Ruoka on aina kiinnostanut minua todella paljon. Oma ajatusmaailmani arvostaa puhdasta, terveellistä, lähituotettua ja mielellään luomua ruokaa. Itse en näe sokerissa, vehnässä ja maidossa juurikaan mitään hyvää, enkä rasvattomissa tuotteissa. Ruoalla on todella iso vaikutus mielialaan ja hyvinvointiin, ihan yleiseen jaksamiseen. Sokeri on koukuttavaa ja paljon hiilihydraatteja sisältävä ruoka saa elämään aivosumussa ja väsymyksessä.
Lapsen saaminen vaikuttaa valtavasti myös ajatteluun ruoasta. Lapsille halutaan monesti tarjota hyvää ja terveellistä ruokaa, vaikkei oma syöminen sitä olisikaan. Monet vanhemmat kuitenkin näkevät ruuan olevan lapsen kehitykselle todella tärkeää ja sen takia siihen halutaan panostaa. Lapsille halutaan opettaa terveellisiä elämäntapoja ja ruuan halutaan täyttävän tiettyjä kriteereitä. Tietous ruuasta on myös lisääntynyt ja vanhemmat osaavat olla tarkkoja sekä vaatia lastensa ruokailun suhteen.
Muistan ajatukset vuosien takaa, jolloin olin täysin sitä mieltä, että jos saisin joskus lapsia, tekisin kaikki soseet itse. Tulipa silloin ajateltua, etten voisi koskaan laittaa lapsiani päiväkotiin ruuan takia. Kouluunkin täytyisi tehdä eväät mukaan. Niin ne ajatukset muuttuvat ja kasvavat ihmisen mukana.
Toki edelleen ajattelen, että haluan tarjota lapselleni hyvää ruokaa. Ja toki ajatuksena on tehdä ruokaa itse. Teen ruokaa itselleni kuitenkin, joten miksi siinä samalla ei voisi vääntää muutamia soseita vauvalle? Nautin ruuanlaitosta ja uusien reseptien testailusta, joten varmasti teen paljon itse. Itseni tekemässä ruuassa korostuu myös ne minun ruokaan liittämäni arvot.
Olisihan se upeaa, että voisi olla todella ruokatietoinen ja toimia jatkuvasti omien ruokaan liittyvien arvojen pohjalta. Mutta olen tullut siihen tulokseen, että syömällä monipuolista, perusterveellistä ruokaa, on varaa myös sattumille. En halua rajata ajatteluani liian tiukaksi, en edes lapsen kohdalla. Minä syön ”herkkuja” ja monia epäterveelliseksi määriteltyjä asioita, enkä koe, että voisin ikuisesti kieltää niitä lapseltakaan. Eikä se varmasti päätyisi edes kovin hyvin. Tärkeämpää on se tasapaino syömisessä.
Olin jokin aika sitten Piltti lastenruoka -tapahtumassa ja minulle jäi kyllä kyseisestä yrityksestä todella positiivinen kuva. Arvot kohtaavat, raaka-aineet ovat tarkasti valittuja ja ruoka on todella tutkittua. Ja kotimaisuus on taas itselle yksi iso asia, joka ohjaa valintoja. Eniten harmittaa, että Piltin useissa soseissa on lisättyä sokeria. Olen kuitenkin tehnyt huomion, että Piltin sokerittomien soseiden valikoima kasvaa koko ajan kovaa vauhtia, sillä sokerittomuus on monen vanhemman toive ja yritys toki joutuu kuuntelemaan asiakkaitaan.
Siinä missä ajattelin ennen, etten koskaan syötä lapselle purkkiruokaa, olen tullut ajatukseen, että ne on ihan ok juttu. Jos jossain soseessa on sokeria, niin olkoon, koko ruokavalio ei kuitenkaan perustu purkkiruoille. Vaikka ravinto on todella tärkeää, niin joskus on ehkä kaikkien etu ostaa valmista. Silloin, kun voimat on ihan loppu tai on niin hirveä kiire, että ruoan tekeminen aiheuttaisi vain kaaoksen. Joskus on paikallaan miettiä, että mitä haluaa priorisoida ja mihin voimavarojaan käyttää. Ja purkkiruokien valikoima on ainakin niin laaja, että valinnanvaraa on valtavasti. Eli valmisruokienkin suhteen voi tehdä karsintaa ja etsiä sieltä ne omiin arvoihin sopivat vaihtoehdot. Monilla merkeillä on luomua ja on myös kotimaisia vaihtoehtoja, kuten kuvien Piltti-ruuat ja hedelmäsoseet. Luomua ne ei tosin ole.
