Home » Päiväkoti – Miten aloitus hoidetaan mahdollisimman hyvin?

Päiväkoti – Miten aloitus hoidetaan mahdollisimman hyvin?

by Iida Åfeldt

kindergarten-2550892_1280.jpg

Olen saanut useamman toiveen, että kirjoittaisin päiväkodin aloituksesta ja siitä miten se sujuisi parhaiten.

Aloitus varmasti toteutetaan eri kunnissa vähän eri tavoin. Itselläni on pääasiassa kokemusta Helsingissä toteutettavasta aloituksesta. Perheen saadessa päiväkotipaikan, on päiväkoti yleensä heihin yhteydessä ja sovitaan aika aloituskeskustelulle. Aloituskeskustelu voi olla perheen kotona tai päiväkodilla ja siinä käydään läpi kaikki aloituksessa oleellinen. Perhe saa kertoa omasta lapsestaan sekä ajatuksistaan ja päiväkodin työntekijä kertoo kyseisen päiväkodin ja ryhmän toiminnasta. Silloin myös sovitaan päivähoidon aloituksesta käytännössä, mikä on perheen aikataulu, milloin perhe tulee ensi kerran päiväkodille jne.

Yleensä aina suositellaan pehmeää aloitusta ja siihen on hyvä vanhempien varata pari viikkoa aikaa lapsesta riippuen. Vaikka lapsi olisi kuinka reipas ja rempseä, on aloitus pienen ihmisen elämässä suuri ja mullistava asia. Usein ensimmäisen viikon lapsi on päiväkodissa vanhemman kanssa yhdessä tietyn ajan päivässä. Seuraavalla viikolla lapsi voi jäädä yksin, vaikka ensin tunniksi ja siitä aikaa aletaan pidentämään päivittäin.

Lapsen kanssa on hyvä keskustella aloituksesta ja kertoa mitä tulevan pitää. On hyvä kertoa, että vanhemmat menevät töihin ja hakevat lapsen päivän jälkeen. Lasta ei hylätä tai jätetä mihinkään. Lapselle voi kertoa, että vanhemmillakin on ikävä ja heitäkin itkettää, mutta päivän jälkeen aina nähdään. Ikäväkin kertoo siitä, että on tärkeä ja rakas. Itku ja harmi ei haittaa, uusi jännittää ja se on ok.

paint-328676_1920.jpg

Toisinaan aloitus voi mennä todella hienosti ja vaivatta. Joskus lapsi tajuaa vasta muutaman viikon jälkeen, että olen täällä nyt jäädäkseni ja silloin alkaa oirehtia. Useimmiten kuitenkin lapsi itkee alkuun muutamat ensimmäiset viikot vanhemman lähdettyä, mutta itku loppuu aikuisen lohduttaessa ja ohjatessa leikkiin yms. Myös päivän aikana saattaa tulla itkua ja ikävää. Onhan ympäristö kodista poikkeava ja ympäristössä paljon rasitteita sekä uutta ihmeteltävää, lapsia ja aikuisia. Osa lapsista tsemppaa päiväkotipäivän ja tunteet purkautuvat vanhemman hakiessa. Lapset saattavat aloituksen aikaan olla todella väsyneitä ja tarvita aivan erilaiseen tapaan läheisyyttä ja syliä. Lapsen reaktiot ovat todella yksilöllisiä ja onkin vaikeaa etukäteen sanoa miten hoidon aloitus kelläkin menee. Mutta lähes aina lapset ovat aivan mielettömiä sopeutumaan ja me aikuiset jännitämme turhaan. Jokainen lapsi vain tarvii eri verran aikaa sopeutuakseen ja heille se aika pitää antaa.

