Olen useasti huomannut, että elämäntilanne vaikuttaa paljon ystäviin ja ystävyyssuhteisiin. Kun olet sinkku, kaipaat sinkkuystäviä, kun olet äiti, kaipaat äitiystäviä, kun eroat, saat lohtua eronneesta ystävästä. Kun toinen ihminen käy läpi samaa aikaa jotain, mitä itsekin käy läpi, samaistuu siihen aivan eri tavalla ja kokee voimakasta yhteenkuuluvuutta. Toki on ystäviä, jotka säilyvät läpi jokaisen elämänvaiheen ja siinä rinnalla ehkä niitä, joiden kanssa elää samaa elämänvaihetta.
Tänään kohtasin ihmisen, josta tuli heti sellainen olo, että kohtasin uuden ystäväni. Hän on myös pienen pojan äiti ja lähellä minun ikääni. Kävimme yhdessä kahvilla. Kotiin kävelin kevyin askelin, intoa täynnä, valtavan onnellisena ja suu hymyssä. Ihan kuin olisin lapsi, joka olisi juuri saanut kauan toivomansa tarralenkkarit. Tavallaan hän ei ollut uusi ystävä, mutta olimme nähneet viimeksi yläaste-ikäisinä. Jotain uutta ja jotain vanhaa voisiko sanoa!
Tajusin siinä taas kuinka ystävät ovat lainassa. Osa kulkee elämässä aina, osa jonkun elämäntilanteen ajan ja osa lyhyen hetken. Joskus on todella luonnollista, että ystävyys päättyy ja ajaudutaan luonnollisesti erilleen ilman mitään draamaa, vähän kuin osana elämän kiertokulkua. Ystävyyssuhteet päättyvät, uusia tulee tilalle ja joskus vanhan ystävän löytää uudelleen myöhemmin.
Minulla on paljon ystäviä, mutta vain muutamia, joiden kanssa olen viikottain tekemisissä. On muutama ystävä, jotka ovat kulkeneet matkassa ihan sieltä alusta asti ja varmasti pysyvät matkassa kaikissa elämäntilanteissa. Sitten on ystäviä, jotka ovat luonnollisesti jääneet, jaoimme hetken aikaa samaa elämäntilannetta ja sen muuttuessa yhteydenpito luonnollisesti jäi. Tälläkin hetkellä tiedän joidenkin ystävyyssuhteiden jääneen tai päättyneen ainakin hetkeksi. Muutama ystävä on sanonutkin, että kokevat elävän kanssani nyt todella erilaista elämänvaihetta. Tavallaan sen kuuleminen tekee surulliseksi. Minulle tapahtui jotain todella ihanaa, sain lapsen, mutta samalla huomaan sen tuovan mukanaan surua, sillä kaikki eivät halua pitää yhteyttä enää samallalailla kuin aikaisemmin.
Toisaalta ymmärrän sen myös hyvin. Kaikkea aikansa, ystävät pysähtyvät matkalle tietyksi ajaksi. Tuo aika vaihtelee. Elämäntilanne on myös iso määrittävä tekijä ja sen haluaa jakaa jonkun kanssa, joka elää sitä samaa samaan aikaan. Joku jää , joku lähtee ja jonkun saa tilalle. Muistan myös itseni silloin, kun ensimmäinen ystäväni kertoi raskaudestaan. Minulle tuli juuri se tunne, että elämämme ovat niin erilaiset. Mietin, että mistä voisin keskustella, kun ei minulla ole miestä eikä lasta. Huomasin jopa olevani kateellinen, olin itse juuri eronnut ja muuttanut väliaikaisesti takaisin äitini luokse. Teki mieli sanoa, että en halua olla ystäväsi, koska sinulla on kaikki mitä minä toivon ja se tekee niin kateelliseksi, että en vain pysty. Otin etäisyyttä hänestä hetkeksi ja sitten tuli aika jolloin lähennyimme taas. Ja nyt lapsen myötä koen hänet aivan korvaamattomana.
