Home » ensimmäinen rasvansiirto

ensimmäinen rasvansiirto

by Iida Åfeldt

image.jpeg

Olen tänään päässyt leikkauksesta kotiin. Jouduin yöpymään sairaalassa, sillä minulle tehtiin iltaleikkaus, niin kutsuttu jonon purku leikkaus. Minut oli kutsuttu sairaalalle klo 15, jota ennen tuli käydä laboratoriossa verikokeissa. Olin ollut syömättä kuusi tuntia ja juomatta kaksi, näin vältetään sitä, että ruoka nousisi ylös.

Enpä juuri joutunut odottelemaan, klo 15.40 olin leikkauspöydällä, klo 18.20 heräsin ensi kerran ja kahdeksalta illalla pääsin osastolle lepäämään. Leikkaus oli kestänyt 1 h 44 minuuttia kokonaisuudessaan.  

image.jpeg

Minulle tehtiin rasvansiirto rintoihin. Tullessani sairaalaan, minua leikkaava kirurgi Susanna Kauhanen tuli vielä juttelemaan kanssani ja piirsi kehooni erilaisia merkkejä leikkausta varten. Rinnat kun näyttävät erilaisilta seisoen kuin maaten leikkauspöydällä, jolloin viivat antavat hahmotusta. Toimenpiteessä oli tarkoitus ottaa rasvaa ensisijaisesti alavatsan alueelta. Myös vasen jalka valmisteltiin rasvansiirtoon, sillä se oli varalla, jos vatsan rasva ei riittäisi. 

Vatsan rasvakudosta peitti kuitenkin voimakas sidekudos ja rasvaa ei saatu kunnolla. Se tuli kökköinä, joita ei voisi käyttää. Vasemmasta jalasta, tarkemmin ulkoreidestä, imettiin sitten rasvaa tarvittava määrä. Rasvaa imetään ”imurilla”, jota varten imualueelle tehdään muutaman millin leikkausviilto. Itselläni löytyy kaksi viiltoa vatsasta, joita peittää haavateippi. Viillot ovat niin pienet, että ne paranevat itsestään ja teipit voi poistaa 10 päivän kuluttua. Myös vasemmassa reidessä on yksi leikkausviilto.

image.jpeg

Jaloissani on vahvat tukisukat ja vatsaani peittää tukivyö. Näitä pitää pitää kaksi viikkoa.Tukivaatteiden tarkoitus on estää mustelmien syntyä ja tukivaatteet auttavat ihoa vetäytymään rasvaimun jälkeen. Vatsassani ei ole mustelmia, siitä ei juuri rasvaa imettykään, mutta reidessä mustelmia on. Leikkauksen jälkeen reidestä vuosi runsaasti veristä nestettä, jonka takia siteitä ja vaatteita piti muutama kerta vaihtaa yön aikana.

Talteen otettu rasva on sellaisenaan käytettävää. Rintoihini tehtiin kumpaankin neljä muutaman millin viiltoa. Rasvaa laitettiin eri puolille rintoja, jonka takia viillotkin on eri puolilla. Rasva laitetaan rintaan ”helminauhana” pieninä jonoina vieri viereen. Rinnat tulee pitää lämpiminä, jotta rasva tarttuu rintaan ja toimii verisuonille kasvualustana. Minun oikea rinta on vasenta vähän pienempi. Oikeaan rintaan rasvaa saatiin siirrettyä 150 ml ja vasempaan 120 ml. Rasvasta jää usein n. 2/3 rintaan. Tärkeä tekijä on hoidolla, ylävartalolla ei saa tehdä äkkinäisiä liikkeitä. Rinnat ovat mustelmilla ja hyvin arat. Turvotus tulee laskemaan muutaman viikon aikana. 

image.jpeg

Leikkaus jännitti jonkin verran. Olin kuitenkin niin nälkäinen jo yhden aikaa, kun enää saanut juodakaan, että unohdin jännittää. Vasta leikkauspöydällä alkoi jännittää. Erityisesti se hetki, kun makaan leikkauspöydällä ja hoitajat valmistautuvat leikkaukseen, asettelevat letkuja ja antureita kehooni. Sain nukutuslääkettä suoraan suoneen. Hoitaja sanoo minulle kauniita unia ja sekös minua alkaa naurattaa ja sitten nukahdan. Herään kipuun muutaman tunnin päästä ja pyydän vettä ja lääkettä. Jatkan vielä unia ennen osastolle siirtymistä.

Olen hyvin kiitollinen. Olin koko ajan erittäin hyvissä käsissä. Susanna Kauhanen on erikoistunut rasvansiiroihin ja erittäin arvostettu plastiikkakirurgi maailmanlaajuisesti. Hänen leikkauksia tullaan seuraamaan, sillä hän on alansa edelläkävijä. Minulla on kontrollikäynti kesällä ja loppukesästä sitten toinen leikkaus. 

Leikkauksesta tullessa en nähnyt rintojani heti, sillä ne oli niin huolella topattu ja teipattu. Aamulla hoitaja tuli avaamaan teipit, sillä kirurgi oli tulossa katsomaan rintojani. Aamulla näin rintani ja toki mustelmat pelästyttivät. Rintani olivat pienet ja rasvaa voitiin siirtää vain sen verran kuin ihon pinta-ala antoi myöden. Mielestäni rintani eivät ole hurjasti suurentuneet ja tästäkin ne vielä pienevät, kun osa rasvasta lähtee ja turvotus laskee. Toki olen hieman pettynyt. Ensimmäinen leikkaus kuitenkin muodostaa hyvän pohjan seuraaville leikkauksille, jolloin rasvaa saadaan siirrettyä taas enemmän. 

Minua harmitti myös se, että en päässytkään eroon alavatsan ongelmarasvasta. Lisäksi sisäreidestä rasvaa ei ollut otettu, vaikka olin niin toivonut. Ulkoreisi on kuitenkin kirurgille helpompi ja rasva usein parempaa kuin arpisella sisäreiden iholla. Kirurgi sanoi ennen leikkausta piirrellessään merkkejä rintakehääni, että kyse on rintaleikkauksesta eikä rasvanpoistosta. Se on totta. Tarkoitus on korjata rintani, eikä poistaa kehostani rasvaa yli tarpeen. Näin myös kipuja on vähemmän. Jos rasvaa otetaan monesta kohtaa, sitä enemmän mustelmia ja kipua. Pelkäsin kipua, mutta toistaiseksi kipu on ollut siedettävää. Odotin kipua olevan enemmän, hyvä näin!

-Iida

2 kommenttia

Vierailija 18.12.2017 - 12:43

Hei Iida! Onko sinulla pysynyt rinnoissa tuo siirretty rasva? Itsellä olisi harkinnassa kyseinen toimenpide mutta jouudn sen itse kustantamaan, ja pelkään, että tulos ei ole pysyvä. Kauanko viimeisestä siirrosta on aikaa, montako niitä on tehty ja paljonko rasvaa on sulanut pois?

Vastaa
Iidaafel 20.12.2017 - 10:45

Heippa! Mulle on tehty yhteensä kolme siirtoa 2016-2017 välillä. Viimeisin oli elokuussa. Usein pysyvä tulos vaatii useamman siirron. Omalla kohdallani rasvaa on jäänyt noin puolet siirretystä määrästä, mikä on aika tyypillistä. Ja lähtötilanteeseen nähden muutosta on saatu tehtyä ja olen ihan tyytyväinen kyllä. 

Vastaa

kommentoi postausta