Ensimmäisen lomaviikon tunnelmat

1,5K

Takana on ensimmäinen kokonainen lomaviikko. Tämä ensimmäinen viikko on ollut yhtä hermojen kiristelyä.

Me molemmat olemme olleet varmasti todella väsyneitä arjen juoksuista, pitkästä keväästä ja nyt kaikki tunteet sitten purkautuu lomalla. Tämän ensimmäisen lomaviikon lapseni on ollut liimautuneena minuun. Hän on selvästi tankannut läheisyyttä pitkän varhaiskasvatuskevään päätteeksi.

Hän on nukkunut vieressäni, aivan kiinni kyljessäni. Aamun aikana hän on ehtinyt sanoa ”äiti” jo viisikymmentä kertaa. Hän toimittaa milloin mitäkin asiaa ”äiti kato tätä, äiti, äiti sä et kyllä kato kunnolla”, ”äiti tule tänne auttamaan” ja ”äiti nyt ihan oikeesti”. Mennessäni vessaan, hän huutelee ”äiti minne sinä menit” ja tulee avaamaan vessan oven. Muistutan häntä vessarauhasta aivan turhaan ja pian koirakin on lapsen kanssa tunkeutunut vessaan. Siinä olen istunut ja miettinyt, että on tämäkin, kun ei saa edes pöntöllä istua rauhassa. Päivän mittaan hän mankuu ”äiti ota syliin” ja roikkuu vaatteissani. Toisinaan hän ei jaksa kävellä, toisinaan ei osaa pukea ja toisinaan menee puhetaito. Hän kuulemma harjoittelee vauvakieltä tulevana isoveljenä.

Olemme riidelleet ruutuajasta. Lapsi tietenkin katsoisi tosi mielellään ohjelmiaan ja rajaaminen on johtanut suureen harmiin. Olemme riidelleet myös jätskin syönnistä. Sitä pitäisi saada joka välissä ja toisinaan jätskiä haetaan luvatta pakkasesta. Myös pikkulegot ovat ajaneet raivon partaalle meidät molemmat. Ja olenkin ohimennen ajatellut heivaavani ne kaikki menemään. Toisinaan rakentelut sujuu todella upeasti ja toisinaan ei sitten millään. Osat ei mene paikoilleen, ne ei pysy kunnolla ja koko ajan äidin pitäisi olla auttamassa. Sellaisena hetkenä saatetaan rikkoa omat rakennelmat, kun niin kovin suututtaa. Palikat lentelevät sinne tänne. Ja sitten tietysti suututtaa kahta kauheammin.

Menneellä viikolla hermoni ovat kiristyneet monen monta kertaa. Välillä lapasesta johtuen, välillä itsestäni johtuen ja välillä ihan ilman syytä. Lauantaina meillä oli tätini 50-vuotissyntymäpäiväjuhlat ja hiukseni ei totelleet. Asettelin niitä moneen kertaan eri tavoin kiinni ja lopulta revin pinnit aina irti. Ajattelin, ettei tästä tule yhtään mitään. Tiesin kellon olevan jo liikaa ja meidän olevan vähän myöhässä. Kiire kiristää pinnaa entisestään. Lapsikin huuteli ovella ”mitä sä oikein jumpittelet siellä, kun et jo tule”?

On ollut myös monta hyvää hetkeä.

Meillä oli todella onnistunut reissu Linnanmäelle. Lapseni oli toivonut reissua huvipuistoon jo pidemmän aikaa ja nyt se sitten viimein toteutui. Me kävimme kahdessa ilmaislaitteessa ja ihmettelimme hurjia laitteita etäämmältä. Lapseni oli aivan innoissaan omasta rohkeudestaan ja sanoi monesti ”oli kivaa, vaikka vähän jännitti”. Söimme jäätelöä, kierreranskiksia ja pelasimme narunvetoa.

Olemme käyneet useampana iltana läheisellä uimarannalla. Meillä on ollut todella hauskaa. Oikeastaan niin kivaa, ettei kotiin olisi huvittanut lähteä ollenkaan. Kerran mukana oli mummi ja kerran ystävä sekä eväät tietysti! Ostimme myös omaan pihaan pienen altaan ja parit vesipyssyt helteen selättämiseksi. Sovimme, ettei ketään päin saa ampua vesipyssyllä. Niinpä vain kastuin useamman kerran eikä auttanut kuin nauraa ja lähteä mukaan vesisotaan. Olihan hauskaa!

Teimme myös retken Hämeenlinnaan. Otimme mummin mukaan kytiin, sillä mummikin viettää kesälomaa. Silläkin reissulla oli monta hyvää hetkeä. Kiertelimme useammalla kirpputorilla ja kävimme kahvilassa. Oli myös monta huonoa hetkeä ja mietin, ettei tämä ole tosikaan. Lapseni mankui joka kirpputoripöydästä jotain. Yhdellä kirppiksellä päädyimme sitten kesken kiertelyn autoon odottamaan mummia, joka vielä jatkoi kiertelyä. Hänelle ei myöskään riittänyt, että hän sai yhden asian, vaan hän halusi heti jo jotain muuta. Onneksi tein monta todella hyvää kirppislöytöä päivän aikana, ne lohduttivat.

Sunnuntaina tilanne oli todella rauhallinen. Olimme sovussa yhdessä. Ehkä meidän piti viikon verran hakea yhdessäoloa. Sanoin lapselleni, että meillä on ollut todella hyvä päivä. Siihen lapseni sitten vastasi ”mutta eilen ei ollut”.

Ei ollut ei, mutta ei se haittaa. Kaikilla on välillä huonoja päiviä ja kaikki kiukuttelee välillä, sanoin hänelle. Siihen hän totesi ”onneksi sanottiin anteeksi”.

Katsoin lastani ihaillen. En todellakaan ole täydellinen äiti. Tälläkin viikolla olen monena päivänä surrut omaa käytöstäni, joka on ollut paikoin todella lapsellista. Olen hävennyt itseäni ja tuntenut pahaa oloa omasta toiminnastani. Olen vain ollut hetkittäin väsynyt helteeseen, nälkäkiukkuinen, kun kuumuuden takia ruoka ei oikein maistu, harmissani, kun ei ole yhtään omaa rauhaa ja ärsyyntynyt, kun tässä kuumuudessa, joku haluaa olla aivan minussa kiinni yötä myöten. Mutta ehkä olen jotain tehnyt oikein. Olen aina pyytänyt anteeksi ja kertonut mikä harmittaa. Kaikkien lapseni kiukkujenkin lomassa olen ihaillut hänen tunnetaitojaan. Tälläkin viikolla hän sanoi ”Äiti olet tyhmä, en tykkää sinusta! Minua harmittaa nyt niin paljon.” Ja saa harmittaa. Ei ole helppoa olla pian 4-vuotias. Eikä ole aina helppoa olla äitikään.

-Iida