Jos raskausaikana olostaan valittaa, saa useita kommentteja tähän tyyliin: ”No paras palkinto on edessä”. Aika moneen kertaan tuli pyöriteltyä silmiä, että just joo. Selvästi jotain upeaa, ihanaa, maailmaa mullistavaa ja …
vauva
-
-
Menin äitiyspoliklinikalle yliaikaiskontrolliin 41+5 päivillä. Muutaman viikon tuota ennen oli ollut menkkakipua ja jomotusta, jotain siis alakerrassa tapahtui, mutta odottelu tuntui loputtomalta, eikä mitään suurempaa tuntunut tapahtuvan. Kaikki kotikonstit oli …
-
Vauvojen maailma on kyllä aikamoinen ja niin helposti se vie jo odotusaikana mukanaan. Kuten olen kertonutkin, olen pääasiassa tehnyt hankinnat kirpputorilta tai ostanut käytettynä, jotain myös saanut. Melkein mitään ei …
-
Te olette useasti toivoneet Instagramin puolella, että kirjottaisin vauvalle tehdyistä hankinnoista. Ajattelin ensiksi kertoa tekemistäni vaatehankinnoista ja myöhemmin tavaroista. Lähtökohtaisesti olen hankkinut lähes kaikki vauvanvaatteet käytettynä. Olen kierrellyt todella paljon …
