Home » CURA painopeitto ja paremmat unet

CURA painopeitto ja paremmat unet

by Iida Åfeldt

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ CURA OF SWEDEN

Olen aina ollut todella hyvä nukkuja. Minun ei ole tarvinnut kuin laittaa pää tyynyyn ja olen nukahtanut. Seuraavan kerran olen avannut silmät aamulla hetätyksen soidessa.

Joskus jopa mietin, että heräänköhän vauvaan, kun aina palohälytinkään ei ole minua herättänyt.

Aika pian huomasin, että huoli oli hyvinkin turha. Tuoreena äitinä heräsin ihan kaikkeen. Myös silloin kun ei olisi edes tarvinnut herätä. Piti vain varmistaa, että hengittääkö se pieni nyytti.

Kun vauva alkoi puolen vuoden jälkeen nukkua pidempiä pätkiä ja kokonaisiakin öitä, mietin, että nukunkohan koskaan enää itse. Nukunkohan koskaan enää sellaista ihanaa sikeää ja syvää unta kuin joskus. Olisinpa samalla tavalla väsynyt kuin silloin! Joskus silloin, kun kun en tiennyt mitä väsymys tarkoittaa.

Tuntui, että vauva nukkuu, mutta itse nukuinkin herkkää unta. Säpsähdin joka kerta, kun vauva kääntyi tai inahti. Muistan joskus, etten saanut enää uudelleen unta yösyöttöjen välissä. Parasta minun unelleni oli siirtyä eri tilaan nukkumaan.

Tällä hetkellä Eemi nukkuu kaksiomme makuuhuoneessa ja minä olohuoneessa. Ehdottomasti paras ratkaisu, vaikka välillä ärsyttääkin kävellä niin ”kauas” laittamaan tuttia yöllä. Oma uneni on kuitenkin paljon syvempää ja koen nukkuvani paremmin.

Reilun kuukauden ajan yöuniani on täydentänyt painopeitto. Työssäni olen törmännyt painopeittoihin ja käyttänyt niitä lasten kanssa. Tiesin, että painava peitto rauhoittaa, jolloin on helpompi nukahtaa. Mieleeni ei ollut tullut, että sama toimisi aikuisellakin.

Painopeitto sopii kaikille. Cura Of Swedenin painopeitoista löytyy sopivia peittoja aikuisille ja lapsille. Monilla on vaikeuksia nukahtaa tai vaikeuksia nukkua. Elämä on usein syystä tai toisesta stressaavaa ja hetkistä. Painopeitto antaa keholle paljon positiivisia tunteita, jotka parantavat unenlaatua. Itse vitsailin ystävälleni, että en enää tarvitse miestä mihinkään, kun peittokin voi hoitaa halauksen. Painopeiton kanssa nukkuessa nimittäin tuntuu, että on käärittynä syliin, isossa halauksessa. Olo on todella turvallinen ja rauhallinen, ihan kuin joku olisi siinä. Peitto muotoutuu kehon liikkeisiin ja antaa jatkuvan kosketuksen tunteen.

Alkuun, kun kuljetin painavaa peittoa kaupasta kotiin, ajattelin, että voiko tällä oikeasti nukkua. Peitto tuntui jotenkin todella painavalta. Ajattelin, etten varmaan voi edes kääntyä yöllä. Mutta todellisuudessa peitto ei tunnu yhtään painavalta. Paino jotenkin katoaa, kun peitto on tasaisesti koko kehon ympärillä. Ihan hyvin pystyy vaihtamaan asentoa ja kääntyä. Peiton alla on ihanan lämmin. Meillä on ikkuna tai parvekkeen ovi aina yön auki. Ihana viileä ilma yhdistettynä peiton lämpöön takaa hyvät unet.

Peitto ei ole ollut ainoastaan yökäytössä, vaan olen pitänyt sitä sohvalla. Olen käpertynyt sen alle päivällä katsomaan sarjaa, kun Eemi nukkuu päivä unia ja levännyt hetken. Silloin tavallaan peitto painaa siihen sohvalle ja lepää pakosti hetken. Siivoukset voi odottaa.

Painopeiton hyödyt

  • edistää aivojen hyvänolon hormonien, kuten serotoniin ja oksitosiinin, erittymistä
  • vähentää stressihormoni kortisolin tasoa
  • tasaa hengistystä ja vähentää levottomuutta
  • luo turvallisuudentunnetta
  • nostaa unihormoni melatoniinin pitoisuutta
  • voi pidentää syvänunen määrää ja vaikuttaa positiivisesti unenlaatuun

CURA painopeittoja on saatavilla Clas Ohlson-myymälöistä ja verkosta. Peitto on 200×150 cm kokoinen ja ulkokangas on 100% puuvillaa. Täytteenä on piihelmiä ja polyesteria. Peiton voi pestä pesukoneessa 60 asteessa. Peittoa myydään 3, 5, 7, 9 ja 11 kg painoisina. Painopeittoa valitessa suositellaan, että peitto olisi noin 10-15% kehon painosta.

