*postauksen lopussa mainoslinkki
Vauvan myötä minun on pitänyt kokonaan uudelleen opetella käyttämään aikaa. Olen aina ollut sellainen hieman hitaasti asiansa hoitava, joka tekee montaa asiaa samaa aikaa ja lopulta ei saa yhtäkään valmiiksi. Haaveilee välillä ja jatkaa taas tekemistään. Aamuisin ennen vauvaa otin ihan rauhassa, lojuin aikani sohvalla, söin hitaasti ilman kiirettä, kunnes jossain kohtaa verkkaista tahtiani huomasin, että kohta on kiire töihin. Sain aina olla juoksemassa junaan, jotta ehdin ajoissa töihin, enkä aina ehtinyt.
Olen aina ollut se ärsyttävä, joka on vähän myöhässä joka puolelta ja jonka aikataulut rakoilevat. On tullut monesti lentokoneeseenkin juostua viime hetkillä. Yleensä luulen, että minulla on paljon aikaa, ei kiirettä, voin tehdä asiat rauhassa ja yhtäkkiä huomaankin ajan kuluneen ihan täysin. Jo lapsena olin se, jota äidin piti ohjeistaa ”astiat jäi pöytään, vie ne”. Sanoin ”kohta”, tarkoitus oli toimia, mutta haaveilultani unohdin. Nyt kukaan ei käske ja pitäisi itse ottaa ohjat.
Tämä on tuonut vauva-arkeeni todellisia haasteita. Vauvan nukkuessa en saanut alkuun oikeen mitään tehtyä verkkaisuuteni takia. Aloitin vähän jotain ja en ehtinyt saada loppuun, kun vauva jo heräsi. Tuntui siltä, etten saa mitään aikaiseksi. Aika meni siinä, että mietin mistä aloittaisin, en osannut alottaa mistään. Ja ikinä ei tiedä kuinka kauan vauva nukkuu, että millainen homma kannattaa edes alottaa (mutta nyt olen oppinut, että ei väliä, kuhan vain alottaa). Lisäksi tuntui siltä, että olen aina myöhässä sovituista aikatauluista. Olin myöhässä jo ilman vauvaa, mutta vauvan kanssa aivan valtavasti enemmän. Teki mieli syyttää vauvaa myöhästelystä, mutta todellisuudessa olin myöhästelijä jo ennen vauvaa. Syy on koko ajan ollut minussa. Karmean huono tapa ja toisia hyvin epäkunnioittava.
On pitänyt opetella ripeäksi, sillä vauva ei todellakaan aina odottele haaveilevaa äitiään. Ja se on ehkä tässä ollut kaikkein raskainta. Se, että vauvan myötä olen joutunut laittamaan niin paljon asioita uusiksi. On pitänyt opetalla ihan uusi toimintamalli. Toki aina ei tarvitse olla ripeä, joskus sen päiväuni ajan voi käyttää haaveillen ja istuskellen. Mutta toisinaan pitää tehdä itselleen ruoka, syödä, pestä pyykkiä, siivota ja laittaa tiskit. Ja ei ne ihmettelemällä ja istumalla hoidu. Vauvani ei aina pitkiä pätkiä nuku, mutta yllättävän paljon saa aikkaan lyhyessäkin ajassa, jos vaan ryhtyy hommiin. Pitää vain käskyttää itseään, on asioita, jotka on tehtävä ja otettava itseä niskasta kiinni. Yllättäen sitä aikaa löytyy ja koko ajan opin hoitamaan eri toimia nopeammin ja keksin erilaisia toimivia tapoja hoitaa asioita.
Ennen join kahvia puoli tuntia, jopa tunnin. Nykyään puolessa tunnissa imuroin, pesen lattiat ja laitan pyykit. Kahvin juonnissa ei kauaa mene! Koskaan ei tiedä minkä verran aikaa on, joten kyllä sitä toimii aikalailla tuli takamuksen alla. Joinakin päivinä voi yllättyä positiivisesti ja jäädä haaveilu aikaa!
-Iida
*Kuvan kello on saatu Daniel Wellingtonilta ja nyt koodilla ”iidanmatkassa” saat heidän kellovalikoimansa -15% alennuksella ja ilmaisella toimituksella maailmanlaajuisesti 31.12.2018 asti. Daniel Wellingtonilla on joulukampanja, jossa saa -10% alennusta kaikista lahjapakkauksista. Siihen päälle vielä tuo -15% ale, joten kannattaa hyödyntää! Daniel Wellington verkkokauppaan pääset tästä.
2 kommenttia
Mä sanoisin että ehdottomasti anna itsellesi lupa välillä haaveiluun ja istuskeluun, kyllä ne pyykit odottaa huomiseenkin 😉 okei toki ruokaa pitää ehtiä syömään joka päivä ja vauvan pullot pestä, mutta rentoutuminenkin on tärkeää!
Kyllä samaa mieltä, välillä ja joka päivä on hyvä olla hetki ihan vain olemista ja haaveilua. Mutta olen siinä aika taitava haha 😀 ja tehtävät asiat sujuvat hitaasti, kun lähdenkin tekemään välissä muuta ja lopulta on kaikki kesken.