Home » Positiivisen palautteen top 10

Positiivisen palautteen top 10

by Iida Åfeldt

Tämä vuosi on kyllä ollut palautteen suhteen hyvin raskas vuosi. Ja toki koko vuosi ei ole vielä ohikaan. Kevät oli melkoista negatiivisen palautteen vastaanottamista, oikeastaan jopa kiusaamista ja kunnianloukkaamista somessa. Ja toki säännöllisesti tulee todella ikävää ja rumaa palautetta. Mutta samassa tahdissa tulee aivan timanttista, positiivista, voimaannuttavaa palautetta. Jokainen positiivinen sana, tykkääminen, seuraaminen ja jakaminen kertovat siitä, että hiljaisia tukijoita on myös todella paljon.

Aina ei tule edes ajatelleeksi kuinka paljon omalla toiminnalla on vaikutusta toiseen, mutta ne kivat sanat voivat muuttaa jonkun päivän kulkua. Ne voivat saada hymyilemään ja hykertelemään ilosta. Miksi ihmeessä siis sanomme liian vähän niitä hyviä juttuja eteenpäin? Pidetään ne vain siellä omassa mielessä, eikä ehkä uskota, että toinen voisi tarvita niitä juuri nyt ja saada niistä voimaa.

Monta kertaa olisin varmaan jo lopettanut ilman teitä. Olen niin kiitollinen lukijoille, jotka tulevat kerta toisen jälkeen blogiini, aina vaan. Se, että te luette tarkoittaa myös, että te tuette ja se on todella iso palaute minulle. Ajattelenkin, että ilman kohdalleni sattunut paskamyrskyä, minussa tuskin olisi herännyt taistelija. Jos minä voin omalla esimerkillä helpottaa jonkun toisen tietä, niin teen sen. Ehkä jonain päivänä seuraavan ei tarvitse vastaanottaa samaa myrskyä.

Teillä on minuun todella iso ja voimauttava vaikutus, teistä innostun ja teille haluan kirjoittaa. Kiitos siis juuri sinulle! Ei ole väliä tunnemmeko vai emme, mutta se, että luet tätä, on tärkeää minulle. Kiitos teille, jotka sanotte palautteenne ääneen. Haluan jakaa muutamia positiivisia palautteita, joita olen lähiaikoina saanut. Niitä on aina ihana lukea, erityisesti silloin, kun tarvitsee vähän potkuja päivään! Te tuotte hyvän mielen <3

-Iida

DSC_1201.JPG

Olet uraauurtava vaikuttaja blogi- ja somemaailmassa. Tärkeillä aiheillasi rohkaiset muita ihmisiä ja rikot tabuja ulostulollasi. Tällä todenteolla on merkitystä yhteiskunnallisesti. 

Moikka! Pakko laittaa viestiä ja kiittää. Kiitos siitä, että olet noin rohkeasti avoin ja rehellinen. Moni ei siihen tänäpäivänä pysty. Kiitos, että näytät sen, miten erilaisia perheitä ja äitejä tähän maailmaan mahtuu. Kiitos, että et piilottele itseäsi tai pyytele turhaan anteeksi. Susta tulee ihan loistava äiti.

Olet mielestäni tärkein vaikuttaja tällä hetkellä. Ei edes jokaisessa sukupolvessa ole naista, joka tekisi yhtä paljon muiden naisten eteen kuin sinä. Suomi ja maailma tarvitsee enemmän kaltaisiasi ja enemmän tuleekin sinun rohkeutesi tukemana. Älä ikinä lopeta. Jokaista vihaviestiä vastaan on lukematon määrä ihmisiä, jotka hiljaisesti seisovat edustamiesi arvojen takana.

Valtavan suuri kiitos mahtavasta blogista mitä kirjoitat. Nostan niin paljon hattua sille, että päätit pitää lapsen, vaikka tiesit, että joudut ns. odottamaan sitä yksin. Myös se miten rikot normeja, on ihailtavaa. Tässä kohtaa tarkoitan esim. sitä, ettet ole jättänyt miesten treffailua raskauden takia. Ihana oli myös lukea, että olet tällä hetkellä ihastunut. Olet näin somen perusteella aivan supernainen. Susta välittyy positiivisuus ja aitous.

Pitänyt ikuisuus näpytellä viestiä, mutta nyt sen vihdoin teen! Siis kiitos, kun oot just tollanen ihana ja jaat avoimesti sun fiiliksiä ja puhut asioista, joista muut ei! Saan susta ihan hulluna voimaa ja hyvää fiilistä. Mäkin olin muutama vuosi sitten maha pystyssä ja tili tyhjänä, ja voi kunka paljon toivoin, että silloin olisi ollut joku tollainen tyyppi kuin sä puhumassa jutuista milliäkään häpeilemättä ja niin kauniiseen sävyyn.

Hei Iida, olen seurannut sun blogia. En juurikaan koskaan kommentoi mitään julkisesti ja muutenkin somessa tosi vähän kommentoin mitään ikinä. Oot kuitenkin tosi mahtava ja rohkee. Ilo lukea sun juttuja eri aiheista. Jatka samaa linjaa!

Hei! Oon lukenut sun blogia nyt melkein vuoden verran taaksepäin lähes yhdeltä istumalta, enkä voinut olla vaan laittamatta sulle viestiä. Kirjoitat ihan mielettömän ihanasti sekä arjen pienistä asioista, että vähän haastavammistakin aiheista. Tuo tämänhetkinen tilanteesi ei varmasti ole ollut helppo asia käsitellä ihan henkilökohtaisellakaan tasolla, saati sitten julkisesti blogin kautta, mutta suhtaudut asioihin jotenkin niin kypsästi ja rehellisesti, ettei voi muuta kun ihailla. Juuri se tietynlainen siloittelemattomuus ja aitous tekevät teksteistä niin mielenkiintoisia ja koukuttavia, että haluaa yhdeltä istumalta lukea kaikki kirjoitukset pidemmältäkin aikaväliltä.

Se kuva, jonka sinusta somen kautta saa, antaa ymmärtää, että olet herkkä ja samaan aikaan vahva nainen. Sinulla on rohkeutta näyttää ihan tavallista elämää, sen kaikkine tunteineen. Osaat kertoa, ettei kaikki aina ole niinkuin haluaisi. Osaat iloita elämän pienistä asioista. Uskallat puhua, vaikka tiedät vaikenemisen olevan helpompaa. Kiitos rohkeasta esimerkistä.

Moi Iida! En ole sinulle aiemmin laittanut viestiä, enkä kenties nytkään tule sanoneeksi mitään uutta. Mutta älä anna periksi. Olet hyvä esimerkki monelle naiselle. Ryhti suoraksi ja nenä vähän pystyyn ja ajattelet, että joka tytölle ei anneta niin upeaa tarinaa kuin sinulle. Lapsi on aina lahja, vaikka toimitustapa olisi valtavirrasta poikkeava. 

En kestä kun sä oot niin söpö tossa sun onnenkuplassas! Vitsit, kun oon seurannut sua niin pitkään, ja kun sulle on sattunut kaikkia tosi rankkoja juttuja ja ikäviä asioita, niin oon vaan tosi iloinen, että sulla on nyt noin huippuja juttuja edessä! Toivottavasti törmään suhun ja vauvaan joskus Helsingin kaduilla. Niin tuun kyllä moikkaamaan ja halaamaan. Oot oikea hyvän mielen tuoja.

DSC_1202.JPG

kommentoi postausta