Olen niin monta monta kertaa ollut tilanteessa, jossa olen aivan ihastunut mieheen ja miestä ei kiinnosta. Minä taas olen ollut kiinnostunut alusta alkaen, ajatellut, että tästä tulee hyvä juttu.
Muutamat viime aikaiset deittikumppanini ovat parin tapaamisen jälkeen olleet todella kiinnostuneita minusta. Toinen laittoi paljon viestejä ja soitteli usein. Hän myös kertoi olevansa ihastunut. Minua taas alkoi ahdistaa ja hälytykellot soida.
Toinen mies taas kertoi parin tapaamisen jälkeen olevansa todella kiinnostunut minusta ja hänestä olisi hyvä, jos muita ei nyt tapailla. Siinäkin tuli pala kurkkuun, siis joutuisin poistamaan deittisovellukset ja sanomaan sinkkuelämälle hyvästit jo nyt, ei käy ajattelin ja alkoi ahdistaa.
Hirveän ristiriitainen tilanne, sillä tavallaan haluaisi antaa mahdollisuuden rakkaudelle ja parisuhdetta kaipaa, mutta toisaalta taas ei ole ihan valmis sitoutumaan ja luopumaan sinkkuelämästä. Minua ärsyttää miehet, jotka ahdistuvat, mutta samaa aikaa löydän itseni ahdistumasta. Seksisuhde, sanoivat kaverini tähän. Yeah right…
On todella vaikeaa deittailla nykypäivänä. Huomaan, että oma kiinnostukseni lopahtaa, kun toisen herää ja toisin päin. Jos toisen ”saa” liian helpolla, niin se ei enää kiinnostakaan. Monesti molemmat osapuolet haluavat ”saalistaa” tai minä ainakin haluan olla saalistaja nainen ja vietellä miehen itselleni. Mutta monet miehet haluavat ihan samaa. He haluavat tunteen, että he saivat naisen ihastumaan itseensä.
Tämä tietysti vaatii sitä, että olet kiinnostava mahdollisimman pitkään, että toinen jaksaa käyttää aikaansa sinuun. Sinun tulee antaa itsestäsi sopivasti, mutta samalla olla sopivan etäinen. Ei siis saa olla liian messissä, muttei saa olla liian luotaan poistyöntäväkään.
Eli kyseessä on siis peli nimeltä deittailu. Tulee siis miettiä omia peli siirtojaan, milloin voi laittaa viestiä ja milloin ei. Milloin nähdään uudelleen ja missä, koska suudellaan ja koska harrastetaan seksiä. Mitä ja minkäverran voi itsestään paljastaa ja missä ajassa. Miten olla kiinnostava ja itsevarma (Itsevarmuusvinkit deittailuun tästä). Kaikkea ei voi antaa heti, mielenkiinto sammuu muuten siihen paikkaan.
Jos kaikki annetaan valmiina, et ehdi haluta, et saa hyvää fiilistä siitä, että saavutit jotain itse. Sama deittailussa, kun lapsena lelukaupassa. Jos sait heti haluamasi lelun, unohdit sen nopeasti, kun uutuuden viehätys katosi. Jos taas toivoit pitkään ja teit töitä haluamasi eteen, jotta sait sen, oli se paljon merkityksellisempi. Silloin olet odottanut, odottanut vähän lisää, toivonut, halunnut joka päivä vähän enemmän, olet nähnyt vaivaa ja lopulta koet onnistumista. Tässä ajassa kiinnostuksesi ja sitoutumisesi ovat aivan eri tasolla, kun siinä tilanteessa, jossa olisit vain saanut heti haluamasi.
Parhaassa tapauksessa molempien mielenkiinto toisiaan kohtaan kasvaa samassa suhteessa. Eli ei tule sitä tyypillistä tilannetta, jossa toinen on enemmän kiinnostunut kuin toinen, jolloin homma lässähtää siihen. Molempien tulisi olla yhtä kiinnostuneita. Muutenhan toisen suurempi innostus alkaa ahdistamaan. Ärsyttävä muotisana, jonka merkitys on hiipunut.
