Jos jotakin olen tähän menessä oppinut, on se raskauden käyttäminen tekosyynä. Raskaus on oikeastaan aika käypä syy kaikkeen ja sillä voi helposti selittää itselleen ja muille asioita. Raskauden jälkeen voi aina sitten vedota vauvaan ja pienen lapsen äitiyteen.
Ja raskaus on yleisesti hyväksytty selitys. ”No sä olet raskaana, niin se on ihan ymmärrettävää” on melko yleisesti kuultu.
Äitien keskuudessa kannustetaan ottamaan raskaus ajasta kaikki ilo ja hyöty irti.
Tyypillisesti itse selitän raskaudella syömistä. Syön lähes mitä vain tekee mieli, koska olen raskaana. Yhdeksän kuukautta on vain yhdeksän kuukautta, eikä yksi suklaaJpala päivässä ole kenellekään haitaksi. Kaikki ruoka on sikiön kasvuun. Osin hyväksyttävä selitys ja osin täysi tekosyy.
Toinen asia johon käytän raskautta syynä, on liikkuminen. En ole käynyt kuntosalilla useampaan kuukauteen. Purin jäsenyyteni vedoten raskauteen. Ja osin totta ja osin tekosyy. Aluksi pahoinvoinnin takia ei tehnyt mieli nostella painoja, mutta nyt ihan hyvin voisi! Ja voisi myöhemminkin kuhan muuttaisi treeniä raskaudelle sopivaksi.
Selitän myös omaa laiskuuttani raskaudella. Raskausväsymyksen takia annan itselleni luvan olla tekemättä monia asioita. Ja samasta syystä käyn töissäkib vähän hitaalla, hyvällä omatunnolla, olenhan raskaana. Imuri saattaa olla jo otettu esille ja töpseli seinässä, mutta minä istun sohvalla ja katson imuria. Tunnin päästä ehkä jaksan siirtyä ajatuksesta toimintaan.
Olen käyttänyt raskautta tekosyynä myös asioiden kantamiseen ja nostamiseen, mikä toki on osin tottakin. Parin kuukauden takainen muutto meni minun osaltani aika huonosti. Katselin, kun tavarat liikkuivat itsestään. Lisäksi tilasin kotiini sohvapöydän, johon ei saanut kotiinkuljetusta, vaan tuote jätettiin ulko-oven eteen kadulle. Kerroin läheteille, etten voi kantaa, koska olen raskaana, jolloin he kantoivat pöydän sisään.
Selitän raskaudella myös mielialojani. Erityisesti ärsytystä, kiukkua ja huonoa käytöstä. Osin varmasti hormonit vaikuttaa, mutta ei niilläkään kaikkea saa anteeksi.
Ihana raskaus!
6 kommenttia
Kaikkein parasta (tai ärsyttävintä) on, että tuo moodi jää päälle 😀 Raskauden jälkeen on kamalan vaikea oppia uudestaan, että pitäisi itse nostaa jotain painavaa (esim. sitä muuttolaatikkoa), seistä bussissa ruuhka-aikaan, kun kukaan ei luovuta omaa penkkiään, suoriutua jostain siivousurakasta, jonka on raskausaikana ulkoistanut kemikaalialtistuksen takia… Raskaana ollessa saa hyvällä omallatunnolla nauttia hauraan ja passattavan roolista, ja sitten yhtäkkiä pitääkin pystyä olemaan vahva selviytyjänainen, ja vielä äiti kaiken päälle.
Apua, voin vaan kuvitella hehe!
Mä oon ajatellut sen toisaalta niinkin, että raskaus antaa mahdollisuuden opetella armollisuutta itseään, mielialojaan ja jaksamistaan kohtaan 🙂 Koska mitä pahaa loppujen lopuksi on avun pyytämisessä tai siinä, että just nyt ei jaksa siivota?
Mäkin oon missannut kaks muuttoa raskaana olemisen takia. Esikoisen kohdalla olin niin viimeisilläni, ettei kukaan antanut mun tehdä juuri muuta ku istua ja syödä pullaa 😀 Äiti jopa pyysi mun ystävää olemaan mun ”lapsenvahtina”, etten vaan kiipeile mihinkään 😛 Kuopusta odottaessa taas kärsin just ihan hirveästä alkuraskauden väsymyksestä, enkä muista koko muuttoprosessista paljon mitään…
Niin totta mitä sanot! Ja sitä armollisuutta se on itselläni just ollutkin. Ja apua pitäisi pyytää muulloinkin, eikä jäädä yksin! <3
Haha tää postaus hymyilytti. 😀 Mutta ajattelin sitä lukiessa samaa kuin nuppunen, raskaana tai ei, suklaapatukat on ihan jees ja myös se että jos ei just nyt huvita imuroida, ei tarvitsekaan. Ehkä odottaminen opettaa lempeyttä ja oman fiiliksen ja olotilan kuuntelua. 🙂
Niin totta, sitä se on omalla kohdalla ollut ja varmasti sen takia tuntuukin niin ristiriitaiselta. Vanha syyllisyys suklaapatukasta tai sohvalla makaamisesta kuumottelee edelleen haha 🙂 Vaikka nykyinen minä sen hyväksyisi.