Home » En ole koskaan haaveillut omistusasunnosta

En ole koskaan haaveillut omistusasunnosta

by Iida Åfeldt

Olen asunut vuokralla siitä asti, kun muutin pois lapsuuden kodistani, eli vuodesta 2012. Vuokralla asuminen on aina tuntunut luonnolliselta vaihtoehdolta. Yksin asumiseen on ollut turvallista totutella vuokralla, jolloin joku ulkopuolinen vastaa suuresta kuvasta, joka liittyy asunnon omistamiseen.

Vuokralla asuessa ei ole tarvinnut huolehtia oikein mistään kunhan vuokran on maksanut ajallaan ja asunnon pitänyt perus siistinä. Kaikissa ongelmatilanteissa on aina voinut kääntyä vuokranantajan puoleen, jonka vastuulla on ollut esim. viallisen pistorasian vaihtaminen uuteen, rikkinäisen jääkaapin vaihtaminen toimivaan tai kiinteiden kalusteiden korjaustoimet edellisen vuokralaisen jäljiltä.

Asumisen vaivattomuus on ollut itselleni tärkeää ja sitä vuokralla asuminen on aina antanut. Vuokralla asuessa kaikkea ei tarvitse tietää ja hoitaa itse. Se on ollut todella helppoa ja turvallista. Jollain tapaa minulle on tuntunut turvalliselta se, etten omista asuntoa, enkä ole vastuussa siitä. Minulle on tuonut turvaa se ajatus, että saan lainata asuntoa omiin tarpeisiin ja tarpeiden muuttuessa muuttaa pois. Tietyllä tapaa sitoutuminen asuntoon on tuntunut todella pelottavalta ajatukselta.

Mistä tiedän mihin asuntoon haluan sitoutua? Mistä tiedän minne haluaisin asettua? Missä haluaisin asua? Millä paikkakunnalla ja miten? Paritalo, kerrostalo, rivitalo, luhtitalo… apua! En tiedä, enkä ole halunnut tietää, sillä vuokralla asuminen on tehnyt minut aina tyytyväiseksi.

Osittain se on myös tuntunut ainoalta vaihtoehdolta. Olen ajatellut, että oma asunto on jotain sellaista, joka ostetaan yhdessä kumppanin kanssa. En ole koskaan ajatellut, että minä ostaisin asuntoa yksin. Olen aina ajatellut, että kumppanin kanssa asetutaan ja sitoudutaan toistemme lisäksi myös asuntoon. Olen ajatellut, että yksin niin ison lainan saaminen on liki mahdotonta, jos havittelee isompaa asuntoa pääkaupunkiseudulla. Jos ostaisin asunnon yksin, pitäisi muuttaa pidemmälle, pääkaupunkiseudun ulkopuolelle ainakin, ellei jopa vielä pidemmälle ja sitä en todellakaan ole halunnut.Olen myös ajatellut, ettei yksin ostaminen ole kannattavaa, koska pian sen jälkeen voikin löytyä kumppani. Mitä, jos asunto pitäisi sitten myydä heti alkuunsa ja ostaa isompi, johon se kumppanikin mahtuisi? Mitä jos vain odottelee asuen vuokralla sillä aikaa ja ostaa sitten yhdessä, kun on kumppani? Olen ollut välillä hieman kateellinen ystävilleni, jotka ovat kumppanin kanssa ostaneet omistusasunnon: “noi voi ja minä en, koska olen sinkku”. Olen vain käyttänyt elämässäni yli 70 000 € vuokranmaksuun ja miettinyt, että elämä on epäreilua sinkulle.

En ole edes haaveillut omistusasunnosta, koska en ole nähnyt sitä itselleni mahdollisena. En ole ollut kiinnostunut säästämään omistusasuntoon, sillä en ole pitänyt sitä ajankohtaisena. Miksi säästää johonkin, jota ei voi saada? Näin olen tullut ajatelleeksi.En ole koskaan edes selvitellyt lainamahdollisuuksiani tai keskustellut pankin kanssa asuntolainasta. Olen vain olettanut, etten voi sellaista saada, koska minulla ei ole suuria säästöjä, ei muuta omaisuutta, eikä takaajia lainalle. Olen sinkku, yksinhuoltaja ja nykyään vielä yrittäjä. Lisäksi en ole tiennyt missä haluaisin asua, mikä tuntuisi kodilta. Mikä olisi sellainen paikka, jonne haluaisin sitoutua? Sillä asunnon ostaminen tuntuu isolta sitoutumiselta, vaikka sen voi toki myydä.

