Home » Rintojen muutos

Rintojen muutos

by Iida Åfeldt

Sain viime viikolla aivan ihanan palautteen sähköpostilla koskien blogini tarjoamaa tukea tubulaaristen rintojen suhteen. On ihana, että ihmiset antavat ajastaan ja jaksavat kirjoittaa palautetta. Minulta on nyt muutamaan otteseen pyydetty kuvia rintojen korjausleikkauksien varrelta. Millaiset rinnat oli ja miltä ne on näyttäneet leikkauksien jälkeen. Kuvat tubulaarisista rinnoista ovat harvassa, erityisesti rasvansiirtoa koskevat muutoskuvat. Rasvansiirrot ovat siitä toki poikkeuksellisiä, että niissä saadaan joka leikkauksessa pieni muutos aikaan. Ei niin massiivista muutosta kertaheitolla kuin proteeseilla. Prosessi on hidas ja haluttuun tulokseen tarvitaan useampi korjausleikkaus. Minulla on nyt kaksi leikkausta takana ja yksi tulossa kevään aikana, jota toki odotan kovasti. Olen toki nytkin tyytyväinen tilanteeseen, kun sitä vertaa lähtötilanteeseen. Huomaan oikean rintani (kuvissa vasen rinta) pyrkivän alkuperäiseen muotoonsa, jonka vuoksi komas siirto on hyvä asia.

Olen julkaissut muutaman kuvan rinnoistani, mutta olen saanut useita toiveita kuvien suhteen. Te lukijat olette toivoneet enemmän kuvia prosessin vaiheilta ja tämän hetken tilasta. Toki rintakuvien julkaiseminen blogissa mietityttää jo oman ammattini kannalta. Olen kuitenkin jo aiemmin julkaissut kuvia rinnoistani, joten päätin myös nyt julkaista kuvan tämän hetken tilanteesta. Kyse ei ole itsensä paljastelusta vaan kehityshäiriön jakamisesta vertaistueksi. Yllättävän vähän olen kuvannut rintojani ennen leikkausta, sillä ne ällöttivät minua. Ensimmäisen leikkauksen jälkeen otin muutamia kuvia. Ennen toista leikkausta en kuitenkaan kuvannut rintoja, sillä ne olivat mielestäni palanneet lähtötilanteeseen. Muutaman kuvan löysin puhelimen kätköistä! Toivottavasti näistä on tukea asiasta kiinnostuneille.

-Iida

15239199_10211523337457895_549678935_n.jpg

  1. Lähtötilanne

16996879_10212509681195872_1066538656_n.jpg

  1. Kahden päivän kuluttua ensimmäisestä leikkauksesta. Olin todella pettynyt leikkaukseen ja rintojen muoto oli edelleen suippomainen.

17035410_10212509780238348_194627662_n.jpg

  1. Kaksi viikkoa ensimmäisestä leikkauksesta

17028689_10212509680875864_1565647799_n.jpg

  1. Viisi päivää toisen leikkauksen jälkeen

16977111_10212509681035868_633744341_n.jpg

  1. Toisen leikkauksen jälkeen rasvanottokohtani näytti tältä. Mustelmat tummuivat hurjiksi tästä.

17005875_10212509680995867_1076783366_n.jpg

  1. Tältä rintani näyttävät tällä hetkellä. Nännipihat ovat hieman punaiset, sillä arvet paranevat hitaasti. Nännipihat ovat nyt hieman erikokoiset ja epäsymmetriset, mutten kuitenkaan halua niille enää korjaustoimenpiteitä, sillä se oli todella kivuliasta.

15 kommenttia

Pikatsu 27.2.2017 - 13:21

Iso kiitos siitä että tämä blogi, kuvat ja tekstisi on olemassa. Kiitos myös tästä uusimmasta hurjan hyvästä postauksesta. Kuten kirjoituksessakin sanoit, tubulaarisista rinnoista löytyy netistä todella vähän tietoa ja tämä blogi toimii varmasti monen (kuten myös minun) parhaimpana infolähteenä.

Olen tämän blogin ja parin läheisen ystävän kannustuksen myötä uskaltanut viimein oman plastiikkakirurgin puheille ja saanut oikeasti omaa asiaani eteenpäin. Kiitos siitä kuuluu myös sinulle Iida ❤ jatka ihanaa rehellistä ja iloista kirjoitteluasi samaan malliin. Hurjasti tsemppiä kolmanteen rasvansiirtoon! Hyvä kun sanoit lääkärille suoraan ettet ollut tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Omassa kehossa olevaa epätyytyväisyyttä ei tarvii enää jatkaa nyt kun korjaukseen on saanut mahdollisuuden ❤

Vastaa
Iidaafel 28.2.2017 - 06:08

Kiitos tästä aivan ihanasta kommentistasi! Ihanaa, että blogi on tuonut sinulle lisää tietoa asiasta. Hienoa, että uskaltanut edetä oman asiasi suhteen, tsemppiä siihen ja ihanaa kevättä❤

Vastaa
Janikaha 27.2.2017 - 14:37

Kiitos, olet kultaa <3

Vastaa
Iidaafel 28.2.2017 - 06:09

Kiitos Janika❤

Vastaa
Tubu tyttö 27.2.2017 - 15:28

Voikun nuo nykyiset rintasi ovat nätit! Tuollaiset kun itsekin saisi 🙁 Omani on muodoltaan lähes samanlaiset kun noissa lähtötilanne kuvissasi. Itseäni ei niinkään haittaa rintojeni pieni koko vaan se muoto. Erityisesti mietin että kun nännit leikattiin pienemmäksi niin veikö se tuntoa samalla pois vai onko tuntoherkkyys edelleen sama? Tämähän tietenkin vaihtelee varmasti eri ihmisillä mutta itselläni on suurin kynnys lähteä tällaiseen leikkaukseen koska pelkään eniten sitä että tunto katoaa

Vastaa
Iidaafel 28.2.2017 - 06:11

Kiitos! Olen itsekin tyytväinen ja varmasti tuntuu vielä paremmalta kolmannen leikauksen jälkeen. Nännien pienennys ei missään nimessä ole pakollista. Kirurgi voi ehdottaa ja jokaisella on siitä oikeus kieltäytyä. Itseltäni tunto ei kadonnut. Tosin havvat vielä paranevat ja uusia hermoja rakentuu, jonka vuoksi nännien alue kutisee paljon.