felt-tip-pens-1499044_1920.jpg

Aloituksessa tärkeää on avoimet välit perheen ja päiväkodin välillä, pehmeä aloitus ja pikkuhiljaa uuteen totuttautuminen. Lisäksi useita lapsia helpottaa kuvat omasta perheestä ja tärkeistä läheisistä. Kuvia voi katsoa päivän aikana ja niistä puhua ja muistuttaa, että vanhemmat hakevat kyllä ja ovat olemassa, vaikka eivät sillä hetkellä läsnä. Myös pehmolelusta, tavarasta, tutista yms. tärkeästä esineestä voi olla lohtua. Parasta on aina, ettei lapsella ole todella pitkiä päiviä, sillä päiväkoti on laitos ja pienelle lapselle stressaava ja energiat vievä ympäristö. On upeaa, jos vanhemmat voivat tehdä erilaisia järjestelyjä pitäen hoitopäivät kohtuullisina. Ihailtavaa on myös vapaapäivät, säännölliset tai epäsäännölliset sellaiset. Täysi työviikko on aikuisellekin raskas saati sitten lapselle, joka on usein vielä vanhemman työaikaa pidemmän ajan päiväkodissa.

Henkilökunnan empaattisuutta ja sensitiivisyyttä ei voi aloituksessa liikaa korostaa. Perhe otetaan aina ilolla vastaan ja lasta lohdutetaan. Syliin saa aina tulla. Henkilökunnan toiminnalla on myös todella iso rooli lapsen sopeutumisessa päiväkotiin. Kaikki lapset eivät toki kaipaa aikuista yhtä paljon kuin toiset, mutta tieto siitä, että aikuinen on lapsia varten ja heille läsnä, on tärkeää.

Noin kolme kuukautta aloituksesta lapselle pidetään varhaiskasvatussuunnitelma-keskustelu, jossa keskustellaan aloituksesta ja mietitään miten päiväkoti voisi tukea lasta. Toki aloituksesta ja lapsesta keskustellaan aina haku- ja vientitilanteissa, sen mitä ehditään. Monesti aloitus jännittää vanhempia kaikkein eniten, erityisesti äitejä. Parasta on valaa lapseen rohkeutta, eikä jäädä liian pitkäksi aikaa päiväkodin eteiseen, vaan luottaa, että henkilökunta pitää huolta, sillä sitä he ihan varmasti tekevät. Luota lapseesi ja luota henkilökuntaan <3

 

-Iida

9 kommenttia

LoviisaS 20.8.2018 - 17:21

Päivähoidon aloitukseen tasan kaksi viikkoa ja huomaan ahmivani kaikki aiheeseen liittyvät kirjoitukset.  Kiitos tekstistä lastentarhanopettajan silmin!

-KOTISMI-

Vastaa
Iidaafel 20.8.2018 - 18:05

Kiitos, kiva kuulla! Ja paljon tsemppiä aloitukseen <3

Vastaa
AnLottanen 20.8.2018 - 17:57

Mä oon kokenut hirmu hyvänä aloituskeskustelut lapsen kotona. Niin myös lapset ja vanhemmat. Silloin, kun mennään lapsen reviirille, niin lapsella on siinä tilanteessa valta ja mahdollisuus näyttää omasta elämästään sen verran kuin haluaa. Monelle on tärkeää saada esitellä oma huone, omat lelut, oma ympäristö. Se toimii myös siltana päiväkodissa, kun voi muistuttaa lapsen asioista tai rohkaista niiden kautta/avulla, varsinkin silloin, kun on haikuolo. 

Me laitetaan kuvia whatsappilla lapsen touhuista ja kirjoitetaan siihen terkkuja tai tehdään videoterveiset aika usein, jolloin lapsen oma ääni kuuluu. Tosi hyvä myös vanhemmille silloin, kun on ollut itkuaamu tai jos opitaan joku uusi taito. 

Vastaa
Iidaafel 20.8.2018 - 18:08

Sama juttu! Oon oikeastaan aina suositellut aloituskeskustelua kotiin ja lähes aina ne kotona pitänyt. Ja on siinä aivan eri fiilis ja ihana nähdä lapsen juttuja ja tavata hänet kotona omassa ympäristössään. Ja loistava toi whatsapp, mäkin hyödynsin sitä paljon tehdessäni töitä Nurmijärven kunnassa, mutta Helsingissä se ei ole ollut meidän talossa ainakaan vielä sallittua. 

