Tapasin hänet syksyllä 2015, se oli ihastumista ensi silmäyksellä. Hän vitsaili jo ensi tapaamisella muuttavansa luokseni. Vietimme hänen synttäreitään syöden sushia luonani. Annoin hänelle hiusvahaa lahjaksi. Hän oli suomenruotsalainen ja hän tykkäsi laittaa tukkaansa. Hänen vartalonsa ja pukeutuminen oli juuri minun makuuni täydellistä. Hän vei minua oopperaan ja upeaan ravintolaan. Hän vastasi puheluihini ”hei kulta”. Olin täydellisen rakastunut ja kuvittelin meidän seurustevan, kunnes hän katosi. Hän ei vastannut enää yhteenkään puheluun tai viestiin. En saanut mitään selitystä ja hän lähti yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Opin kuitenkin paljon sinkkuelämästä ja siitä, ettei vaimomatsku ole aina positiivinen ilmaisu tai se ei ainakaan tarkoita sitä, mitä mies ehkä sillä hetkellä haluaa.
Sitten oli hän, jonka kanssa joimme glögiä aamumyöhään. Hän oli suloinen ja meillä oli mukavaa. Hän pyysi minua Ikeaan ostamaan verhoja. Teimme yhdessä ruokaa. Hän hiljeni, hänen kiinnostuksensa hiipui, kun minun heräsi. Kävin salaa ihastelemassa vaatteita hänen työpaikallaan, jos hän olisi vain sattunut olemaan työvuorossa.
Sitten tuli Lauri, häntä en voi koskaan unohtaa. Hänen kanssaan nauroin katketakseni. Hän oli juuri sellainen kuin halusin, fiksu ja hauska, itsevarma ja otti sen minkä halusi. Hän etsi täydellistä naista, josta täyttäisivät hänen kaikki 50 toivettaan. Hänellä oli ihan lista. Treenasimme yhdessä. Hän täytti kotini post it lapuilla, joissa luki ”Lauri was here” ja hän oli aina pedannut sänkyni, kun palasin kotiin. Äidistäni hän oli mahtava, vaikkei äiti ollut koko Lauria nähnyt. Laurista piti kaikki. Lauri kuitenkin perääntyi, häntä alkoi pelottaa, että hän rakastuu, sillä täytin kaikki hänen listansa 50 kohtaa. Muutaman kerran Lauri on kysynyt voiko pestä luonani pyykkiä, muuten emme ole keskustelleet.
Sitten tapasin Mikon. Hän se vasta olikin täydellinen. Hän kertoi minulle olevansa värisokea punaiselle ja vihreälle ja silti minulla oli ensi treffeillä punainen takki, se nolotti. Hän oli juuri sellainen kuin miehen toivoin olevan, lihaksikas, isokokoinen ja ajotaitoinen. Lisäksi hän tuli tapaamaan minua, ilman, että minun tarvitsi nähdä liiemmin vaivaa hänen eteensä. Olin täydellisesti rakastunut häneen. Hänen koiransa söi rintaliivini. Olisin halunnut kuulla hänestä lisää ja lisää, mutta mitä enemmän minä halusin, sitä vähemmän hän alkoi antaa. Lopulta hänestä ei enää kuulunut.
Olin kuitenkin tyytyväinen, sillä kokemuksesta tiesin, että aina ihastuu uudelleen, aina löytyy uusi kohde tuolle tunteelle. Ja lopulta tapasin Harrin. Hän oli täydellinen kuten edeltäjänsikin, mutta silti aivan erilainen. En ollut koskaan tuntenut niin. Pelasimme kimbleä ja nauroimme. Meillä oli hauskaa. Hän oli täydellistä poikaystävämateriaalia minulle. Toisen tapaamisen jälkeen hän ei enää halunnut tavata, hänestä olimme liian erilaisia, vaikka minusta meillä oli niin paljon yhteistä.