Vastaa
mandis 2.3.2017 - 09:42

Hei Iida! Olen itse jonossa kirurgiselle konsultaatioon ja kiinnostaisi kuulla, miten rasvansiirrosta saaneesi mustelmat (tai kuopat) ovat parantuneet? Kiitos ihanasta postauksesta ja siitä, että uskallat käsitellä tätä aihetta blogissasi! ❤

Vastaa
Iidaafel 2.3.2017 - 18:10

Heippa! Kiitos sun kommentista ja palautteesta. Mahtava kuulla! Mun mustelmat parani hyvin kahdessa viikossa kaikkialta. Kuopat ovat melko tasaiset eikä niitä osaa huomata ellei tiedä asiasta. Jalkoja ojentaessa tai nostaessa kuopat näkyvät, mutta seisoessa ei niinkään. Varmasti riippuu ottopaikasta. Hyvä kirurgi osaa kuitenkin ottaa rasvaa huolellisesti ja tasaisesti!

Vastaa
J24 7.4.2017 - 13:28

Löysin tänään blogisi ja kahlasin melkein kaiken läpi, voi kun olisi ollut näin paljon infoa ja tietoa kohtalotovereista teini-ikäisenä! Kärsin itse valtavasti teininä tubulaarisista rinnoistani, enkä koskaan ollut esim. uimahallissa tai kavereideni kanssa alasti, edes joulusaunaan en yhteen aikaan halunnut perheeni kanssa mennä. Nykyään olen oppinut pikkuhiljaa hyväksymään rintani tällaisenaan, mutta luettuani blogiasi heräsi mielenkiinto, jospa itsekin voisi päästä leikkaukseen. Näistä asioista puhutaan todella vähän, vaikka kanssasisaria varmasti on paljon. Olet kovin rohkea kun uskallat avata elämääsi ja matkaasi kohti unelmia, kiitos siitä! Kaikkea hyvää sinulle 🙂

Vastaa
Iidaafel 8.4.2017 - 07:12

Kiitos sinulle todella paljon kommentistasi ja palautteesta! On todella hienoa kuulla, että näistä teksteistä on apua. Tietoa ja puhetta on todellakin liian vähän. Kaikkea hyvää sinulle!

Vastaa
Mesim 18.2.2018 - 12:47

Hei Iida! Minua kiinnostaisi tietää, tehtiinkö sinun rintoihisi korjaus Ribeiro tai Puckett – tekniikalla (jossa rintakudos vapautetaan), vai onko sinulle tehty vain rasvansiirtoja ja nännipihan ihon korjaus? Minä pääsin julkiselle puolelle korjaukseen ja he lupasivat tehdä ainoastaan kyseisen muodon korjauksen ilman rasvansiirtoja tai implantteja, hypoplasiasta huolimatta. Minua epäilyttää tämä. Olen ymmärtänyt että Ribeiro tekniikalla omaa rintakudosta lähtee hieman pois, ja minua huolestuttaa, että jo olemattoman pienet rintani ovat entistä pienemmät. Voitko vastata sähköpostiini?

Vastaa
Jili 12.11.2020 - 23:51

Hei Iida! Minua kiinnostaisi kovasti tietää, että ovatko rintasi pysyneet samankokoisina kolmannen leikkauksen jälkeen tähän päivään asti? Eli kun rasvaa on lisätty niihin kolmesti, niin se todellakin pysyy sen jälkeen niissä ”ikuisesti”? Kiitos blogistasi joka varmasti on auttanut monia!

Vastaa
iidaafel 12.11.2020 - 23:58

Rasva ei tietenkään pysy rinnoissa ikuisesti, sehän elää kehon mukana, jos laihtuu, se lähtee, jos on raskaana, imettää, rinnat muuttuu jne. Eli rintani ei tosiaan ole samanlaiset kuin kolmannen leikkauksen jälkeen 3 vuotta sitten. Olen saanut lapsen tässä välissä 🙂

Vastaa
Jili 13.11.2020 - 23:22

Kiitos vastauksesta, vähän huonosti olin muotoillut varmaan kysymyksen. Mutta tarkoitin siis, että rinnat leikkausten jälkeen (kun ne muutamat ensimmäiset kuulaudet ovat kuluneet) eivät siis enää pyri palaamaan entiseen muotoonsa, vaan muutos on siinä mielessä pysyvä. Toki ymmärrän, että rasvanmäärä muuttu elämän aikana, kudokset venyvät jne. 🙂

Vastaa
iidaafel 14.11.2020 - 09:42

Aivan! Mun on tosi vaikea sanoa, sillä vain pari kuukautta vikasta leikkauksesta ja olinkin raskaana. Koen, että rinnat siinä kasvoi ja turposi kuitenkin. Mutta sitä ennen muistan kyllä olleeni tilanteeseen tosi tyytyväinen.

Vastaa

kommentoi postausta