Lue lisää painopeitoista Clas Ohlsonin sivuilta!

-Iida

Kuvat // Pinja Mitrovitch

6 kommenttia

miina_ 28.8.2019 - 11:58

Heippa, lueskelin läpi sinkkupostauksesi ja haluaisin kysyä:

Voisitko kuvitella tapailevasi ylipainoista yh-miestä joka on samalla alalla kuin sinä itse, ja joka on julkisessa blogissaan kertonut että kaksi eri naista odottaa hänelle lasta yhtäaikaa?

Vastaa
Nimetön 28.8.2019 - 15:43

Tuli paha mieli Iidan puolesta, ja pahaa kai sinun oli tarkoitus kommentillasi levittääkin. Että osaavat ihmiset olla ilkeitä ja pinnallisia. Kai ymmärrät Miina, että kommenttisi taso kertoo enemmän sinusta itsestäsi kuin Iidasta 🙂

Vastaa
Liina-Rosa 29.8.2019 - 04:01

Miksi tuli paha mieli? Kysymyshän on oikeasti mielenkiintoinen miesten ja naisten parinvalinta preferensseistä. Tietenkin me voidaan maailman tappiin asti valitella sinkkunaisina sitä miten aina käy huonot, mistä löytäisi sopivia miehiä, miksi osa miehistä on tälläisiä ja osa tuollaisia jne.

Tai sitten voitaisiin enemmän itsereflektoida ja pohtia mikä tekee miehestä/naisesta haluttavan ja tehdä suunnitelma sellaisen miehen tunnistamiseksi/löytämiseksi ja parantaa omaa tasoaan, olkoon se sitten asenteella, fyysisellä olemuksella, materiaalisella tasolla tmv.

Toiset näkevät vaikeita ja inhottavia kysymyksiä, toiset mielenkiintoisia kysymyksiä. Kyse on lopulta onko itsetuntoa kohdata asiat asioina vai kaunistella itselleen ja muille. Jätetään se oma ego pois ja keskustellaan mielenkiintoisista kysymyksistä ja mahdollisesti otetaan kritiikkiä omia ajatuksia kohtaan ja käydään dialogia ja mahdollisesti opitaan jotain uutta.

Vastaa
iidaafel 29.8.2019 - 08:48

Hyvää pohdintaa! Ja olen kirjoittanut sinkkuuden markkina-arvosta parinvalinnan kannalta ja kirjoittanut kohdallani arvon olevan huono. Olen yh ja ylipainoin ja huonosti maksetussa työssä ja pidän vielä blogiakin. Ei se ole piiloteltava asia. Kyllä ne tekijät vaikuttavat pariutumiseen,mutta on varmasti niitä, jotka näkevät niiden yli. Minä voisin aivan hyvin seurustella ylipainoisen yh miehen kanssa, joka olisi opettaja. Koska näen myös ihmisen, en pelkkiä ulkoisia määritelmiä.

Vastaa
Liina-Rosa 29.8.2019 - 20:20

Olen tietoinen näistä kirjoituksista ja lukenutkin ne. Ihan hyvä, että tuollaisiakin on valmiudet pohtia. Mitä neuvoja antaisit 17-vuotiaalle lukiolaisneidille, joka haluaa saada laadukkaan parisuhteen laadukkaan miehen kanssa? Erityisesti liittyen omiin valintoihisi, mitä olet niistä oppinut?

Nimetön 30.8.2019 - 14:15

Vai että laadukkaan parisuhteen ???
Riippuu toki siitä, mitä kukin laadulla tarkoittaa.
Jos tiedät omat arvosti, ne asiat, jotka ovat sinulle tärkeitä ja erotat ne niistä asioista, joissa voit joustaa, olet jo lähellä. Kun tunnet itsesi, voit hyvällä onnella kohdata ihmisen, jonka kanssa arvomaailma kohtaa. Kai se on sitä laatua?

Joku pitää laatuna sitä, että lääkäri ja juristi perustavat perheen, pukeutuvat kalliisiin vaatteisiin, ajavat hienoilla autoilla ja asuvat isossa talossa parhaimmalla paikalla. Tekevät uraa ja ansaitsevat työstään hyvin rahaa.
Toiselle laatua voi olla puoliso, joka tiedostaa ympäristöarvoja ja arvostaa elämän suojelua. Laatua voi olla yhteinen vegaanikeittiö, laatikkopyörä ja yhteiset kirpputoriretket.
Parisuhteen laatua voi ihan yhtä hyvin olla myös se valtavirtaisuuden perikuva, sairaanhoitaja ja insinööri kehyskunnassa asuttamassa pakettitaloa. Farmariauto ja haaveissa kesämökki. Päivälliseksi makkarakeittoa ja jälkiruuaksi pullaa. Toimii!

kommentoi postausta