Vastaa
Torey 21.8.2018 - 09:04

Turun seudulla olen työskennellyt 5 eri päiväkodissa ja Espoossa yhdessä ja missään ei olla menty kotiin! Vitsit miten hienoa jos jossain on niin. Meillä on aina tavattu (niin äitinä kuin työntekijänä) päiväkodilla! 

Molempien meidän tyttöjen kanssa ollaan käyty katsomassa kerran pari hoitopaikkaa ja sitten aloitettu hoito. Kumpikin silloi aikoinaan joinain aamuina hetken itki, mutta se meni nopeasti ohi. 🙂 

Hoitajat on myös aina olleet päiväkodeissa aivan ihania ja lapsi ollut helppo siitä syystä hoitoon jättääkin. 🙂 Nyt esikoinen aloitti koulun ja pienempi 3v. on syksyn kerhossa. Eilen hänellä alkoikin kerho ja samana iltana liikkari. Ja sinne hän jäi vaan reippaasti minulle vilkutellen. 😀 On oppinut sen, että kyllä äiti tai iskä tulee sitten hakemaan, nou hätä. 

Vastaa
Iidaafel 21.8.2018 - 13:46

Oho, Oon ollut töissä Helsingissä ja Nurmijärvellä ja ensi sijaisesti suositaan ja ehdotetaan aloituskeskustelua kotona. Toki kaikki ei niin halua. 

Ihanaa, että teillä on aloitus mennyt aina hyvin ja henkilökunnastakin on hyvät kokemukset, tosi mahtavaa!

Vastaa
Maria Katariina 21.8.2018 - 11:36

Mua niin harmittaa lukea näistä aloituskeskusteluista – meidän lapsi kun aloitti pari vuotta sitten päiväkodissa, niin ei saatu mitään yhteydenottoa ennen ensimmäistä hoitopäivää. Se olisi ollut niin tärkeää siinä vaiheessa kun itseä jännitti kovasti että millaiseen paikkaan lapsi menee ja keitä siellä on vastassa, miten kaikki sujuu. Ei tiedetty edes että mihin aikaan aamulla päiväkodille olisi ekana aamuna tarkoitus tulla, muistan että siitä soittelin erikseen kysyäkseni. Jotenkin jäi halju olo, vaikka päiväkodin henkilökunta muuten olikin mukavaa ja ammattitaitoisen oloista. En tiedä onko tämä Tampereella yleinen käytäntö että mitään keskustelua saati vierailua kotona ei ole, vai liittyikö siihen että aloitus oli tammikuussa. Kurjaa joka tapauksessa.

Vastaa
Iidaafel 21.8.2018 - 13:50

Maria, siis oon ihan silmät pyöreenä! Toivottavasti annoit päiväkodille palautetta! Minä olen aina saanut perheen tiedot esimieheltäni, kun perheelle on lähetetty päätös ja he ovat hyväksyneet paikan. Silloin olen soittanut perheelle ja sopinut aloituksesta. Eikä tosiaan ole väliä onko elokuu vai tammikuu 🙂 Ja todellakin monelle esikoisen kanssa aloitus on niin jännää ja mitään tietoa ei ole, jolloin olisi tosi tärkeää sopia kaikesta jo ennen sitä päivää, kun hoitosuhde virallisesti alkaa. 

Vastaa
Maria Katariina 21.8.2018 - 18:08

En osannut silloin antaa mitään palautetta kun olin itsekin niin pihalla… ja monta muutakin vaikeutta liittyi päiväkodissa aloittamiseen. Mutta tämän bloggauksen ja keskustelun jälkeen tulevaisuudessa jos vastaavaa tulee eteen niin osaan jo toivottavasti puuttua. 

Vastaa

kommentoi postausta