Ei siihen mennyt kuin seitsemän kuukautta, kun ikävöin raskausmahaa. Koko ajan tulee vastaan omat vuoden takaiset kuvat, joissa minulla on ihana maha. Koko ajan nään raskaana olevia ihania naisia ja lähipiiriin ja seuraamilleni henkilöille on tulossa vauvoja. Tulee sellainen olo, että minäkin haluan sen ihanan mahan takasin.
Katson omia raskauskuviani isolla haikeudella. Huh sentään, kun näytin hyvältä, niin upealta, hehkuvalta ja onnelliselta. Siis mega monta kertaa paremmalta kuin nyt. Voi, kun voisin olla raskaana! Silloin sai rauhassa piiloutua mahan taakse ja tiesi aina näyttävänsä hyvältä. Nyt on pikkusen toiset ajat.
Todellisuudessa aika todellakin kuultaa muistot hyvin nopeasti. Sillä inhosin olla raskaana! Ensiksikin mahan koko oli kaikkien asia ja usein sai kuulla sen isosta koosta, ja siitä kuinka sieltä tulisi iso poika, ehkä kaksoset. Useat ihastelivat mahaa ja sanoivat kesäkuussa, että joko kohta ja sanoin, että ei, kun vasta syyskuussa.
Minua oksetti ja oli paha olla, ajattelin, että en halua olla enää koskaan ikinä uudelleen raskaana.Kun lopulta alkoi ruoka maistua, tuntui, että mitään ei taas saanut syödä, mutta silti piti syödä ja monipuolisesti. Ärsytti, kun koko ajan piti käydä pissalla ja välillä lorahti housuun, ärsytti ummetus, jonka raskaus aiheutti, ärsytti kamala närästys ja ärsytti kuiva emätin. Hengästyin olemattomasta ja sykkeet hyppi, sydän hakkasi ja piti pitää taukoja kävellessäkin. Olin todella turvonnut ja Suomen kesään 2018 mahtui ennätysmäärä hellepäiviä.
En mahtunut mihinkään vaatteeseen.Pidin itseäni tosi pulleena ja painavana. Ja kesän kuumuudessa turvonneena ei mennyt kengät jalkaan, reidet hinkkasi toisiaan, kainalot valuivat hikeä ja naama! Siis en todella voinut tuntea sitä hehkua, mistä puhutaan. Ja neuvolaa ja lääkäriä oli koko ajan. Sinne, kun lyllersi, niin ei tarvinnut muuta miettiä. Ihan loppumetreillä alkoi sitten se ”joko” -kysely, johon siis paloi aivan totaallisesti pinna ja olin todella kireä hermoraunio.
Se ei todellakaan ollut niin ihanaa, kuin mitä siitä nyt ajattelen. Silloin nauroin Anna-Leena Härkösen sitaatille: ”Jos raskaus on naisen elämän parasta aikaa, niin herää kysymys. Minkälaista paskaa heidän elämänsä sitten yleensä on?” Eipä kukaan voinut osuvammin sanoa. Ihmiset sanoivat, että nauti nyt tuosta raskaudesta vielä, kun voit. Ja kyllä ärsytti. En nauttinut sitten yhtään. Olisin halunnut sen menevän nopeasti ja saavani pian vauvan omakseni. Nyt tekisi itse mieli sanoa se aivan jokaiselle raskaana olevalle naiselle. Nauti vielä, kun voit.
Se on elämän parasta aikaa ja silloin on kaunis ja hehkuva. Ja silloin todellakin kannattaa nauttia, sillä vauvan kanssa nautinnot voi olla jotain muuta. Revenneestä ja roikkuvasta mahastakaan ei nauti, kuten pyöreästä. Sitä jopa saattaa toivoa, että olisipa vauva vielä mahassa ja saisipa palata siihen aikaan edes hetkeksi. Ja se ihana maha antoi kaiken anteeksi.