Olen myös ajatellut, että kotona tapahtuvaan ruokailuun voin vaikuttaa lapsen kanssa, mutten lapsen syömisiin muualla. Enkä aio murehtia siitä. Se mitä lapsi syö mummolassa, sukulaisilla tai kummeilla, on asia, johon en puutu sen isommin. Vaikka minä voin nyt ajatella, että ei sokeriherkkuja ensimmäisinä vuosina, eikä pastaa purkista, niin en halua pakottaa koko lähipiiriä toimimaan minun ruoka-arvojeni mukaisella tavalla. Parempi olla kiitollinen, että lähipiiri tulee hoitamaan lasta mahdollistaen minulle vapaata, kuin valittaa lapsen syömästä ruuasta. Ja mikäli tiedän lapsen herkutelleen mummolassa, niin kotona voidaan samana päivänä jättää sitten herkuttelematta. Mielummin olen joustava ja suosin perusterveellistä ruokaa, jolloin on varaa herkuttelullekin. En myöskään halua palaa loppuun sen takia, että kaikki pitäisi olla itsetehtyä. Ehdottomuus ja tiukat rajat ei kyllä palvele yleensä missään, ei ainakaan syömisessä.
Olisi kiva kuulla teidän ajatuksia!
-Iida
KUVAT // Svante Gullichsen – Piltti
4 kommenttia
Meillä mentiin sekä että-periaatteella. Etenkin ne ensisoseet tuntui olevan vaikeaa saada riittävän sileäksi, jotta lapsi ei kakoisi ja vääntäisi naamaansa. Joten Piltti, Bona ja kumppanit tuli tutuiksi. Sitten kun vähän karkeempi uo maistui niin oli helppo omasta ruuasta napata esim. ennen maustamista lihaa/kalaa.
Mun mielestä on turhaan itselleen lisätä stressiä. Äitiys kyllä saadaan hankalaksi jos kuunnellaan muita tai luodaan itselle tiukat raamit siitä miten asioiden pitää mennä. Kukin tyylillään ja miten parhaaksi kokee. Ihan hyviä lapsia tulee varmaan täysin purkkiruualla kasvavistakin! 🙂
Ihana kommentti! Samaa ajattelen itekkin, jokainen tekee kuinka parhaaksi kokee. En ajatellut ottaa stressiä, kuulostaa hyvältä sekä-että linja! Ja helpointahan se on jos voi tosiaan syödä lähes samaa ruokaa kaikkien!
Meidän nuorempi lapsi sai alusta asti syödä kokonaan itse. Ainoastaan reissussa söi toisinaan pussismoothieita, mutta muuten aina itse ja voi vitsi se oli maailman helpointa ja stressittömintä! Hän alkoi syödä joskus pikkuisen vajaa 6 kuukauden ikäisenä muutakin kuin maitoa, ja melkolailla alusta saakka pystyi syömään samaa ruokaa kuin muukin perhe (poislukien tietysti suola, maitotuotteet yms. rajoitukset). Se oli NIIN helppoa! En kokannut vauvalle kokonaan erikseen varmaan kertaakaan, toki erottelin tosiaan kastikkeista vauvan osuuden ennen suolan ja mahdollisten maitotuotteiden lisäämistä, mutta muuten ei vaatinut mitään erikoista. Toki hifistellä saa ja netti on pullollaan sormiruokaohjeista jos sellaisesta tykkää tai haluaa itse syödä jotain vauvalle sopimatonta. Sormiruokailusta on helposti mielikuva että se on hippiäitien pientä puuhastelua, ja se on tosi harmi, koska itse koin sen paitsi tosiaan stressittömäksi ja helpoksi, myös meidän perheen ajatusmaailmaan sopivaksi tavaksi ruokkia vauva. Syömme kaikki (pääsääntöisesti siis) itse valmistettua, eettistä ja ekologista ruokaa, ja olisi tuntunut hassulta napsauttaa pienimmälle sosepurkki auki. Samoin mulle oli tärkeää, että lapsi sai alusta saakka itse päättää paljonko syö. Minä tarjoan ruoan ja hän säännöstelee määrän. Vanhemmalle lapselle neuvolasta painostettiin kovastikin syöttämään ”väkisin” ja kaikenmaailman öljylisiä sun muuta heikon kasvun takia, ja lopulta kasvun hitauden syyksi paljastuikin maitoallergia. 🙁 Pienempi on itse saanut tosiaan syödä ja onkin edelleen varsin ennakkoluuloton maistelija. Isompi taas on todella nirso edelleen. (No, en tiedä johtuuko sormiruokailusta, mutta sen ulkopuolella ovat saaneet hyvin samanlaisen ruokakasvatuksen.)
Eikä sormiruokailu ole mikään uskonto, tiedän paljon perheitä joissa esim. lapselle syötetään aamupuuro, mutta syö itse lounaan ja päivällisen. Tai just reissussa koetaan helpommaksi syöttää tai kun muilla on pizzapäivä, vauva syö purkista. 🙂
Kiva kuulla! Helpointa varmasti, jos voi syödä samaa ruokaa ja sitten hätänä sosetta yms. Suhtaudun positiivisesti kyllä sormiruokailuun, onhan siitä paras hyöty lapsen ruokasuhteelle. Mutta lapsen mukaan tietysti ja mahdollisesti näitä yhdistäen sen mukaan mikä tuntuu sopivalta!