Moni on tässä raskauden aikana kysynyt, pelottako minua, jännittääkö minua tai hirvittääkö, ettei kohta ole omaa aikaa. Joitakin kuukausia sitten ei todellakaan hirvittänyt, pelottanut tai jännittänyt. Ajattelin, että aikaa on vielä niin paljon, ettei tässä ole mitään hätää. En osannut sellaista edes ajatella, kun koko vauva tuntui niin kaukaiselta. Nyt se hätä on iskenyt, kun aika on aika lopussa. On tullut pieni paniikki.
Olen ladannut kalenterin täyteen kaikkea. Olen ajatellut elää varastoon, tehdä kaikkea mahdollista vielä viimeistä kertaa yksin. Joka päivä tulee mietittyä, että onkohan tämä nyt viimeinen kerta, kun syön täällä lounasta yksin tai onkohan tämä nyt viimeinen kerta, kun matkustan junassa ilman rattaita.
On alkanut pelottaa ja jännittämään. Koska sitä ei todellakaan tiedä mitä tuleman pitää. Ja näin juuri ihastuneena myös huollettaa tietysti tapailun ja treffien jatkuminen. Onko sitä sitten vain maitokone, joka vaihtaa vaippoja? Siinä ei auta, että muut kertovat vauvan muuttavan kaiken, elämän saavan uuden merkityksen ja elämän vasta alkavan siitä hetkestä, että se kaikki on niin ihanaa. On vaikea uskoa, koska sitä ei ole itse kokenut. Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki päättyy, ettei mikään voi olla enää samalla tavalla. Miten helppoa onkaan ollut tähän asti, on vain pitänyt miettiä itseään! Ja sitäkään kun ei tiedä millainen vauva tulee, sen mukaanhan sitä mennään ja suunnitellaan omaa elämää.
Toki tiedän, että pelko ja paniikki on normaalia ja todellisuudessa vain tunne siinä missä muutkin tunteet. Ja toki oikeasti uskon siihen, että vauvan kanssa pystyy tekemään monenlaista. Ehkä ei heti ensimmäisinä viikoina, mutta toki se myöhemmin on vain itsestä kiinni jääkö kotiin vai lähteekö vauvan kanssa asioille ja kyläilemään. Tosi paljon on siis omissa käsissä loppuuko elämä vai jatkuuko yhdessä vauvan kanssa. Ja ennen kaikkea oma ajattelu on isossa osassa. Jos asenne on se, ettei koskaan pääse mihinkään niin vaikeaa varmasti tulee. Hyvällä asenteella varmasti pärjää ja osaa järjestellä asioita niin, että välillä pääsee myös itse jonnekin yksin ja toisaalta ei tee ongelmaa vauvan kanssa yhdessä liikkumisesta.
Eiköhän minullakin siis ole joskus omaa aikaa. Varmasti välillä vauvan saa hoitoon tai jonkun hoitamaan vauvaa. Monet asiat on sitten ihan oikeasti järjesteltävissä tilanteen mukaan. Tottakai elämä jollain tapaa muuttuu ja se on fakta, muttei se tarkoita, että koko oma hekilöhkohtainen elämä tässä loppuisi. Varmasti alkuun on vain minä ja vauva. Totuttelemme yhteiseen elämään, jonka jälkeen voi olla muutakin elämää. Ja onkin todella tärkeää pitää myös siitä omasta ajasta ja omasta elämästä huolta. Itseään ei saa unohtaa, sillä voidessaan itse hyvin, jaksaa myös paremmin vauvan kanssa.
-Iida
KUVAT // Saranda
8 kommenttia
Hyvin se varmasti menee! <3 Ei kannata omasta ajastakaan liikaa stressata, kyllä se sieltä pikkuhiljaa tulee 🙂 Vauvan kanssa asiat ottaa aikansa, mutta vähitellen sille uudelle arjelle ja omalle äitiydelle alkaa löytyä raamit.
Kiitos kommentista, niinhän se varmasti menee, pikkuhiljaa sitten <3
Kun olin raskaana, entinen naapuri tokaisi ”Nyt sä et varmaan käy enää missään.” Oli melko hämmentävää. Vaikka vauva-ajan tuntuukin, että ei ole muuta elämää niin ei huolta. Pian tulee huomaamaan, että on paljon muutakin sisältöä kun vaipparalli kotona. Itse en ole elänyt ja kokenut koskaan niin paljon asioita kun ennen lasta. Ennen en käynyt keikoilla, tapahtumissa, järjestänyt kutsuja, nähnyt usein kavereita, mutta nyt sitä vasta on juossutkin peräsuoli pitkällä missä milloinkin joko lapsen kanssa tai yksin. Liekö entinen naapurini sitten tarkoittanut baarielämää. Kas kun en ennen raskauttakaan sitä harrastanut.
Ihana kommentti, kiitos! Varmasti vauvan mukana myös kokemukset laajenevat.
Ja sama täällä, baarielämän menetys ei kyllä haittaa, sitä ei juuri ollut tätä enenkään!
Juuri noin. Jos on ollut ”menevä” ilman vauvaa, niin on sitä melko varmasti myös vauvan kanssa. 😀 Kunhan ei kiirehdi ja luule, että kaiken pitäisi heti olla taas normaalia. Itse yllätyin ja säikähdinkin kovasti parin ekan viikon ”baby bluesia”, eli kun raskaushormonit ja imetyshormonit heittää kuperkeikkaa ja olo oli ainakin mulla ihan härö. Eri äideillä ilmenee toki erilailla, mutta tää hormonimyrsky on syytä pitää mielessä, ettei luule, että tällanen mä nyt sitten olen ikuisesti! 😀
Paljon voimia loppuraskauteen ja synnytykseen sekä tietysti onnea äitiydestä!
Kiitos, ihana kommentti! Luulen, että liikutaankin vauvan kanssa mutta toi on hyvä muistaa, että se ottaa aikaa ja sitä ei tarvitse säikähtää <3
Mulle on ystävät sanoneet että olen sama ihminen kuin ennenkin, toki vauva kulkee usein mukana mutta noin muuten. Riippuu tietysti ihmisestä ja vauvasta, mutta varmasti on mahdollista jatkaa tapailua vauvan synnyttyä. 🙂 En nyt muista missä asut, mutta ainakin Tampereella oma aika on vauvankin kanssa helppo järjestää, täällä saa kotipalvelusta työntekijän lasta hoitamaan edullisesti ja jopa ilmaiseksi jos on tarvetta. Mä olen itse ilman pyytänyt lastenhoitoapua että olen saanut vaikka nukkua päiväunia tai käydä urheilemassa. Mä en ole yleensä koskaan kotona koko päivää, vaan käydään vauvan kanssa kahvittelemassa ystävien kanssa, vauvatreffeillä, kerhoissa, shoppailemassa jne. Mun kokemuksen mukaan pieni vauva kulkee melko helposti menossa mukana. Tsemppiä loppuraskauteen! <3
Kiitos, kiva kuulla sun kokemuksia! Mulla on on neksi jo tulossa kotipalvelusta hoitoja kerran viikkoon! Mahtava juttu 🙂