Home » Nopein ja yksinkertaisin raakakakku ikinä

Nopein ja yksinkertaisin raakakakku ikinä

by Iida Åfeldt

CSC_0960.JPG

Tällä viikolla olin kutsunut ystäviä kylään raakakakulle. Moni heistä ei ollut ennen maistanut raakakkuja, jonka innoittamana päätin pyytää heidät sellaista maistelemaan. Selasin kaikki raakaherkku -kirjani ja mietin mikä olisi sopivin vaihtoehto ensikertalaiselle. Sen tulisi olla hyvänmakuinen ja innostava, jotta sitä maistaneet innostuisivat kokeilemaan kakun valmistusta itse. Jotain hyvää ja helppoa. Helppous ratkaisi valinnan lopulta ja päädyin tekemään Kiitos hyvää -kirjan pakkasen puraiseman banaanikakun. Yksinkertainen, helppo ja nopea valmistaa. Raaka-aineet löytyvät vielä tavallisista marketeistakin. Kakku on myös edullinen raakakakku. Raakakakkuihin tulevat ainesosat ovat usein hinnakkaita, jolloin kakusta tulee melko kallis. Tähän kakkuun ei tarvita erikoisliikkeiden tuotteita, vaan kakusta selviää lähikaupan tuotteilla. Vielä yksi hyvä puoli tässä kakussa on! Se on nimittäin todella hyvää!

CSC_0962.JPG

BANAANI-KOOKOSRAAKAKAKKU

(vegaaninen, gluteeniton, raaka)

8-10 annosta

 

POHJA

1,5 dl mantelijauhoja

1,5 dl kookoshiutaleita

2-3 rkl agave-tai vaahterasiirappia

ripaus  suolaa

n. 17 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka

 

TÄYTE

3-4 kypsää banaania

puolikkaan sitruunan mehu

1dl mantelijauhoja

2 rkl agave- tai vaahterasiirappia

1 tl vaniljajauhetta tai uutetta

5 rkl sulaa kookosöljyä

ripaus suolaa

 

KOOKOSKERMAVAAHTO

2 tlk kookosmaitoa (400 ml)

0,5 tl vaniljajauhetta

1 rkl agave- tai vaahterasiirappia

 

Laita pohjan aineet tehosekoittimeen tai blenderiin ja sekoita tasaiseksi massaksi. Suojaa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla, jotta kakku on helpompi siirtää vuoasta myöhemmin. Painele pohjamassa tasaiseksi irtopohjavuokaan.

Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään tehosekoittimessa tai blenderissä ja kaada vuokaan pohjan päälle. Laita kakku pakkaseen muutamaksi tunniksi. Ota kakku pakkasesta hetki ennen tarjoilua. Halutessasi viipaloi kakku valmiiksi. Kakku säilyy pakkasessa hyvin, joten sen voi tehdä useita päiviä ennen tarjoilua.

Itse tein tähän kakkuun vielä kookoskerman päälle, mutta kakku maistuu sitä ilmankin. Kookoskermaan tarvitset kaksi tölkkiä kookosmaitoa, jotka ovat olleet yön jääkaapissa. Kaavi tölkkien paksu valkoinen aines blenderiin. Kirkkaan nesteen voit säilyttää ja käyttää smoothieen tai muuhun leivontaan. Laita vaniljajauhe ja hunaja kookoksen kanssa blenderiin ja sekoita. Vaahdon voi valmistaa myös sähkövatkaimella. Kaada vaahto kakun päälle ja koristele vielä kookoslastuilla. Vaahto tuo lisämakua ja näyttävyyttä kakkuun!

CSC_0963.JPG

Herkullista viikonloppua!

-Iida

 

7 kommenttia

lottaso 20.9.2015 - 17:30

huuhhuh mikä resepti <3__<3 pitääpä kokeilla!

Vastaa
Iidaafel 20.9.2015 - 18:15

Kokeiluun todellakin:) niin hyää!

Vastaa
MariB 20.9.2015 - 17:37

Nam! 🙂

Vastaa
Iidaafel 20.9.2015 - 18:15

On herkkua! 🙂

Vastaa
Vierailija 9.10.2015 - 11:12

Tänään menee kokeiluun meidän perheelle <3
Ihana blogi. Ihana Iida

//Elsa

Vastaa
HannaK. 9.2.2018 - 17:40

Heippa! Kokeilin tätä raakakakkua ja onnistui tosi hyvin ja pähkinämurskauspohjien jälkeen tää oli jo melkein liian helppo tehdä, kiitos siis erittäin hyvästä reseptistä 🙂 Se tosin vain, että hunajahan ei ole vegaanista, mutta vegaanisen kakusta saa agavesiirapilla.

Vastaa
Iidaafel 11.2.2018 - 11:21

Kiitos, ihan mahtava kuulla! Ja kiitos huomiosta hunajan suhteen, ihan totta! Agave tai vaahterasiirappi ovat hyvät vaihtoehdot 🙂

Vastaa

kommentoi postausta