Ihan hyvää ei ole hyvää, vaikka pitäisi

Menneellä viikolla olin useamman ystävän kanssa lounaalla ja kahvilla, oli yhden ystävän 30-vuotissynttärit, oli yhden ystävän babyshowerit ja luonani kävi aamupalavieraita. Näin myös yllättävissä paikoissa vanhan lukiokaverini ja toisen ystävän, joiden kanssa ei oltu vuosiin nähty. Viikkon sattui poikkeuksellisen paljon kohtaamisia ja monta vastausta kysymykseen ”Mitä kuuluu”.

Ja kaikki ne kerrat, kun vastasin ”ihan hyvää” tai ” hyvää” saivat minut nyt miettimään asiaa.

Useinhan kuulumiset kuuluu kysyä ja tilanteesta riippuen usein miettii, että onko kohtaamistilanteessa aikaa oikeille kuulumisten läpikäynnille vai vastaako vain perinteiseen suomailaiseen tapaan tiivisti ja lyhyesti, että ihan hyvää. Vastaan usein ihan hyvää ja se useinkin tarkoittaa kohdallani sitä, että minulla menee hyvin, sillä tavoin arkisesti, arkisen hyvin. Se tarkoittaa, ettei minulla ole mullistavaa kerrottavaa, en ole alkanut seurustella, kukaan ei ole murtanut raajojaan, en ole päättänyt irtisanoitua tai en ole muuttanut. Se tarkoittaa, että kaikki on ennallaan, ihan tavallisesti.

Monesti kuitenkin ”ihan hyvää” tuntuu laimealta. Se tuntuu nopealta heitolta, joka ei juuri kerro mitään. Se kuulostaa siltä, että voisi sitä paremminkin mennä. Miksi sitä oikein lisää hyvän eteen sanan ihan? Miksi ei voi sanoa, että kuuluu hyvää? Koska silloin pitäisi kuulua, jotain todella upeaa ja superhyvää. Siltä ainakin minusta tuntuu.

Tavallisuus ei jotenkin tunnu riittävän hyvään, vaan se saa laimean liitteen sanasta ”ihan”. Minusta tuntuu, että hyvään tarvitaan jotain enemmän. Mutta elämä on toisaalta arkea ja arki on hyvää. Arki, eli tavalliset päivät ovat onnellisia. Hyvää on se, että kaikki on hyvin. Hyvää on se, että elämässä on ihmisiä, jotka kysyvät kuulumisiani. Mitä vielä?

Elämään mahtuu kyllä niitä superhetkiä, muttei ne ole koko ajan se tavoiteltava taso. Ja jos vain niinä hetkinä kuuluu todella hyvää, niin siinä asettaa aika kovat kriteerit omalle onnellisuudelleen. Koska voi edes voi sanoa, että kuuluu hyvää siinä tapauksessa? Harvoin.

Ihan hyvä on myös sellainen ilmaus, ettei aina uskota sen tarkoittavan hyvää. Siinä on pieni negatiivinen kaiku. Itsekin alan epäillä sen kuullessani, että kuuluukohan sen sanojalle nyt ihan oikeasti hyvää. Jätänpä itse vastedes täytesanan pois ja käytän muista ilmaisuja. En halua, että hyvä kokee kohdallani inflaation. Minulle kuuluu hyvää, ei ihan hyvää, muuten hyvän saavuttaminen tuntuu mahdottomalta.

Ja minulle ihan oikeasti kuuluu hyvää. On kuulunut pitkään. Eikä tavallisuus ole vähäteltävä asia. Silloin kun todella kuuluu huonoa kaipaisi sitä ihan hyvää arkeaan.  Silloin tajuaa, että sehän oli oikeasti hyvää. Riittävän hyvää. Ihan hyvää on riittävää hyvään, se on hyvää. Ja minulle kuuluu hyvää, vaikka en aina muista edellistä päivää tai edellistä viikkoa. Voi olla, että viime viikolla kuului huonoa, mutta olen sen jo ehtinyt unohtaa. Koska oikeasti kuuluu hyvää ja ne huonot kuulumiset ovat huonot yöunet tai sotku. Ei niitä muista suuressa kuvassa, koska suuressa kuvassa minulla on kaikki niin hyvin. Se on enemmän kuin hyvin.

Minusta on ihanaa saada viettää päiviäni miettien päiväunia ja ruokailuja, tuskailla kauppareissuilla  mitä sitä söisi huomenna ja istua hiekkalaatikolla taputtaen kakkua. Minulla on ihanan ikäinen pieni poika, joka täyttää sydämeni onnella. Hänen katsominen saa minut aina hymyilemään. Minulla ei ole suuria murheita, mutta päivittäin on suuria iloja. Suurin murheeni on töihin palaaminen, vaikkei sekään ole oikeasti mikään suuri murhe, joka vetäisi päivittäin alakuloon. Tiedän, että kun se koittaa, niin olen valmis ja luottavainen, että kaikki menee hyvin. Nyt minua innostaa tulevat 1-vuotissynttärit ja niitä minulle kuuluu varmasti seuraavat viikot.

-Iida

Kuvat // Charlotta