Tänään paistoi aurinko ihan koko päivän, taivas oli sininen eikä satanut! Vietin siis ensimmäisen sateettoman päiväni Englannissa ja se oli hyvä lopetus kauhealle viikolle. Pilkahdus aurinkoa, pilkahdus toivoa, hieman lisää uskoa omiin valintoihin. Ensimmäinen työviikko on takana ja se todella oli raskas. Ensimmäisinä öinä en nukkunut, kun päässä pyöri vain englanninkielisiä lasten nimiä. Koin itseni täysi idiootiksi, kun lapset sanoivat minun puhuvan hassusti. Loppuviikosta muistin jo lähes jokaisen nimen ja muutaman uuden sanan.
Huomaan kuormittavani itseäni aivan liikaa. Haluaisin osata kaiken heti, sopeutua heti ja hoitaa hommat niin kuin paikalliset. Tiedostan kyllä, että vie varmasti kuukausia, että voi tuntea olonsa hieman varmemmaksi ja kotoisammaksi, mutta vaadin itseltäni kaiken olevan kohdillaan jo nyt, mikä on hirveän stressaavaa. Jo Suomessa uudessa työssä aloittaminen jännitti minua aina ja vei muutaman viikon, että olevani osa työyhteisöä. Olisin jo valmis palaamaan Suomeen, koska kaikki ei olekaan niin ihanaa ja mukavaa kuin kuvittelin ulkomaille muuton olevan. En vain osaa olla ja antaa aikaa, vaikka muuta en voi. Mikään onnistuminen harvoin tapahtuu ilman vaikeaa prosessia. Jostain on aloitettava askel kerrallaan.
Ihanaa alkavaa viikkoa!
-Iida
