Home » käyttöoikeusmerkki

käyttöoikeusmerkki

by Iida Åfeldt

Onko teistä joku kuullut käyttöoikeusmerkistä? Täytyy myöntää, etten koskaan ollut kuullut ennen kuin viimeisellä uimahalli kerrallani.

Menin uimahallin saunaan, jossa oli valmiiksi jo väkeä. Lauteilla istui useampi nainen, yksi vanhempi nainen oli saunassa uimapuvussa. Istuin uimapukua pitävän naisen viereen. Saunassa käytiin keskustelua ja yritin kovasti päästä kiinni keskustelun aiheesta. Ymmärsin pian, että naiset keskustelivat rintasyövästä ja uimapuvun käytöstä saunassa. Naiset poistuivat vähitellen ja lopulta jäljellä oli vain minä ja vanhempi nainen uimapuvussa. Kysyin kohteliaasti naiselta uimapuvusta. Hän kertoi selvinneensä rintasyövästä ja pitävänsä uimapukua saunassa sen vuoksi.

Nainen esitteli nauhaan ommeltua merkkiä, joka hänellä oli ranteessa. Hän kertoi, että merkin käyttäjät on oikeutettuja käyttämään uima-asua sauna- ja suihkutiloissa yhtenään. Hän ei kokenut miellyttäväksi esitella kehoaan muille ja koki olonsa turvalliseksi uimapuku päällä. Hän kertoi itkeneensä monet kerrat uimahallin saunassa, koska moni ihminen tulee töykeästi sanomaan, että uimapuvun käyttö on kiellettyä. Tästä hän oli soittanut syöpäjärjestöön ja viimein uimahallin seinään oli saatu kyltit, jossa kerrotaan merkin käyttäjillä olevan oikeus pitää uima-asua saunassa.

Minä kiinnostuin aiheesta valtavasti. En ollut koskaan kuullut, että erityisluvalla uimapukua saisi pitää saunassa. Vanhempi nainen kertoi omasta muuttuneesta kehosta, jonka mielummin pitää itsellään. Minä kerroin hänelle, että minulla on rintojen kehityshäiriö ja esittelin hänelle uimahallin saunassa rintojani ja rasvanottokohtiani. Hän ei ollut sellaisesta kuullut ennen.

Otin selvää käyttöoikeusmerkistä ja sellaisen saa erityisluvalla itselleen. Rintasyöpää sairastavat tai sairastaneet saavat merkin ilmaisesti syöpäjärjestöistä, myös sukupuolenkorjausprosessia läpikäyvillä ihmisillä on halutessaan oikeus merkkiin, mutta niin myös muut painavat syyt, joihin on perustelunsa. Kysyin asiaa ja myös rintojen kehityshäiriön vuoksi merkki on mahdollista saada. Joistakin uimahalleista voi ostaa niitä, mutta netistä tilaaminenkin on mahdollista. Merkin voi kiinnittää uima-asuun tai miksei erilliseen nauhaan, jonka voi sitoa ranteeseen, jos vaihtaa usein uima-asuaan.

Kiinnostuin merkistä, sillä tiedän valtavan monia ihmisiä, jotka eivät kehtaa rintojen tai kehonsa vuoksi mennä uimahalliin. Ja uiminen on mitä parasta liikuntaa. Ja on ikävää, että häpeä ja epävarmuus omasta kehosta estää menemisen uimahalliin, jossa on oltava alasti muiden edessä. Olen itsekin ollut menemättä, tai jos olen mennyt, niin en ole mennyt suihkuun tai saunaan. Pukenut uimapuvun suoraan pukuhuoneessa pyyhkeen kanssa mahdollisimman hankalasti. Julkisissa saunoissa olen istunut niin kippurassa, ettei kukaan nää yhtään mitään. En itse koe tällä hetkellä tarvetta merkille, mutta voi kun minulla olisi sellainen ollut teinivuosina! Miten olisinkaan pelastunut monelta koulun uimahalliruissun tuomalta häpeältä.

Luin keskustelupalstoja merkkiä googlaillessani ja moni piti ihmeellisenä, että syöpää sairastanut ei kehtaa olla alasti saunassa, ketä ne arvet kiinnostaa ja eikö ole hienoa, että on juurikin niin erilaisia ja kauniita ihmiskehoja. Ja tässä on taas sellainen asia, että mitä se muille kuuluu, ei tarvitse näyttää rintojaan julkisesti. Ei tarvitse hyväksyä tai pitää rinnoistaan, mutta se ei saisi estää menemästä uimahalliin, jonka vuoksi merkki on loista juttu!

kayttooikeusmerkki.jpg

 

5 kommenttia

JanikaHa 4.10.2016 - 06:33

Mielenkiintoista. Olen nähnyt tuon merkin ja miettinyt, että ketkä sitä sitten saa käyttää. Mulla on myös rintojen kehityshäiriö ja olen menossa ensi kuussa (HUI!) plastiikkakirugin juttusille sairaalaan (sai terveyskeskuksesta lähetteen). Minä kieltäydyin yläasteella kokonaan uinnista, juurikin näiden rintojen takia. E voinut kuvitellakkaan että olisin kavereille näyttänyt rintojani. Olin koulukiusattu muutenkin ja tuntui että en vaan kestäisi enempää.

Vastaa
Iidaafel 4.10.2016 - 14:08

Kiitos sulle kommentistasi! Toivon niin paljon hyvää sulle plastiikkakirurgin tapaamiseen! 

Juuri tuon kertomasi vuoksi olisi hienoa, jos tieto tälläisestä merkistä olisi laajemmin esillä. Itselläni oli juuri yläasteella uimisen suhteen samat ongelmat! 

ihanaa syksyä!

Vastaa
Sitäsaahokea 14.10.2017 - 11:20

Se on sukupuolenkorjaamista. Ei vaihtamista. Erittäin rumasti sanottu ja suosittelisin ottamaan asiasta selvää, vaikka tuskin tietoisesti käytetty sanavalinta.

Vastaa
Ohoh 17.4.2018 - 12:01

Onhan se nyt, herranjesta, vähän eri asia, jos syöpäpotilas saa tuollaisen merkin, kuin joku pinnallinen hempukka! Kandee kattoo peiliin ja vähän miettiä.

Vastaa
Iidaafel 17.4.2018 - 13:24

Tubulaarisilla rinnoilla ei ole osaa pinnallisuuden kanssa. Kyse on häiriöstä, johon on oikeutettu saamaan tukea. Toki se voi monen olla vaikeaa ymmärtää, joilla ei ole mitään kosketuspintaa aiheeseen.

Vastaa

kommentoi postausta