Vuosi sitten muutin Nurmijärvelle, josta olen kotoisin, asuttuani ensin kahdeksan vuotta Helsingissä. Olin täältä lähtiessäni vannottanut, etten koskaan palaa. Onneksi palasin, sillä vuoden aikana olen löytänyt täältä kodin. Minulle on tullut se tunne, että tänne minä haluan sitoutua ja tänne minä haluan rakentaa elämäni. On oikeastaan näe, että voisin asua missään muualla tällä hetkellä. Se tunne on ollut niin voimakas, että se on sytyttänyt haaveen omistusasunnosta. Ensimmäistä kertaa elämässäni haaveilen omistusasunnosta. Haave on herätellyt minua myös kyseenalaistamaan omia ajatuksiani. Minä en todellakaan tarvitse kumppania tämän haaveen toteuttamiseen. Voin ostaa asunnon ilman kumppania. Ei elämää voi elää loputtomasti odottaen, että sitten kun. Vaan elämää pitää elää nyt tänään ja mennä sen mukaan eteenpäin!

Nyt olen hetken aikaan säästänyt tavoitteellisesti omaan asuntoon. Asunnon ostaminen ei ole juuri nyt ajankohtaista, mutta ajatuksissani noin parin vuoden sisään. Silloin säästössä olisi tällä säästötahdilla hyvä summa. Tällä hetkellä seurailen mielenkiinnolla asuinpaikkakuntani myytäviä asuntoja. Lenkkeillessä huomaan kohdistavani katseen aina talojen pihoihin ja hakevani niistä inspiraatiota tai miettiväni miten minä laittaisin pihaa. Vielä en tiedä millainen se minulle täydellinen koti olisi, ehkä rivitalo tai paritalo? Ehkä lohkaistaan äitini tontista pala minulle ja rakennutan siihen? Ehkä ostan mummoni talon? Nyt on ihana haaveilla ja ihana tehdä konkreettisesti asioita tämän haaveen eteen, jotta se olisi minulle tulevaisuudessa mahdollinen!

-Iida

KUVAT Pixabay

  1. StockSnap
  2. Sophkins
  3. Free-Photos
  4. Free-Photos
  5. PhotoMix company
  6. Pixel2013
  7. Mammiya

3 kommenttia

Anonymous 26.10.2021 - 22:39

Minä asun yksin kolmen lapsen kanssa omistusasunnossa. Tuloni ovat pienen pienet, mutta saan omistusasuntoon asumistukea. Asunto ja asuntolaina on mitoitettu pankin kanssa niin, että yhdistelmä on taloudellisesti järkevä ja selviän siitä ilman stressiä.

Ehkä paras tapa aloittaa onkin juuri sieltä pankista. Siellä voidaan yhdessä visioida, millainen laina olisi mahdollinen ja millaisiin summiin oma taloutesi järkevästi joustaa. Silloin tietää ja hahmottaa paremmin, mihin on varaa ja mitä se vaatii.

Omistusasunto ei valttamattä ole sen työläämpi tai arvaamattomampi huoltaa kuin vuokralla asuessakaan. Toki jos omakotitalon ostaa, voi joutua sitä öljykattilaa tai ulkomaalausta miettimään, mutta taloyhtiössä monet asiat hoituvat huoltoyhtiön kanssa, kuten mainitsit ne jo nytkin hoitavasi – soittamalla vaan.

Vastaa
Nimetön2 27.10.2021 - 13:01

Tää oli mielenkiintoinen postaus kun itselle omistusasunto on ollut haave teinistä saakka. Parikymppisenä avasin ASP-asuntosäästötili ja sitä ennen säästin siihen aikaan hyvinkin korkeakorkoiselle (4 %) säästötilille (ylioppilas- ja kesätyörahoja ym). Toki ei teininä ollut hajuakaan millaisen kämpän ja mistä ostaa, mutta sitä ei tarvitse onneksi tietää kun ASP-tiliä avaa. No, nyt keväällä haave toteutui ja sain intensiivisen säästöjakson jälkeen ostettua valoisan kaksion parvekkeella ja saunalla. Vastike ja lainanlyhennys tästä on vähemmän kuin mitä vastaavanlaisen asunnon vuokra olisi. Pankit ei myönnä niin isoa lainaa, etteikö niistä selviäisi. Toki tässä sivussa säästän myös esimerkiksi rahastoihin, jos vaikkapa korot nousevat.

