Olen todella mustasukkainen, hankala ihminen ja ehkä jopa vähän marttyyri loukkaantuessani.
Ja olen usein ollut mustasukkainen kaverista. Muistan jo ala-asteella sen kolmen tytön porukan, jossa mikään ei sujunut. Jokin aika sitten kohtasin aikuiselämässä tuon saman tilanteen, jossa huomasin olevani mustasukkainen kavereistani ja pelkääväni itse jääväni heidän ulkopuolelleen.
Hyvät ystäväni Tiia ja Linnea nimittäin tutustuivat kauttani puolivahingossa. Linnea oli luonani kahvilla ja Tiia päätti tulla poikkeamaan samaa aikaa. Molemmat laittoivat minulle myöhemmin viestiä, jossa hehkuttivat toisen olevan hyvä tyyppi. Mustasukkaisuuteni syttyi, kun he olivat menneet yhdessä teatteriin, jonka huomasin somesta. Minua ei oltu edes kysytty mukaan ja toiseksi en ollut kummankaan kanssa koskaan käynyt teatterissa. Kun olin selvinnyt sisäisestä tuskastani, niin jonkin ajan kuluttua ehdotin Linnealle kahvittelua. Hän ehdotti, että pyydettäs Tiiankin mukaan.
Siinä syttyi pelko, että minä jään ulkopuolelle. Huomasin olevani mustasukkainen omista kavereista ja heidän kanssa vietetystä ajasta kuin joku ala-asteikäinen. Aloin pelätä, että en ole kaverina niin kiinnostava, että minut syrjäytetään. Pelkäsin, että heillä on hauskempaa kahdestaan kuin minun kanssa. Soittelin äidille ja kysyin, että mitä nyt teen. Äiti sanoi, ettei näe ongelmaa, kaikki on hyviä tyyppejä, jolloin yhdessä on varmasti hauskempaa. Ja iida 25v. intti vastaan.
Nyt olemme henganneet yhdessä ja erikseen. Alussa pelkäsin todella paljon jääväni yksin, menettäväni ystäväni. Olin mustasukkainen siitä, että he viestittelivät keskenään, jonka jälkeen heillä ei olisi enää aikaa minulle ja olisin kohta ihan yksin ilman ketään. En osannut nähdä paikkaani kahden kaverini välissä, en tiennyt ikä on se minun roolini. Vasta näitä kuvia ottaessa pystyin avautumaan, kohtaamaan tilanteen tuomat tunteet, pelon ja mustasukkaisuuden, kateellisuuden. Ja samalla pystyin näkemään oman asemani, oman tarpeellisuuteni ja tehtäväni kahden ystäväni joukossa.
Jokainen haluaa tuntea hyväksyntää ja kokea olevansa tarpeellinen, jollain tapaa myös ystävien silmissä arvostettu. Näiden kuvien otto hetkellä vain niin moni asia loksahti paikoilleen pääni sisällä ja tajusin, etten ole menettämässä ystäviäni. He todella haluavat olla kanssani ja minulla on oleellinen, korvaamaton paikka näiden ystävien keskellä.
-Iida
JOS SULLA ON TARVE
- taitavalle kakkuntekijälle, niin suosittelen tilaamaan sen Linnealta palakakkuu.com -sivun kautta
- taitavalle valokuvaajalle, niin suosittelen lämpimästi Tiia Nyholmia, katso lisää täältä! Postauksen kuvat ovat Tiian käsialaa.
4 kommenttia
Hyvä postaus aiheesta, joka on ehkä vähän tabu. Aikuisenhan pitäisi aina käyttäytyä ja tuntea niin ”aikuismaisesti” ja järkevästi, etteivät tällaiset tunteet muka kuulu aikuiselle. Vaikka kyllä ne kuuluvat! Kyllä aikuinenkin kokee kateutta ja mustasukkaisuutta sekä kaikkia mahdollisia muitakin negatiivisia tunteita. Juuri nuo tuollaiset tuntemukset ovat syy siihen, miksi en itse osaa hengailla tyttöporukoissa – tunnen heti epävarmuutta siitä, hyävksytäänkö mut. Siksi mulle on luontavampaa hengailla kahdestaan kavereittan kanssa, vaikka toisaalta sellainen tyttöporukka olis kyllä myös aika ihana. Mutta tosi tärkeää on sekin, että ymmärtää ne tunteet ja sanoittaa ne ääneen, koska yleensä ne johtuu just omasta epävarmuudesta ja itsetunnosta. Ja parhaimmassa tapauksessahan sitä voi sit hengailla kaikki yhdessä ja ottaa porukkaan mukaan vielä lisääkin ihmisiä, mikäs sen mukavempaa! 🙂
Kiitti Netta <3 Ihana kommentti. On just niin ettei aikuinenkaan aina kykene olemaan aikuinen ja kaikki noi ns. lapselliset negis tunteen on niin luonnollisia. Siis ymmärrän hyvin, että hengaat mieluiten kaverin kanssa kaksin. Niin teen itekkin edelleen. Vaikka toisinaan oon kateellinen jollekin, jolla on sellanen iso tyttöporukka jonka kanssa tehään kaikkea. Ite vaan silloin keskityn ajattelemaan itteäni ja vertailemaan ja kadehtimaan toisia.
Hyvä postaus! Oon ollut samassa tilanteessa vuosia sitten ja se aiheutti ahdistusta ja epävarmuutta. Vetäydyin kuoreeni ja olin varma, että mut hylätään. Niin ei kuitenkaan käynyt ja pystyttiin tapaamaan tyttöjen kanssa niin kahdestaan kuin porukallakin, meitä oli 4. Surullista kyllä, nykyään oon enää yhden kanssa tekemisissä.
Hyvä tuo Netan kommentti! Hengaan myös nykyään mieluummin kahdestaan kaverin kanssa, sillä en (helposti ainakaan) löydä (enää) paikkaani 3-4 hengen tyttöporukasta. Liikaa huonoja kokemuksia ja selän takana puhumista ym. :/
Jännä, kun sitä pelkää ja vertailee itseään. Paljon helpompaa on olla kahdestaan kaverin kanssa ilman kaikkea draamaa, juoruilua ja ahdistusta. Muttei sekään tavallaan ole ratkaisu niille omille tunteille, miksi sitä hylkäämistä pelkää jne. Mutta kiva kuulla, että muillakin on näitä tunteita!