Usein meitä kiinnostaa sellainen mitä emme voi saada. Jos joku on ilmaissut, että ei ole kiinnostunut minusta, niin minäpä päätän juuri haluta hänet. Ihan vain sen takia, että haluan saada sen, mitä en voi saada. Siis järjen vastaista toimintaa.
Välillä mietin, että kuinka koskaan on mahdollista molempien kiinnostua toisistaan. Kuinka kiinnostus voi johtaa molemmin puoliseen ihastumiseen ja suhteeseen? Kuulostaa mahdottomalta.
-Iida
7 kommenttia
Apua miten vaikean kuuloista! 🙂 Onneksi deittailu ei ole mulle ajankohtaista ja jos joskus on niin olen todennäköisesti jo niin vanha, ettei kumpikaan jaksa tai halua enää pelata.
En myöskään näe eritahtista kiinnostuksen heräämistä ongelmana, meillä mieheni kanssa kiinnostuksen syvyys eteni välillä eri tahtia ja välillä samaa tahtia, mutta tässä sitä vaan edelleen ollaan yhdessä.
Vaikeaa tämä on, tuntuu ihan ihmeeltä, miten ihmiset päätyvät seurustelemaan kaiken tän jälkeen! Mutta varmasti iällä on asian kanssa myös tekemistä, vanhemmat henkilöt eivät jaksa käyttää aikaansa pelailuun. Ja ihana kuulla sinusta ja miehestäsi, saa toivoa!
Oli pakko kommentoida, koska oma kokemukseni on niin päinvastainen! Itse olen nyt naimisissa ja sitä ennen seurustellut 3 kertaa. Jokainen suhde on alkanut niin, että ollaan tavattu ja sovittu että nähdään. Sitten ollaan heti alettu näkemään säännöllisesti ja kaikki on tuntunut hyvältä ja luontevalta. Mitään ”peliä” en koe kummankaan ikinä pelanneen. Sitten jossain vaiheessa (nyt kun itsekin miettii, niin erittäin nopeasti) eli 2 viikon – 1,5 kuukauden päästä, ollaan vain todettu, että seurustellaan.
Eli kyllä se on mahdollista. 🙂
Ja tuosta ahdistumisesta – joskus minuakin on alkanut ahdistaa tietyn tyypin tapailu. Jos se on jatkunut esim. yli viikon, olen lopettanut homman ja sillä siisti. 🙂 Oma kokemus on, että jos tyyppi on potentiaalinen, se ei ahdista. Ei se tietysti jokaisen kohdalla mene näin – itselläni ei ole ikinä ollut sitoutumiskammoa, jonka vuoksi hommat sujunut aika iisisti.
Iida muru!
Oon lukenut sun juttuja nyt muutaman kuukauden ja pala nousee joka kerta kurkkuun. Aivan ensiksi: peleillä ei oo oikean rakkauden kanssa mitään tekemistä. Pelailu on pelokkaiden, keskenkasvuisten ihmisten hommaa.
Ja tässä oikea vastaus ongelmaasi, kaikella rakkaudella:
Jokaisen stoorin yhdistävä tekijä olet sinä, ei kukaan muu. Nämä miehet ja heidän sekoilunsa heijastavat konfliktia, joka löytyy myös sun sisältä. Aivan kuten näitä taivaan tuuliin häviäviä herroja, sua pelottaa päästää ihmiset lähelle. Selvitä itsesi kanssa syvällä (tunne)tasolla miksi näin on ja tämä koko tilanne raukeaa ennen kuin huomaatkaan ja löydät sen kaipaamaasi poikaystävän.
Sussa ei ole mitään vikaa – olet ihana, fiksu ja suloinen – mutta tällä hetkellä tunnet alitajuisesti vetoa vain sellaisiin tyyppeihin, jotka vahvistavat sun omia pinnan alla kyteviä negatiivisia uskomuksia itsestäsi tai ihastut heihin, joiden kanssa homma ei voi koskaan toimia (kyllä, nämä miehet toimivat samalla lailla naiseen katsomatta!). Tätä jatkuu tasan niin kauan kuin sulla on käsittelemättömiä asioita oman itsesi kanssa. Käänny sisäänpäin ja kaikki muuttuu, sen lupaan.
