Aloitin tammikuun innokkaana vegaanina. Lähdin mukaan somessa kiertävään haasteeseen vegaanisesta tammikuusta. Vegaanina olo ei ollut uutta, sillä olen joitakin vuosia sitten ollut vegaani ja palannut sekasyöjäksi. Tammikuun aikana huomasin taas …
Ruoka & juoma
-
-
Jos joku sanoo, että puuro on tylsää kauraa niin, niin ei pidä paikkansa! Perus kaurapuurosta on oikeasti vaikka mihin. Ja vaihtelua voi hakea, vaikka tattari- tai riisihiutaleista. Puuron voi värjätä …
-
Jatkuvasti suosituin reseptini on Banaani-kookosraakakku, jonka löydät tästä. Sillä päädytään eniten blogiini googlesta! Se on myös blogini ainut raakakakku-ohje, joten ajattelin sen tarvitsevan kaverin. Ja kuten olen mainostanut Banaani-kookoskakkua maailman …
-
Voisko olla viikonloppua ilman vohveleita? Juurikin vohvelit on sitä viikonloppuaamujen luksusta, johon ei arkena ole aikaa. Ja tulee niin hyvä mieli, kun antaa hetken aikaa itselleen ja on edes yhden …
-
Vegaanina oleminen on tehty nykyään kyllä tosi helpoksi. Valmiita tuotteita on joka lähtöön ja valmistamiseen ei useinkaan mene kauaa. Aivan ihana rapea uutuus löytyy Familia Verdeltä. Familia Verde tarjoilee vegaanista …
-
Keitolla mennään kohti tätä alkavaa vuotta ja tavotteita painonhallinnan suhteen. Tammikuussa ei pelkästään pudoteta painoa vaan haastetaan elämään kuukausi vegaanina. Itse olen aina syönyt pääosin kasviksia, mutta kyllä käytössä on …
-
Kyllä meillä oli aattona perheen kanssa hauskaa. Tavallaan rikottiin perinteitä monessakin asiassa. Kaikkien meidän ”lasten” olessa jo isoja, ei ole ketään, joka olisi ennen kuutta jo heräillä jännityksen takia. Äiti …
-
Mutakakkua suklaamarengilla? No todellakin joo! Oon oikee suklaasyöppö ja jos löytyy joku toinenkin, niin tää kakku on meidän. Pohja on ihanan suklainen ja appelssiinillä höystetty raikkaaksi. Siihen vielä ihanan sulava …
-
Mietitkö vielä mitä helpoa ja hyvää teet jouluksi? Mulla on sulle ohje, joten ei hätää! Keksin nimittäin tehdä omalla ohjeellani porkkanakakkua joulutvistillä. Laitoin taikinan muffinssivuokiin ja kuorrutteeseen lisäsin piparkakkumaustetta. Siinä …
-
MUSTIKKAPIIRAKKAPURKKI (vegaaninen, maidoton, gluteeniton) 2 annosta 2 prk (300 g) Yosa Greek style -jugurttia mustikkahilloa, n. 100 g mustikoita (tuore tai pakaste) PIIRAKKAMURU 2 dl kaurahiutaleita 1 dl kookoslastuja 0,5 dl agavesiirappia …
