Home » Oma isäsuhde ja sen vaikutukset miessuhteisiin

Oma isäsuhde ja sen vaikutukset miessuhteisiin

by Iida Åfeldt

löyly-22.jpglöyly-38.jpg

Valehtelemattakin on selvää, että kyllähän isäsuhteeni vaikuttaa mieskäyttäytymiseeni nykypäivänä. Vaikka asia on omassa tietoisuudessani ja on ollut jo pitkään, niin silti käyttäydyn tietyn mallin mukaan, usein ajattelemattani. Vaatii hurjan paljon tietoista toimintaa muuttaa omaa toimintamalliaan. Isäsuhde ei ole vastaus sille, miksi mieskuvioini menevät pieleen tai miksi olen sinkku, mutta vaikuttaa toimintaani ja käyttäytymiseeni miesten seurassa. Ja vaikuttaa myös siihen, minkälaisesta miehestä viehätyn ja millaista miestä arvostan.

Äitini on saanut minut 18-vuotiaana. Biologinen isäni ei osallistunut elämääni ollenkaan lapsuudessani eikä nuoruudessani. Äitini tapasi kasvatti-isäni, kun olin 2-vuotias. He menivät naimisiin minun ollessa 3-vuotias ja ensimmäinen pikkuveljeni syntyi siitä reilun 6 kuukauden jälkeen. Kasvatti-isä asui kanssani ja oli minulle miehenmalli. Hän oli minulle todellakin oikea isä, vaikka mitään biologista suhdetta meillä ei ollutkaan. Hän valitettavasti menehtyi minun ollessa 14-vuotias.

Teini-ikäisenä ajattelin kummankin isäni hylänneen minut. Minullahan oli ollut kaksi isää, joista kumpikin oli ns. kuolleita, toinen oikeasti ja toinen vertaiskuvallisesti. Asetelma aiheutti kyllä suuria ja dramaattisia tunteita teini-ikään. Koen, etten kelvannut kummallekkaan tyttärenä, minua ei hyväksytty eikä haluttu.

löyly-5.jpg

Minua vaivasi suuresti ne syyt miksi biologinen isäni ei ollut halunnut kuulua elämääni ja aikuisiäin kynnyksellä aloimmekin pitää yhteyttä ja keskustelimme minua vaivanneista asioista. Nykyään olemme tekemisissä jokseenkin ja meillä on ihan hyvät, asialliset välit. Tosin hän tuli elämääni kiinteämmin ollessani jo aikuinen, jonka vuoksi hän on minulle enemmänkin ystävä kuin isä.

Aikuisiällä suurin pelkoni on juurikin ollut hylätyksi tuleminen miessuhteissani. Pelko vaikuttaa käyttäytymiseeni, saatan olla liian innokas, liian tarrautuva. Toisaalta taas kiinnostun miehestä, joka osoittaa turvaa ja pysyvyyttä. Loppuenlopuksi pelon takia olen itse halunnut olla suhteiden lopettaja, jotta en vain tule itse hylätyksi, jätetyksi.  Minun on myös ollut vaikea luottaa miehiin, kun olen ajatellut heidän lähtevän kuitenkin. Silti minulla on ollut suuri kaipuu isään, jota sitten olen täyttänyt irtosuhteilla.

Vanhemmillamme, meidän lapsuudella ja tarinallamme on suuri vaikutus elämäämme tänään. Niin isällä kuin äidillä ja ympäristöllä, jossa olemme kasvaneet.  Jokainen varmasti jossain kohtaa elämää tulee miettineeksi suhdetta vanhempiinsa ja sen vaikutusta parisuhteeseen tai tapailuun. Monesti toistuvat haitalliset tavat kumpuavat juurikin lapsuudesta. Itseään on hyvä tutkailla ja lähteä muutamaan omia toimintatapoja ja purkaa omaa suhdettaan vanhempiin. En ole itsekkään valmis matkani kanssa ja toimin toisinaan edelleen tavoilla, joilla en haluaisi toimia, mutta on tärkeää oppia jokaisesta kohtaamisesta ja suhteesta miehiin.

löyly-6.jpg

Kuvat: Pinja /Pina y Coco

14 kommenttia

Nettanen 11.2.2018 - 16:55

Tosi hyvä ja rohkea teksti taas! Tunnistan tuota samaa käyttäytymismallia itsestäni silloin, kun olin pitkään sinkku. Olen kyllä kasvanut ydinperheessä koko lapsuuteni ja nuoruuteni, mutta silti halusin toisaalta paljon huomiota ja hain sitä irtosuhteilla ja toisaalta taas minun oli tosi vaikea luottaa ja ruveta mihinkään vakavampaan koskaan. En ole ihan päässyt selville mistä kaikesta se kumpuaa, mutta osittain kuitenkin. On tosi tärkeää tunnistaa omia toimintatapoja, jotta niitä voi sitten myös lähteä muuttamaan. 🙂

