jo ennen vaihtohakemuksen tekoa. 😀

Vastaa
Iidaafel 3.5.2016 - 19:23

Kiitos kommentista! Hienoa, että olet lähtenyt matkaan, vaikka se onkin niin jännittävää. Jännittelen omaa muuttoani, joka päivä vaan enemmän.

Vastaa
piupau 3.5.2016 - 16:19

Hei siellä! Muutin Lontooseen muutama päivä sitten. Ihanaa lukea sun ajatuksia muutosta – ne on niin samanlaisia kuin mun. Varmasti jatkan blogisi seuraamista. 🙂

Vastaa
Iidaafel 3.5.2016 - 19:24

Kiitos kommentista! Jännää! Kiva kuulla, että joku muukin samassa tilanteessa. Tsemppiä sinne ja kiva, jos jäät seuraamaan!

Vastaa

kommentoi postausta