ylitsevuotava onnellisuus kävelylenkillä

Aivan mieletön olo. Olen kävelylenkillä ja rakastan kaikkea. Kaikkialla on niin kaunista ja ihanaa. Ja voi vitsi miten hyvin ja oikein kaikki on. Tässä juuri nyt, näin pitääkin olla. Kävelen keskellä peltoa ja vastaantulijoita ei ole. Koko kehon vallannut ylionnellinen ja ylirakastava tunne on lähes sama kuin aina Töölönlahdella kävellessä, ellei jopa parempi.

Asuessani Töölössä, lähdin Töölönlahdelle kävelemään ja koko kehon valtasi suuri hyvän olon tunne. Sen tunteen takia jaksoin kiertää sitä lahtea aika montaa kertaa kyllästymättä sen maisemiin. Olin nimittäin aina haaveillut Töölössä asumisesta ja siellä käveleminen muistutti siitä, että haaveet toteutuu kyllä. Nyt ihanassa lokakuun kirpeydessä ja auringonlaskua katsoessa on aivan sama tunne. Paikka vain on eri, mutta paikka tuntuu oikealta, oikeammalta kuin Töölö. Kaikella on aikansa ja sillä oli aika elämässäni. Nyt lenkilläni ei ole ainoatakaan vastaantulijaa, saan tanssia ja laulaa auringon laskiessa ilman kenenkään tullessa takana tai edessä.

Otan puhelimella kuvia, mutta petyn. Puhelimen kuva ei ole yhtään niin kaunis kuin maisema oikeasti. Minun silmilläni katsoessa kaikki on vain monin verroin kauniimpia. Hymähtelen itselleni ja sille sisältäni kumpuavalle tunteelle. Viikonlopun ärsytyksestä ei ole merkkiäkään, mitä sitten, että tuli syötyä muutama ylimääräinen keksi!

Tajuan, että sillä ei ole oikeastaan väliä missä kävelen ja mitkä maisemat ovat vaan hyvänolon tunne tulee siitä liikunnasta. Se, että liikkuu, vaikuttaa terapeuttisesti mieleen. Kyse ei ole Töölöstä tai auringonlaskusta vaan hormoneista. Mieliala kohoaa välittömättömästi, sillä liikunta kasvattaa mielialahormonin määrää. Liikunnan on todettu tutkitusti kohentavan mielialaa ja olevan parasta itsehoitoa alakuloon tai masennukseen.Voi kun voisin kaikille kertoa, miten hyvältä tuntuu, kun lähtee liikkeelle! Kuntosalilta lähden aina hyvällä mielellä, joskus ajattelen lähtiessä, että minulla on kyllä mahtava peppu tai olen kyllä niin hyvännäköinen. Hihittelen sitten itselleni ja hymyilen koko päivän kuin joku hölmö.

Aina en ole kyllä tykännyt liikkua. Inhosin niitä liikuntaintoilijoita, jotka hehkuttivat sitä hyvää fiilistä. Ajattelin, että pitäkööt fiiliksensä, ei se kaikkien kohdalla vain ole noin. Koin liikkumisen vain niin vastenmielisenä, sillä en tiennyt mikä olisi se laji, joka toisi minulle sitä hyvää mieltä. Nyt sitten olen yksi niistä intoilijoista ja ärsytän varmasti monia lähipiirissä. Tosin ei minusta edelleenkään aina ole kiva mennä salille, mutta siellä tunne muuttuu. Jos nyt todella on sellainen fiilis, että ei mitään liikuntaa kiitos, niin sitten voin ihan hyvin maata sohvalla.

Mutta nyt minulla on kävelylenkkini jälkeen niin ylitsevuotava onnellisuus olo, että rakastan kaikkia, olen kiitollinen kaikesta ja uskon loputtomaan hyvään ja haluaisin kertoa tästä kaikille ja kehottaa etsimään sen liikkumismuodon, joka sinulle voisi tarjota tämän saman tunteen.

-Iida