Vastaa
Iidaafel 11.2.2018 - 17:22

Kiitos Netta! Kiva, että voi samaistua. Jokainen varmaan kipuilee osin lapaiudesta opituilla toimintamalleilla, jotka salittelee käytöstä nykyään. Tärkeintä on varmaan just tunnistaa ne, vaikkei syytä löytyisi 🙂

Vastaa
Vierailija 11.2.2018 - 17:49

Fiksua ja tarkkanäköistä pohdintaa! Oot selvästi miettinyt asiaa paljon ja tie varmasti vielä jatkuu. Moni toimii koko elämänsä sokeasti menneisyytensä ohjailemana, ja musta on aina hienoa, kun uskaltaa rehellisesti katsoa mistä omat käytösmallit kumpuaa. Silloin asiat voi myös muuttua parempaan suuntaan. Oot muuten tosi kaunis näissä kuvissa!

Vastaa
Iidaafel 14.2.2018 - 19:49

Kiitos tosi paljon kommentistasi ja palautteesta! Kiva kuulla, piristi <3

Vastaa
Minnea 12.2.2018 - 12:21

Tää on niin totta! Itsekin olen paljon miettinyt lapsuuden merkitystä ei vain suhteissa vaan myös muussakin käyttäytymisessäni ja suhtautumisessani asioihin! Äärettömän mielenkiintoista ja tärkeää asiaa! Hyvä teksti!

Vastaa
Iidaafel 14.2.2018 - 19:49

Kiitos ihanasta kommentista! Ja lapsuus toki vaikuttaa muuhunkin kuin vain suhteisiin, ei sitä varmaan kaikkea edes ymmärrä!

Vastaa
whatwhatwhat 4.3.2018 - 20:25

Thats my story, too. Kommaan myös tohon MOM to be postaukseen että oot kyllä super rohkee mimmi. Aivan älytön. Liittyy se tähänkin toki mut etenkin siihen. Ja ainiin, lapsi on parasta.

Vastaa
Iidaafel 5.3.2018 - 19:19

Siis kiitos!!! Ihan mahtava kuulla, ilahdutit mua sun kommentilla <3

Vastaa
Vierailija 2.4.2018 - 07:06

Oot kyllä järisyttävän fiksu ja rohkea nainen. Hienoja tekstejä. Löysin hs jutun perusteella sun blogin. Kaikkea hirmu hyvää jatkoon!

Vastaa
Iidaafel 2.4.2018 - 10:20

Kiitos tosi paljon täsät kommentista! Ihanaa kevättä!

Vastaa
Vierailija 2.4.2018 - 16:13

Sä oot aivan uskomattoman upea nainen ja kirjoittaja!

Vastaa
Iidaafel 2.4.2018 - 16:41

Iso kiitos, mahtava kuulla <3

Vastaa
Lelly 3.4.2018 - 18:39

Hei Iida!
Voin samaistua osin sinun tekstiisi! Biologinen isäni on ollut aina elämässäni mukana, mutta hän on jäänyt etäiseksi minulle. Hän on aina ollut poissa kotoa, tullut aina työpäivän jälkeen syömään ja palannut ”toimistolleen” ja tullut sitten vain nukkumaan. Eli toisin sanoen minulla on isä, joka on aina ollut elämässäni, mutta joka ei ole koskaan edes vaihtanut minulta vaippaa vauvana tai ollut lapsuudessa tai nuoruudessa kiinnostunut siitä onko minulla kaikki perusasiat kunnossa.
En ole harrastanut irtosuhteita, koska en tietyllä tavalla hyväksy niitä ja olen niissä asioissa vanhanaikanen ihan naisten ja miesten kohdalla tasa-arvoisesti. No kuitenkin asiasta kukkaruukkuun, en myöskään tunnu pystyvän ns. Normaaliehin suhteisiin tai luottamaan miehiin yhtään! Että he tukisivat arjessa ja auttasivat tarvittaessa, koska oma miehenmallini on nii huono… Sen takia olen miettinyt etten pariutuisi koskaan etten pettyisi jälleen… Nää on nii vaikeita asioita, joista ylipääseminen vaatii asioiden perinpohjaista käsittelyä.
Vielä piti sanoa, että kaikesta huolimatta on hienoa, että olet saanut yhteyden biologiseen isääsi! 🙂

Vastaa
Iidaafel 3.4.2018 - 20:15

Kiitos kommentistasi! Paljon isoja asioita, vanhemmat vaikuttavat niin suuresti meidän käyttäytymiseen tänään.

Vastaa

kommentoi postausta