Sitten tapasin turkulaisen. En ollut ajatellut, että tapailisin ketään niin kaukana asuvaa, mutta hänen takiaan olin valmis joustamaan. Hän oli täydellinen, hän kävi salilla ja piti huolta ruokavaliostaan, Hän oli pitkä kuin mikä. Hänestä minä olin täydellinen. Minusta hänessä oli yksi miinus. Hän asui ulkoimailla useamman viikon kuukaudessa töiden takia. Mutta olin valmis joustamaan hänen takiaan ja rakastuin häneen ihan hulluna. Hän viestitti joka päivä, kunnes hänestä ei kuulunut päivään, ei toiseen, ei kolmanteen. Sen jälkeen häneltä tuli viesti, ettei halua roikottaa minua mukanaan hänen elämäntilanteensa takia. Silloin harmitti. Ajattelin, ettei sellaista tule enää koskaan ja samalla myös suututti, että kolmekymppinen mies ei aina tiedä mitä elämältä haluaa.
Sitten tapasin seinänaapurin, ihan sattumalta vain. Hänhän se vasta komea olikin. Äitini ja isäni olivat tavanneet talonyhtiönsä pihassa, kun he asuivat samassa rapussa, joten näin tämän kohtalona. Näimme yhtenään mitä erikoisemmissa paikoissa. Flittailin hänelle minkä ehdin. Hän piti minua kuitenkin liian nuorena ja tietämättömänä. Se ei kuitenkaan haitannut yhteistä koputtelu kommunikointiamme seinän läpi.
Viimein tapasin hänet, josta tiesin, että tässä se nyt on. Hänen kohdallaan kaikki meni eritavalla. Hän oli kiinnostunut minusta oikeasti ja minun ajatuksistani. Nautin keskusteluistamme, jotka olivat usein syvällisiä ja filosofisia. Kävimme kahviloissa ja hän tarjosi. Suutelimme vasta kuukauden tapailun jälkeen, jolloin hän jäi yöksi. Hänen ponnarinsa unohtui minun sänkyyn. Hänen kotinsa oli upein miesasunto, jossa olin käynyt, täydellisesti omaan sisustukseeni sopiva. Näin meidät jo yhteisillä matkoilla rinkat selässä. Nauratti miten täydellisen miehen olin tavannut ja vielä univormullisen! Olin jokaisen ihastumiseni kohdalla ajatellut miehen olevan täydellinen match, mutta jokaisesta oli myöhemmin ilmennyt vikoja. Hänen kohdallaan sekin oli toisin. Hänen kohdallaan kaikki oli toisin. En tiedä kuinka usein olin sanonut ystäville, että tältä ei ole ennen tuntunut, mutta nyt todella tarkoitin sitä. Sitten tuli mutta. Hän oli minua vanhempi ja ollut viisi vuotta yksin, pian häneltä tuli viesti, että hänestä ei ole seurustelu kaveriksi kuitenkaan, hän ei pysty vaikka haluaisi. Silloin sattui. Mietin miten on mahdollista, ettei aikuiset miehet tiedä mitä he oikein haluavat.
Usein olen päätynyt ajattelemaan mikä minussa on vikana, kun kaikki päättyvät aina samalla kaavalla. Mitä helvettiä teen väärin, kun deittailu menee aina näin perseilleen? Viime aikoina sille on jo ystävien kanssa naurettu, kun ei enää jaksa itkeä. Tosin loppuen lopuksi olen päätynyt siihen tulkintaan, ettei minussa ole mikään vikana, miehissä kyllä. Heidän vikansa on se, että he ovat kävelleet onnensa ohi. He eivät ole nähneet mitä ovat menettäneet ja se, jos mikä on iso vika. Sen vuoksi ostin minulle paidan, jossa lukee ”too good to be true”. Tuskin kukaan tekee parempia aamupaloja ja keittää niin hyvää kahvia.
Sinkkuterkut,
-Iida