Minulla on tosiaan kaksi ystävää, joilla on lapsi. Molempien lapset ovat jo 1-vuotiaita, toinen on palannut opiskeluihinsa ja toinen asuu pidemmällä. Vuosikin tässä kohtaa on aika paljon, rytmi ja tekeminenkin on jo ihan toista mitä vauvan kanssa. Sitä huomaa kaipaavansa tähän hetkeen ystäviä, jotka ovat pienen vauvan äitejä ja asuisivat lähellä, että näkeminen olisi vaivatonta. Edelleen haluan olla ystävä jo olemassa olevien ystävien kanssa ja nähdä heitä, mutta ihan luonnollisesti heillä on arkena töitä tai koulua ja iltaisin omia menoja.Tänään luulen saaneeni ystävän. Lisäksi olen ollut vertaistukiryhmässä, jossa muut äidit ovat alusta alkaen olleet yksin vauvansa kanssa ja olemme koko ryhmä myös odottaneet samaa aikaa. Heistä luulen myös saavani ystäviä jakamaan tätä aikaa!
Vauvan myötä elämä muuttuu. Minä olen muuttunut ja toisaalta taas en yhtään. Luulen olevani edelleen se sama Iida ystävänä. Toki paljon ajastani menee vauvaan, en ehkä ole niin nopea vastaamaan viesteihin kuin ennen enkä ehkä pysty puhumaan puhelimessa yhtä pitkään kuin ennen. En ehkä pääse juuri nyt synttäri- ja uudenvuoden bileisiin, mutta kahville voin lähteä. Minulla ei ehkä ole sinkkukavereilleni enää meheviä deittikuulumisia, mutta edelleen minä osaan kuunnella heidän kuulumisiaan.
Oletteko te kokeneet erkaantuneen tai tiiviistyneen ystävien kanssa elämäntilanteiden myötä?
-Iida
KUVAT: Ihana ystäväni Pinja Mitrovitch
2 kommenttia
Olen lukenut ajatuksiasi ystävyydestä. Kirjoitat hyvin ja ajatuksemme kohtaavat usein vaikka olenkin sinua paljon vanhempi. Ystävyys on ollut minulle aina tärkeä asia, koska minulla ei ole perhettä ollut. On myös ollut vaiheita, että ystävä on saanut lapsen. Silloin ystävällä ei ole ollut tietenkään aikaa samalla tavalla, mutta ystävyyteen se ei ole vaikuttanut, koska ystävä on kuitenkin se sama ihana ihminen. Ja lapset kasvavat ja ovat osa ystävyyttämme. Miksi minä olen seurannut ajatuksiasi ystävyydestä, on se, että ystäväni lopetti ystävyytemme tämän vuoden alussa lähes 20 vuoden jälkeen. Kävin itse läpi jonkinlaista murrosta ja yhden kerran sanoin painavammalla äänellä että teen itse päätöksen elämäni suhteen. Olen normaalisti hyvin kiltti ja ymmärtäväinen. Tämä oli hänelle liikaa. Ystävyys loppui siihen. Se tuntuu todella pahalta. Eikö lähes 20 vuotta ystävyyttä merkitse mitään. Odotan, että vuosi tulisi täyteen. Helpottaako yhtään? Nyt iloitsen ystävistä, joita minulla on ja olen kiitollinen heistä. Koska emme koskaan tiedä ystävyyden tulevaisuutta. On muuten tosi hieno asia, että aikuisenakin osaa solmia uusia ystävyyssuhteita. Sana solmiminen kertoo paljon. Ystävyys pitäisi kestää myös voimakkaampaa köyden vetoa. Kiitos ajatuksistasi.
Lasten saaminen on saanut minutkin hämmästelemään monesti ystävyyden ihmeellisiä teitä. Ehkä se elämäntilanteen radikaali muutos tosissaan sysää ihmisiä joko voimakkaasti lähemmäs tai kauemmas toisistaan. Itse odotin sattumalta esikoistani samaan aikaan kun eräs opiskelukaverinikin oli raskaana ensimmäisestään. Emme opiskellessa olleet ajautuneet mitenkään erityisen läheisiksi, mutta nyt meillä on todella ihana ja luottamuksellinen ystävyys, niin paljon kuoppia ja riemuja on tässä äitiyden matkalla jaettu 🙂 Toisaalta yksi tärkeä, alkava ystävyy kylmeni nopsaan, kun kummankin elämään sattui paljon murheita ja päädyimme eri paikkakunnille. Se on harmi, mutta toisaalta näin aikuisena alkaa tosiaan ymmärtää tuon sinunkin kertomasi, että osa ystävistä on vain käymässä, eikä se tee ystävyydestä mitenkään epäonnistunutta.