Home » Kiitos ja ihanaa vappua!

Kiitos ja ihanaa vappua!

by Iida Åfeldt

Todellisuudessa olisin halunnut julkaista kuvat ihanista nallepaahtoleivistäni, muttei se tuntunut hyvältä, vaikka vappu onkin. Paahtoleivät saavat siis odottaa. Edes minä en pytynyt siihen edellisen postaukseni jälkeen, jota oltiin kahdessa päivässä luettu yli 10 000 kertaa. Ihan mahtavaa ja kiitos siitä teille jokaiselle.

Olen oikeastaan kuvitellut olevani tämän sinkkuuteni kanssa vähän yksin, sillä ystäväpiirissäni on tasan yksi sinkku, minä. Eipä siis ole pahemmin ketään, joka samaistuu ja osoittaa empatiaansa, kun suren milloin kenenkin perään ja mietin mitä mihinkin viestiin pitää vastata. Joten kaikkien kommenttejen ja viestin myötä huomasin, että ihanaa, tämähän on normaalia! Monella on samankaltaisia kokemuksia, joita kaikki kommentit ja saamani viestit todistetusti osoittavat.

Muutamia kommentteja tuli myös tekstissä esiintyneiltä miehiltä, jotka olivat tunnistaneet itsensä. Yksi ihmetteli, miksi hänen nimensä oli Mikko, toinen kiitteli miten kauniisti olin hänestä kirjoittanut ja kolmannesta teksti oli aivan loistava ja hyvin kirjoitettu, jota hän jaksoi nauraa koko aamun. Aamukahvitkin meinasivat purskahtaa tyttöystävän päälle aamupalapöydässä.

Sinkkumatkani jatkuu muutamista treffipyynnöistä huolimatta. Paahtoleipäkuvat julkaisen varmaankin huomenna, koska ne oli niin söpöjä ja blogini on edelleen ruokaan, painon kanssa kamppailuun ja tisseihin liittyvä blogi tämän hetken sinkkuudestani huolimatta.

Ihanaa vappua kaikille!

-Iida

NuXjtVS.jpg

 

kommentoi postausta