Esittelyssä Poika ja hame -kirja

Poika ja hame (Otava, 2021) on alkuvuodesta ilmestynyt lastenkirja. Ostin sen meille heti kun kirja oli ilmestynyt. Kirjan on kirjoittanut Jani Toivola ja kuvittanut Saara Obele.

Kirja kertoo Roni nimisestä pojasta, joka asuu äitinsä kanssa kahdestaan kerrostalossa. Samassa kerrostalossa asuu myös Ronin mummi. Roni on nähnyt naisten ja tyttöjen  käyttävän hameita ja haaveilee sellaisesta itselleenkin. Roni saa äidin vanhan hameen itselleen ja hän on hameesta valtavan onnellinen ja innoissaan. Mikään ei estä Ronia pukemasta hametta kouluun, mutta vastaanotto saa hänet hämilleen.

Kirja on monin tavoin merkittävä ja siksi halusin sen ostaa meille kotiinkin. Suurin syy oli se, että samaistun kirjan perheeseen. Minä kasvatan poikaa, jonka kanssa asun kerrostalossa kahdestaan. Lisäksi meidän elämään kuuluu myös mummi, eli lapseni tärkeimmät henkilöt ovat naisia, kuten Ronilla Poika ja hame -kirjassa. Lastenkirjat ovat pullollaan ydinperheitä, joten ilahdun aina, kun kirjoissa otetaan huomioon perheiden monimuotoisuus. Tänä päivänä erilaisia perheitä on paljon ja on tärkeää nähdä niitä myös lapsille suunnatuissa kirjoissa. On kiva lukea kirjaa, jossa näyttäytyy miedän perhettä muistuttava perhe ja voimme samaistua siihen. Tämä kirja normalisoi perheiden eri muotoja.

Kirja on merkittävä myös siksi, että kirjan päähenkilönä ja aktiivisena toimijana on tummaihoinen lapsi. Lastenkirjojen kuvituksessa käytettään tyypillisesti eläimiä. Jos kirjan hahmot ovat ihmisiä, ovat ne valkoisia ihmisiä tai ainakin valkoiset ihmiset ovat aktiivisessa roolissa, jos kuvituksessa muuten näkyisi eri värisiä ihmisiä. Toki Suomessa valtaväestö on valkoista ja haluamme samaistua kirjojen hahmoihin, mutta mitä enemmän lapset näkevät moninaisuutta, sitä enemmän he tottuvat siihen, että olemme kaikki yhdenvertaisia ja samanarvoisia ulkoisista ominaisuuksista riippumatta. On todella tärkeää millaisia viestejä lapsille välittyy lasten median kautta, eli juurikin esimerkiksi lastenkirjojen kautta. Itse pyrin kiinnittämään tähän huomiota ostaessani lastenkirjoja meille kotiin. Eikä tämä koske vain ihonväriä, vaan perhemuotoja, kehitysvammaisuutta, sairauksia, eri kulttuureita, erilaisia vartaloita… moninaisuutta, sillä sitähän me olemme ja sen tulisi näkyä myös lastenmediassa. Jokainen lapsi haluaa samaistua ja löytää samaistuttavaa näkemästään ja kuulemastaan.

Poika ja hame -kirja normalisoi pojan hameen käyttöä. Äitinä olen kokenut poikien maailman aika suppeaksi ja rajatuksi. Jo pienestä alkaen on oletuksia siitä mikä on pojilta hyväksyttyä; minkä värisiä vaatteita saisi pukea, millaisia kuoseja ja millaisilla tavaroilla leikkiä. Media ja vaateteollisuus tottakai tukee tätä kuvaa, sillä vaatteet lastenosastolla ovat hyvin stereotyyppisesti jaoteltu tyttö- ja poikaoletettujen vaatteisiin. Kirja viestii, että pojat voivat käyttää hametta. Ja vielä suurempi viesti kertoo, että jokainen saa sukupuoleen katsomatta pukeutua tavalla, joka tuo hyvää mieltä. On vain vaatteita.

En ole itsekään tarjonnut pojalleni aktiivisesti mekkoa ja kynnys tehdä niin on suuri. Toki olen  ajatellut, että lapseni saa kyseisen vaatteen niin halutessaan. Haluan ehdottomasti kannustaa lastani olemaan oma itsensä ja pukeutumaan itselleen sopivalla tavalla. Silti ajatus kiusatuksi tulemisesta ja muiden asenteista pelottaa. Kuinka valaa lapseen rohkeutta olla oma itsensä, jos itse pelkää lapsen puolesta? Kun me pelkäämme, mikään ei myöskään voi muuttua. Asenteet siirtyvät eteenpäin. Mitä enemmän näemme normaalista ja yleisten normien mukaisesta poikkeavaa sisältöä, sen hyväksyvämpiä miestä tulee.

Kirja puhuttelee myös kiusaamista. Kirjassa Roni tulee kiusatuksi koulussa puettuaan hameen päälleen. Kirjassa kiusaamistilannetta ei puida, joka on ainoa ns. puute kirjassa. Aikuinen voi kuitenkin yhdessä lapsen kanssa työstää asiaa, eli kirja johdattaa hyvin teemaan. Aikuisen kanssa voi keskustella miksi Ronia kiusattiin hameen käytöstä ja mistä se voisi johtua, että hameesta kiusataan. Lisäksi voi miettiä mitä pitää tehdä, jos itseä tai ystävää kiusataan ja miten kirjan tilanne olisi voitu ratkaista. Kiusaamista voi pohtia myös kiusatun ja kiusaajan näkökulmasta. Tunnekasvatus nivoutuu aiheeseen myös hyvin ja yhdessä voi pohtia miltä Ronista tuntuu kirjan eri vaiheissa, miltä muista henkilöistä tuntuu ja mikä tunne tulee itselle kirjan lukemisesta. Minä nimittäin itkin, kun luin kirjan ensimmäistä kertaa.

Kaiken kaikkiaan todella hieno kirja ja sopii mielestäni parhaiten 5-9-vuotiaille lapsille. Tottakai kirjaa voi lukea ja selailla kuvia jo pienemmänkin kanssa, mutta uskon kirjan herättävän hienoa keskustelua isompien lasten kanssa!

-Iida