Kuva: minä juuri syntyneenä ja synnytyksessä mukana ollut tuore mummo

Kuva: minä äidin sylissä mummolassa, täti ja enokin mukana ihastelussa

Oma raskaus on ollut ihmellistä aikaa ja sen aikana on ilmennyt monia tunteita. Minun tarinani selittää suuren osan niistä. Tähän tarinaan liittyy voimakkaasti myös äitini ja hänen tarinansa. Ja tämän takia en olisi voinut tehdä aborttia. Minä olen saanut mahdollisuuden elää, joten halusin itsekin tarjota sen mahdollisuuden.

Minä synnyin juuri 18-vuotta täyttäneelle äidilleni lokakuussa 1992. Melkein 26 vuotta sitten, toki tarina alkoi jo pitkältä ennen sitä.  Minä nimittäin olin  yllätysvauva, jota äitini odotti yksin. Biologinen isäni koki, ettei ollut sopiva isäksi ja päätti lähteä ulkomaille. Olin jotain mikä ei ollut tarkoitettu, mutta toisaalta niin tarkoitettu kuin vain voi olla, näin myöhemmin asiaa tarkasteltuna.  Äitini oli varmasti osaltaan yksin, mutta hänellä oli vanhemmat ja viisi sisarusta tukena jakamassa odotusta.

Äitini maailma kuitenkin koki mullistuksen, kun meidän kerrostaloon, viereiseen rappuun, muutti komea nuori mies. Tuosta miehestä tuli minun isäni. Hän otti minut ja äitini suurella sydämellä vastaan. Myöhemmin hänestä tuli isä myös minun neljälle sisarukselleni. Äidille hänesti tuli aviomies ja ystävä. Tuolla miehellä, isälläni, hänelläkin oli oma tarinansa, niin kuin meillä jokaisella. Hän sairastui vakavaan masennukseen vanhempieni eron myötä ja menehtyi vuonna 2007. Kuolinsyy oli itsemurha. Äitini jäi taas yksin. Yksin viiden lapsen kanssa vain 33-vuotiaana.

Kuva: minä ja isi mummolan pihassa

Itse olin tuolloin juuri täyttämässä 15-vuotta. Haastavaa ja vaikeaa aikaa, joka isosti on vaikuttanut minuun tänä päivänä. Silloin tuntui etten kelvannut, ettei kukaan rakastanut. Kaksi isää, joista kumpikin oli jättänyt. Halusin paljon paljon hyväksyntää ja se osaltaan varmasti on vaikuttanut siihen, millaisiin miessuhteisiin olen elämässä ajautunut. Pisin parisuhteeni päättyi fyysiseen väkivaltaan. Henkistä väkivaltaa oli ollut jo todella pitkään, mutta olin niin hukassa, että tiukat rajat ja säännöt tuntuivat turvalliselta. Siinä kohtaa ei tullut tajunneeksi, ettei kyse ollut mitenkään normaalista tavasta toimia.

Tuon suhteen jälkeen tuli vasta tunne, että aloin oikeasti elää ja elää juurikin itseni näköisesti ja vapaana. Silloin vasta käynnistyi ajatteluprosessi tähän päivään. Ja juuri tänä päivänä olen todella onnellinen siitä, että olen saanut kulkea tuon matkan, koska nyt olen todella onnellinen, tyytyväinen elämääni ja itseeni. Jotain mitä en koskaan tuolloin ollut. Toki olen ollut jossain hyvin pohjalla, pyrkinyt ruualla ja liikunalla hallitsemaan elämääni ja sairastuttamaan niillä itseni. En missään kohtaa olisi selvinnyt yksin, eikä onneksi tarvinnutkaan. Voimani riittivät avun pyytämiseen ja sen vastaanottamiseen.

Nyt minä olen sitten raskaana ja yksin. Odotan yllätystä, joka ei järjen mukaan olisi voinut olla mahdollinen.

Minua on raskausaikana surettanut se, että teen lapselleni saman kuin minulle on tehty. Sillä isäkysymys oli minulle valtavan iso asia ja sai minut lapsena usein murheelliseksi. Minun äitini on aina pyrkinyt toimimaan kanssani parhaiten ja halunnut parastani, mutta hän ei aina osannut vastata biologista isääni koskeviin kysymyksiini. Äitini pitkälti vältteli niitä sanoen, että olen liian pieni kuulemaan. Hän kertoo, kun olen aikuinen. Minun äitini ei itsekään ollut tilanteen kanssa sujut, jolloin aiheesta tuli sellainen, josta ei kannattanut kysellä. Minä olin ennemmin hiljaa ja siitä syystä aihe aina häiritsi minua lapsuudessa. Nyt tämä on asia jonka voin itse tehdä toisin. Oman isätaustani takia koen osaavani tulevaisuudessa kertoa lapselleni minun tarinani ja hänen isänsä tarinan. Tiedän myös, että biologisen isän selvittäminen ja hänen tunteminen on identiteetille todella tärkeää. Mutta tiedän senkin, että rajattomasti voi rakastaa myös ilman biologista sidettä eikä vanhemmuutta määritä geenit tai dna. Lapset tulevat toimeen hyvin hankalien tilanteiden kanssa, jos vain vanhempi tulee niiden kanssa toimeen. Minä hyväksyn tilanteeni enkä häpeile sitä, jolloin ei ole mitään salattavaa, ei mitään mistä ei voisi kysyä.  Lapsi ei tarvitse täydellistä äitiä, lapsi tarvitsee hyvän äidin. 

Hyvä äiti minusta varmasti tulee. Minun tarinani on tässä suureksi hyödyksi ja opetukseksi. Ja minulla on valtava tunne siitä, että ympyrä sulkeutuu nyt. Menneisyys on käsitelty ja sen voi rauhassa jättää nyt taakse, tämä lapsi sulkee sen ympyrän, joka on alkanut minun syntymästäni. Niinkuin minun syntymäni oli äidilleni tarkoitettu, tämän lapsen syntymä on minulle tarkoitettu. Vaikka isosti onkin harmittanut, että miksi minusta tulee äiti juuri näin, en minä näin haaveillut ja suunnitellut sen tapahtuvan. Mutta näin sen piti mennä. Nyt alkaa jotain uutta, joka saa tulla.  Ja mitä ihmeellisimpiä ja kauniimpia asioita on jo nyt tullut luokseni. Se kertoo koko prosessin luonteesta, olen viimein valmis ottamaan niitä asioita vastaan, valmis uudelle, kun vanhat asiat on jätetty taakse. Sen vuoksi tämän tekstinkin kirjoittaminen ja julkaiseminen on minulle todella tärkeä asia, viimein olin valmis siihenkin.

Minun tarinani on myös minun voimani. Sen takia olen tätä nyt tässä. Enkä minä ole yksin,vaan kuten äidillänikin, on minullakin iso perhe tukemassa.

-Iida

Kuva: minä ja äiti

Kuva: minä äidin tekemässä mekossa