Mulla on pienet tulot, minkä vuoksi tuntuu erityisen tärkeältä että ainakin koti on oma. Asuminen on tosi helppoa, kuten yllä oleva kommentoi, tosi moni juttu hoituu huoltoyhtiöön soittamalla. Omassa kämpässä saa myös tehdä mitä lystää, hankin esimerkiksi kauan haaveilemani lemmikin kyselemättä keltään eikä varmasti tule valituksia vuokrantajilta pienistä naarmuista mitä se tänne kynsii 🙂 Mullekin oli ok maksaa vuokraa useita vuosia (monta vuotta myös ulkomailla eri maissa), mutta lähinnä asuin tosi edullisesti kimppakämpissä ym. jotta pystyin samalla myös säästämään siihen omaan asuntoon. Hetken asuin paskassa pienessä pimeässä yksiössä tympeälle vuokranantajalle ja se motivoi mua aloittamaan asunnonostoprosessin, en halunnut maksaa kyseiselle VA:lle yhtään kauempaa kuin oli pakko :,D

Tsemppiä asuntounelman kanssa ja aamen tälle: ”Minä en todellakaan tarvitse kumppania tämän haaveen toteuttamiseen. Voin ostaa asunnon ilman kumppania.” – näin minäkin tein ja oon sua muutaman vuoden vanhempi, eli kaupat lyötiin kiinni about samaan aikaan kun sullakin ne tulee tapahtumaan 😉 Ja oma mielipide on se, että nimenomaan yksin on kiva se kämppä ostaa, niin varmasti saa siinä rauhassa asua. Voihan siihen asuinkumppanikin joskus tulla, mutta kaikki päätäntävalta on sulla ja jos joskus eroaisikin, niin laina ym. on mitoitettu niin että selviää yksin eikä tarvitse myydä yhteisomistuksessa olevaa asuntoa, etsiä uutta, maksella varainsiirtoveroja ja niin edelleen.

Vastaa
Anonymous 28.10.2021 - 21:33

Tosi kiinnostava ja innostava teksti, oli ilo lukea. Minusta on hienoa, miten kuvaat elämääsi itsenäisenä naisena ja miten avoimesti kerrot ajatustapasi muutoksesta ” pitää odottaa miestä”-ajatuksista ”voin tehdä mitä haluan”-asenteeseen. Et varmasti ole ainoa nainen, joka on tietoisesti tai tiedostamatta ollut tekemättä jotain, koska asia ”pitää tehdä vasta parisuhteessa”. Uskon, että tällainen pohdinta auttaa monia naisia tunnistamaan turhat rajoitukset.

Olin itse ensiasunnon omistaja yhdessä puolison kanssa. Sittemmin erosin ja nykyään omistan yksin ja ostin yksin myös sijoitusasunnon. Olen havainnut, että yksin omistamisessa on monia etuja. Voit yksin päättää oman rahankäytön ja tulojen perusteella lyhennysaikatauluista ja muusta säästämisestä, voit yksin päättää milloin on oikea aika myydä ja ostaa tai muuttaa jne.

Pankit tykkäävät pelotella tilanteella, jossa yhden aikuisen perheessä tulee sairautta ja työttömyyttä (yleensä tavoitteena on myydä vakuutuksia tunteisiin vetoamalla). Kuitenkin myös sen toisen aikuisen maksukyky voi heikentyä, jolloin oletkin vastuussa sekä kahden hengen lainasta että puolison elättämisestä. Jos puoliso ei pysy maksamaan omaa osaansa, yhteisessä lainassa joudut maksumieheksi ja samalla puoliso silti omistaa puolet. Vaikka parisuhde ajautuisi kriisiin, asunnosta pitää aina pystyä päättämään yhdessä. Et voi vapaasti myydä ja muuttaa ilman että toinen suostuu.

Minusta on upeaa, että on esimerkkejä naisista, jotka itse toteuttavat omia unelmiaan. Tytöille syötetään prinsessasatuja ja niiden mukana ajatusta, että elämä on ihanaa vasta, kun vain joku prinssi löytyy. Uskon vakaasti siihen, että kun itse toteuttaa unelmiaan, on paljon pienempi riski siihen, että sitoutuu (väärään) suhteeseen väärästä syystä. Kun toista ei tarvitse oman elämänsä toteuttamiseen, on enemmän aikaa tutustua ja varmistaa että tämä on juuri oikea juttu itselle. Puhumattakaan turhista paineista, jos suhde on väline johonkin muuhun.

Kiitos tästä kirjoituksesta Iida, olet upea nainen.

Vastaa

kommentoi postausta