Taisi olla maaliskuun alkua, kun kohtasin ensi kertaa KonMarin. Se tuli vastaan niin Facebookissa kuin Instagramissa, blogeissa ja lehdissä. Minulla ei ollut käsitystäkään mikä on KonMari, mutta päätin haluta sen itselleni. Se oli tullut jo ärsyttävän monta kertaa vastaani ja halusin hurjan paljon tietää mistä some kohisee nyt näin paljon.
Lähdin ostamaan kirjaa. Ravasin kirjakaupasta toiseen, mutta se oli kaikkialta loppuunmyyty. Aloin jo suuttua, haluan kirjan ja heti. En jaksaisi odottaa nettitilausta, kun olin jo päättänyt saada kirjan käteeni kyseisenä iltana. Viimeiseksi menin kokeilemaan onneani Akateemiseen kirjakauppaan, jossa kirjaa oli runsaasti, olihan se yli 10 euroa kalliimpi kuin muualla. Ostin kirjan ja pyöräilin kotiin hyvin tyytyväisenä.
Katselin kirjaa kotona, siin pinkki siivouskirja! Ei voisi enää enempää naisille olla suunnattu. Ilmankos moni nainen sai tämän naistenpäivänä lahjaksi. Ja mikä KonMAri, eihän se nyt ole kirjan nimi, liekö ruotsia vai olisi kirjailijan tavoin japanilainen? Kirjaa lukiessa paljastuu KonMarin olevan kirjailijan lempinimi, joka muodostuu hänen etu- ja sukunimestään. Marie Kondo nimesi myös kehittämänsä siivousmenetelmän KonMariksi, josta kirjassa on kysymys, siivouksesta mullistavalla menetelmällä. Ja voin sanoa, että en ole koskaan halunnut siivota niin paljoa kuin tämän kirjan luettuani.
Lukiessa kirjoitin muutamia asioita ylös, jotka vaikuttivat minuun jollain tavoin lukiessa:
- Meidän tulisi valita tavarat, jotka haluamme pitää, eikä niitä, joista haluamme päästä eroon.
- Voitko väittää rakkaaksi esinettä, jonka olet työntänyt niin syvälle kaappiin, että olet unohtanut sen olemassaolon?
- Onko sinusta hauskaa omistaa asusteita, joita et ikinä välitä käyttää?
- Luopuminen on vaikeaa, uskalla päästää irti.
- Kiitä tavaroitasi siitä, että ne ovat joskus tuottaneet sinulle iloa ja saavat nyt jatkaa matkaa ”kiitos, että tuotit iloa minulle, kun ostin sinut, kiitos, että opetit minulle mikä ei pue minua”.
- Säilytä tavaroita, jotka tuovat sinulle puhdasta iloa, silloin kotiisi jää vain ne tavarat, joista pidät oikeasti, kotisi ilmapiiri, sisäilma ja sinä itse muutut.
- Järjestäessä etene seuraavassa järjestyksessä: vaatteet, kirjat, paperit, sekalaiset ja viimeiseksi tunteita herättävät esineet.
- Käytä yövaatteena jotain naisellista.
- Kenkälaatikko on paras säilytyslaatikko.
- Vanhemmista on ahdistavaa katsoa mitä lapsi heittää pois. Erityisesti heidän antamaansa. Älä anna heidän katsoa kun siivoat.
Ajattelin alkuun, että ei minulla ole mitään ylimääräistä, kotini on siisti. Kirjan edetessä ajatus muuttui. Minulla on hirveästi ylimääräistä tavaraa ja erittäin paljon sellaista, josta en aidosti pidä, paljon saatuja tavaroita tai lahjoja. Moni esine, josta olen joskus pitänyt, ei vain enää tunnu omalta. Kun kodissa on paikoillaan vain ne tavarat, joista todella pidät elämä mullistuu. Uskon tähän kirjan lupaukseen. Joka aamu katson pursuavaan vaatekaappiini ja sanon, ettei minulla ole mitään päälle puettavaa, ei yhtään vaatteita. Kun karsin vaatteet ja vaatekaapissani on vain ne yksilöt, joista pidän, minulla on yhtäkkiä todella miellyttäviä vaatteita ja jokapäivälle. Suosittelen!
-Iida
3 kommenttia
Ah, rakastan tuota kirjaa! <3
Aivan ihana kirja, rakastuin myös!
Vaikka onkin vanha julkaisu niin tuli vastaan ja katsoin että pakko kommentoida ? kotini on näennäisesti minimalistinen, en voi sietää pöydillä lojuvia tavaroita vaikka se olisi samana päivänä saapunut lasku tai deodorantti jota käytän päivittäin (tosin hyvin usein arkena juuri nämä tavarat lojuvat esillä koska lapsiperhearjessa on ollut pakko löysätä omia mieltymyksiä, aika ei vain riitä). Olen hyvin visuaalinen ihminen ja näkyvät tavararöykkiöt ahdistaa. Kaapit sen sijaan ovat aivan täynnä kaikkea roinasta muistoesineisiin. Olen säästänyt esim. vanhoja kalentereita, leffalippuja, konserttilippuja, matkalippuja, pieniä muistoesineitä matkalta. Syynä tälle on ainoastaan se että koen suurta iloa kun esim. 5-10 vuoden päästä törmään näihin muistoesineisiin uudelleen ja kerron miehelle että täältä löytyi tämäkin konserttilippu ikimuistoisesta konsertista. Löysin mummini kalenterin kerran (hän menehtyi kun olin vasta vauva) ja kalenterin lukeminen oli kuin olisin päässyt tuntemaan hänen elämäänsä. Tosin voi olla etteivät omat mahdolliset lapsenlapseni koskaan ajattele näin.. siinäpä on itselläni ollut pähkinä purtavana kun en voi täyttää koko asuntoa muistoesineillä (joita kertyy jatkuvasti lisää), saatikka kaapeilla yms joihin nämä tavaramäärät mahtuisivat. Toki tässäkin kohtuus olisi varmasti avainasemassa ja sen pohjalta voisi karsia, esim häämatkan tms tärkeän tapahtuman muistoja voisi säilyttää muttei jokaista leffalippua jokaisesta katsotusta leffasta. Ja mielestäni saattaa olla helpompi heittää jokin tuollainen tavara heti pois kuin esim. 5 vuoden jälkeen kun on sitä säilyttänyt koko tuon ajan. En tiedä ovatko muut tällaisia, mutta tosiaan itse säilytän tavaroita vaikka tiedän etten kurkista niihin ehkä 5-10 vuoteen. Kuten ei valokuviakaan tule katsottua usein, siellä ne kuitenkin vievät ison kaappitilan ja kun muutaman vuoden päästä niitä katsoo, on se aina yhtä mieluista. Kai se on juuri se tasapainottelu näissä asioissa.