Ihanaa joulua!
”Sussa ei ole mitään vikaa – olet ihana, fiksu ja suloinen – mutta tällä hetkellä tunnet alitajuisesti vetoa vain sellaisiin tyyppeihin, jotka vahvistavat sun omia pinnan alla kyteviä negatiivisia uskomuksia itsestäsi tai ihastut heihin, joiden kanssa homma ei voi koskaan toimia (kyllä, nämä miehet toimivat samalla lailla naiseen katsomatta!). Tätä jatkuu tasan niin kauan kuin sulla on käsittelemättömiä asioita oman itsesi kanssa. Käänny sisäänpäin ja kaikki muuttuu, sen lupaan”
Juuri näin. Ennen kuin aloin seurustella nykyisen kumppanini, tunsin vetoa vaikeasti saataviin ihmisiin. Pidin sitä suurena rakkautena, että on ylä- ja alamäkeä ja ajattelin, että joku päivä saan houkuteltua nämä vaikeat tapaukset jäämään. Samaan aikaan olin tuskastunut ja mietin, että miksi ihmeessä kiinnostukset eivät kohtaa. Juuri tuolloin tuntui samalta kuin sinusta; että on mahdotonta löytää jotain ihmistä, joka kiinnostuisi minusta samaan aikaan kun minä hänestä. Pidin sitä lähes luonnonlakien vastaisena.
Kävin terapiassa masennuksen takia tuolloin ja tajusin, että lapsuudestani johtuen valitsin etäisiä, vaikeita miehiä. Terapeutti kysyi, miltä tuntuisi jos löytyisikin mies, joka haluaisi olla kanssani. Eka reaktioni oli torjunta ”tylsää, kun ei dramaaa tai peliä” mutta oivalsin samalla, että tässä se ongelma on. Valitsen miehiä, jotka vahvistavat negatiivisia käsityksiä itsestäni, tiedostamatta.
Noin kuukausi tämän ahaa-elämyksen jälkeen tapasin nykyisen mieheni. Hän oli minusta heti kiinnostunut. Vanha minäni olisi sysännyt hänet sivuun ja todennut, että tylsää, blaah, ei kiinnosta, etenkin kun hän ei ole minusta kiinnostunut. Mutta onneksi annoin mahdollisuuteni ja nyt olen ollut hyvässä suhteessa 25 vuotta.
Hei! Sä kirjoitat ihan älyttömän hyviä tekstejä! kiitos!
mä oon tässä ajatellut kanssa, että sanotaan usein, että suhteessa toinen rakastaa ja toinen vain antaa rakastaa itseään. Mun äiti on aina sanonut mulle, että pitää löytää sellainen mies, joka rakastaa sua enemmän kuin sä häntä. Mä oon aina ajatellut, että tää on ihan tyhmä neuvo ja että oikea rakkaus ei toimi tolla tavalla. Oikeassa ja aidossa rakkaudessa molemmat rakastavat yhtä paljon ja molemmat haluavat olla yhdessä. Mutta sit mä rupesin kelaamaan kaikkia mun tuttuja pareja ja perheitä ja mä ymmärsin yhtäkkiä, että KAIKISSA näissä suhteissa toinen rakastaa tosi paljon ja haluaa olla yhdessä ja toinen vain ”suostuu” siihen. Tämä tuntuu tosi pahalta. Itse en valitettavasti ole vielä tavannut sitä oikeaa, ja mua pelottaa se, että jos se oikeasti onkin näin, että vain toinen rakastaa? En haluaisi olla sellaisessa suhteessa. Seurustelin 6 vuotta melkein ja vasta eron jälkeen (minä halusin lopettaa suhteen) mä tajusin, että mä olin just se, joka rakasti koko ajan ja mies vain antoi rakastaa häntä. Tämä on ihan hirveää!