Lähdin äitini luo lauantai iltana. Siinä hömppäilimme koko perhe pitkin iltaa ja söimme uuniranskiksia. Jos minä ja veljeni vierailemme äidilläni samaa aikaa, nukkuu veljeni vierassängyssä ja minä pääsen äidin viereen. Se tuntuu aika kivalta, vaikka olen jo aikuinen. Olen perheeni viidestä lapsesta vanhin, joten ollessani lapsi, äidin sängyssä nukkui isän lisäksi joku pikkusisarus, joka oli vauva. Minä olin ainut, jolla oli oma huone. En muista kertaa, jolloin olisin päässyt äidin viereen. Nyt aikuisena sitten haen sitä mitä lapsena en saanut. Minusta äidin vieressä on ihana nukkua, äiti tuoksuu niin hyvälle ja hänen vieressään on turvallista. Voin sulkea silmät ja olla se sisälläni oleva pieni tyttö ihan oikeasti, eikä minun tarvitse esittää isoa. Sen takia äidin luona usein en muista miten aikuinen käyttäytyy ja lautanen jää pöydälle sekä vaatteet hujan hajan. Sitten äiti komentaa ja sanon kuten aina ennenkin ”joo joo kohta”. Silti äiti on ihana, lämmin ja lempeä, joka aina tukee. Mitä olen ikinä tehnytkin, on äiti tukenut. Äiti ymmärtää ja lohduttaa, hän ei sano ”kyllä se siitä”, kun on pahamieli, sillä hän tietää, ettei se sille hetkellä auta.
Äitinpäiväaamuna me söimme ihanan aamupalan, johon kuului gluteenittomia ja maidottomia herkkuja, kuten tattari-mansikka puuro, vuokaleipä ja kakku. Näiden voimin sujui varastonkin siivous, sillä yksi huono puoli äidissäni on. Hänellä on paljon tavaraa säästössä. Vein hänelle Kon Mari -kirjan ja sanoin, että siivoan ulkovaraston äitinpäivälahjaksi. Toki minulla oli myös sellainen ajatus, että siivottuun varastoon voin tuoda omat tavarani säilöön, joita en voi ottaa Englantiin mukaan.
Ihanaa äitienpäivän iltaa kaikille!
-Iida