Jos joskus saan mahdollisuuden olla raskaana toistamiseen, lupaan nauttia siitä ja ajatella joka päivä olevani upeinta ikinä. Sillä sitä se todella oli! Ja on ihana katsoa niitä kuvia ja todeta se. Se oli upeaa.
-Iida
LUE MYÖS NÄMÄ
kaikki mitä en tiennyt raskaudesta
KUVAT / Liisi Järveläinen
8 kommenttia
Ihana ja tsemppaava teksti! T. Elokuuksi esikoistaan odottava ja vaivoihinsa kyllästynyt tuleva äiti!
Voi kiitos! Ihana kuulla ja voimia <3
Kiitos Iida kirjoituksestasi. Otsikko sai minut ahmimaan tekstin, että miksi ihmeessä kukaan haluaa raskausmahansa takaisin 😀 Mutta tulihan se totuus sieltä, eli samat tuskat, joita minäkin tällä hetkellä mahani kanssa koen. Minulla on laskettu aika esikoiselleni tämän vuoden syyskuussa ja olen monta kertaa miettinyt,missä se hemmetin hehku viipyy ja koska alan tästä mahasta nauttimaan. Olen myös ihmetellyt juurikin otsikkoasi, miten kukaan voi ikinä sanoa, että kaipaa vauvamahaa takaisin. Ehkä ymmärrän sitten, kun en ole enää raskaana 😀 Minulla on raskausmahani kanssa vastaavia tuntemuksia, kuin sinullakin on ollut. Jännityksellä nyt odotan, minkälainen turvottava hellekesä sitä vielä onkaan edessä.
Kiitos! Hemmetti se aika oli kauheaa silloin sitä eläessä ja näin sitä vaan alkaa kaivata <3
Tää teksti oli ihana! Just tänään taas tuskailin että miten ihmeessä kukaan voi nauttia raskaudesta, kun ensin oksennat 10 viikkoa ja heti perään alkaa ennenaikaiset supistelut ja selkäkivut. Että hyvin mielenkiinnolla odottaa sitä viimeistä kolmannesta… Mutta toisaalta on tää kieltämättä myös kivaa ja jännittävää aikaa! Meille tuskin tulee enempää kuin yksi lapsi, joten ehkä sitä nyt vaan koittaa ottaa kaiken irti. Kerrankin saa ihastella kasvavaa mahaa ja olla siitä ylpeä, eikä vaan koittaa piilotella niitä vatsamakkaroita 😀
Hei ihanaa, kiito paljon! Ja todellakin yritä ottaa kaikki irti ihanasta ja ihmeellisestä raskaudesta, onnea <3
Kiva teksti, ja juuri samanlaisia tuntemuksia minulla oli viime kesänä.(Minulla oli laskettu aika syyskuun lopussa,mutta synnytys käynnistyi siitä kolmisen viikkoa aiemmin.) Lisäten vielä noihin tuntemuksiin jatkuvat supistelut huhti-toukokuulta lähtien, liikkumiskielto,pelko siitä että synnytys käynnistyy liian aikaisin ja nopeasti, sillä minulla oli etinen istukka tässä raskaudessa. Ennanaikasuuden uhka ja pelko synnytyksen käynnistymisestä leimasi raskautta keväältä lähtien. Siltikin joskus on ikävä raskautta, raskaana olemista ja sitä raskausvatsaa! 😀 Toisaalta on tuntunut ihanalta kun on pystynyt liikkumaan, nauttimaan talvisista ja keväisistä keleistä, kun raskaana ollessa se ei ollut mahdollista supistusten takia.
Kiitos kommentista! Ja totta, ennenaikaisuus varmasti tuo aivan erilaista huolta, eikä se raskaus varmasti ole samalla tapaa nautittavaa. En toki itse voi tietää miltä sinusta on voinutkaan tuntua! Tuntuu, että huolta on ns. normalissakin raskaudessa.